Home / Vaasa – kaikki tarpeellinen Vaasasta

Vaasa – kaikki tarpeellinen Vaasasta

Vaasa kategoria sisältää uutisia Vaasasta.

Vaasa liputtaa yhdenvertaisuuden puolesta

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia edistävää kansainvälistä Pride-kuukautta vietetään kesäkuussa. Vaasan kaupunki nostaa lauantaina 19.6. sateenkaariliput salkoon keskustan kävelykadulla. Pride-kuukauden tarkoitus on muistuttaa yhtäläisten oikeuksien kuuluvan kaikille seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta riippumatta. – Yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien edistäminen on yksi kaupungin tärkeistä tehtävistä. Haluamme, että Vaasa on kaikille tasa-arvoinen ja turvallinen paikka asua, sanoo Vaasan kaupungin …

Lue lisää »

Asvaltoinnit alkavat kesäkuussa

Katujen päällystetyöt aloitetaan Vaasassa viime vuoden tapaan kesäkuun aikana. Tänä vuonna keskitytään erityisesti suuriin kokonaisuuksiin. Yksi kesän keskeisimmistä päällystyskohteista ovat liikenneympyrät ja pääväylät Kivihaan alueella. – Kivihaan liikennemäärät ovat viime vuosina kasvaneet huomattavasti ja siksi on tärkeää, että päällystyksen kunto palvelee niin Kivihaan yrityksiä, kuin asiakkaitakin. Kivihaka on myös tärkeä …

Lue lisää »

Lentokiekkoradat kunnostetaan Vaasassa

Vaasassa kunnostetaan tänä kesänä kaksi frisbeegolf-rataa. Gerbyssä on uusittu nykyisen yhdeksän korin rata ja suunnitellaan täyttä 18 korin rataa. Ristinummella raivataan, maisemoidaan ja kyltitetään aluetta sekä suunnitellaan uutta harjoitusrataa. Katso frisbeegolf-ratojen sijainnit karttapalvelusta (kirjoita hakukenttään sana frisbeegolf) Ristinummen frisbeegolf-rata sijaitsee Vanhan Vaasan kadun ja Vesilaitoksentien välisellä alueella. Radalla on täydet …

Lue lisää »

Kävelykaskusta laajenee aseman suuntaan

Vaasan kävelykeskustan kehittäminen ja laajentaminen on edennyt seuraavaan vaiheeseen. Ensimmäisenä rakennetaan Pitkäkadun ja rautatieaseman välinen osuus, jonka suunnitelma on nähtävillä 10.-23.6. Suunnitelmassa kävelykatu jatkuu samankaltaisena, kuin se on jo tällä hetkellä rakennetulla osuudella. Suunnitelmassa vanhan Postitalon edessä olevat taksipaikat poistuvat ja tilalle tulee puistikkoa. Hovioikeudenpuistikon pohjoispuoli osoitetaan kävely- ja pyörätieksi …

Lue lisää »

Skeittipuisto valmistuu syksyksi 2021

Vaasa saa oman ulkoskeittipuiston ensi syksynä. Noin 1 000 neliömetrin suuruinen betoninen skeittipuisto rakennetaan Onkilahden toimintapuistoon Vöyrinkaupungin puolelle, Pitkänkadun päähän parkkialueiden pohjoispuolelle.  Rakentaminen alkaa heinäkuun loppupuolella, ja valmista pyritään saamaan viimeistään syyskuun lopussa. Puiston suunnittelussa on ollut aktiivisesti mukana myös paikallisen skeittiseuran jäseniä. – Saimme suunnittelussa otettua hyvin huomioon kaikki eri katuskeittauksen tyylit. …

Lue lisää »

Hietasaareen uusi terassi ja vesipuisto

Hietasaaren kahvilalle etsittiin keväällä uutta vuokralaista. Samalla tarjottiin mahdollisuutta rakennuksen vieressä olevan ranta- ja vesialueen vuokraukselle. Määräaikaan mennessä jätettiin yhteensä viisi tarjousta, joista parhaimmaksi arvioitiin Sisäsataman Terassi Oy:n tekemä tarjous. Tarjouskilpailun voittanut Hietasaari Beach Club –konsepti on vesiurheiluun keskittyvä kokonaisuus. Rantaan tulee uusi kelluva vesipuisto, jonka odotetaan valmistuvan heinäkuuhun mennessä. …

Lue lisää »

Wasalandia muuttuu Graffittilandiaksi

Entisen huvipuisto Wasalandian tiloihin avautuu heinäkuussa katutaidetta esittelevä kokonaisuus. Taideprojekti Wasa Graffitilandian järjestää vaasalainen Katukulttuuri ry. – Wasa Graffitilandia on projekti, jossa autiona oleva huvipuisto muokataan ulkoilmataidenäyttelyksi.  Tätä on luomassa graffiti- ja kuvataiteilijoita sekä lähialueelta että kauempaa, kertoo yhdistyksen edustaja Aku Siik. Vaasan kaupunki tukee tapahtuman järjestämistä auttamalla mahdollisuuksien mukaan …

Lue lisää »

Tänään vietetään tupakoimatonta päivää maailmanlaajuisesti

Kansainvälistä WHO:n maailman tupakatonta päivää vietetään vuosittain 31.5. Tänä vuonna teemana on tukea erityisesti aikuisväestöä tupakoinnin lopettamisessa. Maailman tupakattoman päivän merkeissä vietetään Pohjanmaan kunnissa 31.5.–6.6.2021 nikotiinittomuusviikkoa. Teemapäivän viesti Pohjanmaalla on, että lopettamiseen on saatavilla tukea. – Tupakoinnin tai nuuskan käytön lopettaminen suojaa terveyshaitoilta ja säästää rahaa, toteaa keuhkosairauksien ylilääkäri Maija …

Lue lisää »

Kesäkävelykatu Hoviskalle

Hovioikeudenpuistikon kävelykatu laajenee tilapäisesti Kirkkopuistikon ja Raastuvankadun väliselle katuosuudelle 28.5.-30.9. Kesäkävelykadulle on tulossa muun muassa porttirakennelma, kukkaistutuksia ja siirreltäviä penkkejä, joiden lisäksi ravintoloiden terassit tulevat olemaan tavanomaista isompia. Kävelykatu tuo myös muutoksia liikennejärjestelyihin. Vaasan kaupungin viheralueyksikkö on rakentanut kesäkävelykatua varten uuden porttirakennelman, jonka pylväisiin ripustetaan kukka-amppeleita. Alueelle on tulossa lisäksi …

Lue lisää »