Läpinäkyvyyttä kuntapäättäjien sidonnaisuuksiin Viime aikoina on käyty paljon keskustelua valtakunnantasoisten politiikkojen erilaisista sidonnaisuuksista ja omistussuhteista yritysmaailmaan. Usein on keskusteltu myös kuntapäättäjien taustavaikutuksista päätöksen tekoon. Ensi kesästä lähtien tilanne muuttuu kuntasektorilla, kun kuntalain pykälä 84 alkaa vaikuttaa sidonnaisuuksien ilmoitusvelvollisuuteen. Kunnan ja kuntayhtymien luottamushenkilöiden ja johtavien viranhaltijoiden on ilmoitettava johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan …
Lue lisää »Kuka hoitaa uupuneet hoitajat?
Hätähuuto kaupungin henkilöstön puolesta En osaa sanoa, kuinka laaja ongelma on kyseessä, mutta en myöskään usko, että seuraavassa kertomani esimerkki olisi ainut lajissaan. Kyseessä on noin kolmekymppinen mies, joka kouluttautui viisi vuotta sitten lähihoitajaksi. Kutsun häntä tässä Matiksi. Valmistuttuaan ammattiin hän sai heti työtä Vaasan kaupungin eri hoitokodeista. Hän piti …
Lue lisää »Kuntaliittoneuvottelut käyntiin
Uusi uniikki Vaasa Viime päivien aikana useat alueelle myönteiset asiat ovat tulleet julkisiksi. Wärtsilä on solminut 900 miljoonan arvoisen sopimuksen. SAS lisää lentoja Vaasan ja Tukholman välillä. Wasa Station saa valtiolta miljoonatukea innovatiivisille energiaratkaisuilleen. Valtio tukee virallisesti Vaasaa, jotta seuraava giganttinen akkutehdas perustettaisiin tänne. Haluan osoittaa suuret kiitokset ministeri Lintilälle, …
Lue lisää »Tasan ei käy onnen lahjat
Köyhästä lapsesta köyhä aikuinen Köyhästä lapsesta tulee erittäin todennäköisesti köyhä aikuinen. Tämä tieto on hyvin epämiellyttävä. Meillä Suomessa tavataan uskoa, että jokaisella lapsella on yhtäläinen mahdollisuus menestyä elämässä – antavathan päivähoito ja koulujärjestelmä kaikille suunnilleen yhtä hyvät eväät elämään. Tämä ei ole totta, ja mikäli köyhyydestä todella halutaan eroon, on …
Lue lisää »Kikystä ei saa vaieta
Julkinen ala valmis kikyyn? Minua on pyydetty olemaan vaiti kilpailukykysopimuksen eli kikyn euromääräisistä vaikutuksista julkisen alan työntekijöiden ansiotason vähenemiseen vuosina 2017–2020. Vaiti en ole. Taistelu jatkuu, kunnes sydänkäyrä näyttää viivaa! Julkisuudessa puhutaan, että eläke- ja työttömyysturvamaksut nousevat sekä tulee puoli tuntia työaikaa lisää viikossa ja julkisen alan työntekijöiltä leikataan 30 …
Lue lisää »Sairaalan sydän on kirurgia
Hukka periii meidät jos politiikka voittaa järjen Nyt kylmää. Uunituore selvitys kertoo, että ortopedia halutaan siirtää kokonaan pois keskussairaaloista. Vaasan keskussairaalan nivelkirurgialla on hyvä maine ja korkea onnistumisaste. Siirtämällä hyvin toimiva leikkauspalvelu toisaalle, saadaan aikaan vain hankalia potilasmatkoja ja pitkiä jonoja. Vaasan keskussairaalan kardiologiaa uhkaa se, että Seinäjoen on laajan …
Lue lisää »Maahanmuutto vie 12 miljoonaa vaasalaisilta
Maahanmuuton vaikutuksista Vaasassa Viime aikoina on keskusteltu Palosaaren entisen koulurakennuksen palauttamisesta uudelleen kouluksi. Kannatan ehdotusta, niin kuin kannatan uusien koulujen pikaista rakentamista. Mutta onko se oikeasti enää mahdollista? Teemme valtuustossa päätöksiä, joiden seuraamukset saattavat suunnata elintasoamme alaspäin vielä vuosienkin jälkeen. Kaupunkimme eri hallinnoissa ovat vuosittaiset säästövelvoitteet suorastaan kestämättömät. Vapaa-ajan puolella …
Lue lisää »Kirjoita ymmärrettävää tekstiä
Kielisyydestä ja sanojen merkityksestä Tarkkuudella – itse tulkitsen näin – ilmaisussa kirjallisesti ja/tai suullisesti tavoitellaan kaiketi sitä, että viestiin liittyy mahdollisimman vähän tulkinnanvaraisuutta. Miten termit kansallisuus, kansalaisuus ja kielisyys (kkk) voidaan kytkeä toisiinsa sekoittavasti. Asiayhteydestä riippuen jopa harkitusti harhaan johtaen. Jokin aika sitten Pohjalaisen kolumnissa kirjoittaja käytti ilmaisua ”suomenruotsalaisuus”. Avoimeksi …
