Related Articles
Pelattiin sitä pihallakin
Tässä, kun viime aikoina on moitittu nuorten pelaamista kerrostalojen pihoilla, on pakko palata entiseen, eli vuoteen 1958 ja siitä eteenpäin. Olin tuolloin kymmenvuotias ja olimme muuttaneet Suomen Pankin talosta Hovioikeudenpuistikko 3:een pari vuotta aiemmin
Ja pelasimme niin jääpalloa kuin futistakin pihamaalla, joka oli aika iso. Autoja ei tuolloin ollut kovinkaan paljon ja ne oli parkkeerattu keskelle pihaa, eli meille jäi tilaa pelata. Ja pelasimme, eli talvella jääpalloa ja kesällä futista. Jääkiekosta emme olleet juuri mitään kuulleet, eli jääpallomailoilla ja pallolla pelailimme.
Taloyhtiömme talonmiehenä oli tuolloin herra nimeltä Karhu. Komia nimi, mutta hän ymmärsi meitä poikia. Taloyhtiön pihaa rajoitti takareunasta aita ja etureunasta kellarin ikkuna. Yritimme toki varoa ikkunaa, jonka sivuun sijoitimme maalin, mutta joskus pallo ”karkasi” ja ikkuna särkyi. Talonmies mr. Karhu, jonka etunimeä en valitettavasti muista, uusi sen pariin kertaan, eikä kieltänyt meitä pelaamasta. Mutta vaihtoi lasin faneeriin!
Toki hän oli pelissä mukana, sillä ikkunan särkymisen jälkeen hän ajoi meitä ”vihaisena” takaa, mikä oli ihan kivaa, kun me pojat olimme nopeampia. Mutta jälkeenpäin ei ollut vihainen, vaikka ei meitä kiinni saanutkaan.
Oli mielestäni hän oli aikaansa edellä, kun ei kieltänyt meitä pelaamasta, vaan toimi tilanteen vaatimalla tasolla, jota odotan myös uusilta poliittisilta päättäjiltämme vaalien jälkeen. Eli järjen käyttö ei edelleenkään ole kielletty meillä Suomessa!
No, mr. Karhu esiintyy jatkossakin tarinoissani, kuten hänen tyttärensä, johon 12-vuotiaana ihastuin. Ikävä kyllä, olin ilmeisesti liian nuori?
Seppo Kauppi
