Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin ja vuorovaikutuksen keinoihin. Kuntalaisille suunnattu työpaja järjestetään 14.9. ja mukaan voi hakea 5.9. mennessä.

Valtiovarainministeriön rahoittamassa Avoin kunta -hankkeessa tavoitteena on kuntapalvelujen ja toimintatapojen pysyvä parantaminen entistä asukaslähtöisimmiksi.

–Vaasan ykköstavoitteena on helpottaa kuntalaisen osallistumista arjessa ja parantaa vuorovaikutusta kaupungin ja kuntalaisen välillä, sanoo aluepalvelupäällikkö Suvi Aho, joka vastaa Vaasan osallistumisohjelmasta tuleville vuosille.

Palvelumuotoilua hyödyntämällä uusia toimintatapoja

Kuntalaisille suunnatut työpajat järjestetään tiistaina 14.9.2021 katetussa ulkotilassa Strampenilla, joka sijaitsee sisäsataman rannassa. Työpajoja on kaksi ja ne on suunnattu eri-ikäisille kohderyhmille. Mukaan toivotaan kaikenikäisiä ja -taustaisia vaasalaisia. Ensisijaisesti senioreille suunnattu työpaja alkaa klo 13 ja kaikille avoin suunnattu työpaja klo 17.

–Haluamme selvittää, mitä kuntalaiset toivovat uusilta osallistumiseen ja vuorovaikutukseen liittyviltä palveluilta, jotka liittyvät esimerkiksi kaupunkisuunnitteluun, asemakaavoihin, palveluihin tai tapahtumiin, kertoo ICT-palvelumuotoilija Tiina Salonen Vaasan kaupungilta.

Palvelumuotoilua hyödyntävällä työskentelytavalla muodostetaan syksyn aikana ehdotus osallistamis- ja vuorovaikutuspalvelun malliksi uutta Minun kaupunkini -alustaa varten. Työpajat toteuttaa yhteiskehittämiseen ja muotoiluajatteluun erikoistunut palvelukehittäjä Vision Factory.

Hae mukaan 5.9. mennessä

Voit hakea mukaan työpajaan täyttämällä lomakkeen verkossa tai paperilomakkeella yhteispalvelupisteessä Kansalaisinfossa tai Vähäkyrö-talolla. Hakuaika päättyy 5.9.

Työpajassa keskustellaan, kirjoitetaan ideoita ja ajatuksia ylös siitä, mitä kunnan osallistamiselta toivotaan. Työpajojen tavoitteena on saada tietoa kuntalaisilta, minkälaisia he näkevät avoimen kunnan. Työpajaan ei tarvitse ennalta valmistautua, vaan voit tulla sellaisena kuin olet. Tilaisuutta ohjaa fasilitaattori Outi Kinnunen Vision Factorysta.

Kaksikielisiin työpajoihin otetaan enintään 15 osallistujaa ja kaikkiin ilmoittautuneisiin otetaan yhteyttä 10.9. mennessä. Työpajat kestävät 90 minuuttia. Osallistujille tarjotaan kahvit ja makeat herkut.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Freyr Battery ehkä Vaasaan

FREYR Battery (“FREYR”), uuden sukupolven akkukennojen tuotantokapasiteetin kehittäjä on allekirjoittanut aiesopimukset (Memorandum of Understanding) Suomen …

Vastaa