Lue lisää »Vain tosiasioilla on merkitystä
Vasemmistoliitto kuntavaalitunnelmissa Vaasan sairaalan laaja päivystys puhuttaa ja moni on ollut asiasta huolestunut. Tämä on täysin ymmärrettävää. Minunkin mielestäni on täysin selvää, että laaja päivystys olisi pitänyt saada Vaasaan, toisin kuitenkin eduskunta päätti. Ihan poskettomia ei saa mielestäni kuntavaalikampanjan tiimoilta kuitenkaan esittää. Vasemmistoliiton edustajat esittivät lehdessä väitteitä, jotka eivät perustu …
Lue lisää »Vaasalaisten asenteesta muita kohtaan
Hiertävät kivet Vaasan kengissä Vaasa on tietääkseni ainut kaupunki, jossa suojatien ylittävä jalankulkija kiittää siitä nyökkäämällä tai tervehtimällä, ettei tullut yliajetuksi. Jalankulkijana noudattaessasi suojatietä koskevia liikennesääntöjä mustavalkoisesti takaat itsellesi vähintään sairaalareissun. Tässä ei oikeastaan ole kysymys edes pelkästä liikennekäyttäytymisestä, vaan yleisestä asenteesta muita kohtaan. Kyse on kai pohjalaisesta jääräpäisyydestä, joka …
Lue lisää »Liikenneministeri toheloi
Liikenneministeri keksi ikiliikkujan Torstaina 19.1. saimme nauttia ”perusteellisesti valmistellun” liikenneverkkosuunnitelman (LIVE) julkistamisesta. Ottaen huomioon, että sama ministeriö vastaa myös viestinnästä, oli julkaisutilaisuus surullinen farssi. Perusteellinen valmistelu ei ollut koskenut Yleä, jonka ”housut nilkoissa”- televisiointi viittasi täydelliseen valmistautumattomuuteen. Yli puolen tunnin sekoilun jälkeen saatiin kuvaruutuihin perusteellisen valmistelun äiti. Ministerin kapulakieli ei …
Lue lisää »Vain suuremmat kunnat pärjää
Tarvitaan ronskimpia otteita Joulu on takanapäin ja härkäviikot ovat meneillään. Kunnissa käymme uusia kunnallisvaaleja, joista tulee erittäin mielenkiintoiset. Oikeastaan ei pitäisi katsoa taaksepäin, mutta nyt kun uudet valtuustot valitaan, lähihistoria pakottaa meitä tällä kertaa palauttamaan mieleemme, mitä olemme menettäneet. Viime vaalikaudella eduskunnassa vallitsi miltei täydellinen yksimielisyys tarpeesta luoda suurempia kuntia. …
Lue lisää »Palosaaren koulun on uudistuttava
Uusi koulumalli on saatava Palosaarelle Kaupunginhallitus teki 11.1. opintomatkan Hämeenlinnaan. Halusimme kuulla miten siellä kehitetään kaupunkia. Hämeenlinnassa on 67 800 asukasta, siis samankokoinen kuin Vaasa. Hyvää oppia saimmekin! Hämeenlinnassa kuljetaan uusia koulurakentamisen teitä. Samaan kokonaisuuteen sijoitetaan eskarit, neuvolat ja alakoulu tai nuorisotyöntekijät ja yläkoulu. Samassa talossa on alueen lapsille ja …
Lue lisää »Läpinäkyvyyttä europarlamenttiin
Europarlamentaarikkojen touhuista halutaan saada läpinäkyvämpiä Täytyy myöntää, että yllätyin. Tiesittekö, että me europarlamentaarikot saamme olla samanaikaisesti lobbareiden palkkalistoilla ja harrastaa ammattimaista lobbausta? Minä en rehellisesti sanoen tiennyt, ja luvalla sanoen se on kyllä aivan järjetöntä. Opin tämän britannialaisen demarikollega Richard Corbettin raportista. Corbettin raportti herätti etukäteen vipinää europarlamentaarikkojen keskuudessa, koska …
Lue lisää »Kuntien rooli korostuu
Mukana uutta menestyvää Vaasaa rakentamassa Lähivuosina sote- ja maakuntauudistus muokkaa vanhoja hallinnon rakenteita pysyvästi. Suurin osa reformin päätöksistä tulee kuntatasolle annettuna, joten suurissakin muutoksissa on pakko olla mukana. Mieluiten kannattaa tietysti olla muutoksen kuskina, kuin takapenkillä matkustajana. Uusien kuntien statuksesta ja vaikutusvallasta on esitetty monenlaisia ennusteita. On puhuttu jopa vahvojen …
Lue lisää »