Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Pinkkejä busseja Vaasaan

Pinkkejä busseja Vaasaan

Vaasan ja Mustasaaren uusi yhteinen joukkoliikenne Lifti aloittaa toimintansa ensi vuonna. Uudistuksen myötä bussit saavat uuden nimen ja värityksen. Muutama uuden ilmeen mukainen, pinkki bussi on jo liikenteessä.

Pinkillä värillä teipatut Lifti-bussit tulevat Vaasaan vaiheittain. Kahdeksan kaasubussia teipattiin kesä-heinäkuussa ja näitä on voinut bongata katukuvasta jo tänä kesänä. Yhteensä pinkiksi teipataan tämän vuoden aikana 12 bussia. Loput bussit teipataan ensi vuonna ennen Liftin liikennöinnin alkua.

– Uudet pirteät teippaukset ovat merkki tulevasta, isosta muutoksesta Vaasan ja Mustasaaren joukkoliikenteeseen. Odotin ensimmäistä teipattua bussia innolla ja on hienoa nähdä pinkit bussit liikenteessä jo nyt, joukkoliikennesuunnittelija Anastassia Backlund iloitsee.

Liftin nimi ja ulkoasu valittiin äänestyksellä. Teippausvärin osalta asukkaiden toivottiin valitsevan liikenteessä erottuvan ja hyvää mieltä jakavan ilmeen. Äänestyksessä annettiin kaikkiaan 1862 ääntä, ja voittajaksi selviytyi pinkki teippausväri 703 äänellä.

Liftin uusi linjasto julkistetaan tulevana syksynä ja virallisesti Lifti aloittaa toimintansa elokuussa 2022.

Tutustu uudistukseen ja sen vaiheisiin vaasa.fi:n Joukkoliikenneuudistus-sivulla.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa