Home / Kolumnit /
Seppo Kauppi – Rohkeuttakin testattiin, otettiin pojasta mittaa

Seppo Kauppi – Rohkeuttakin testattiin, otettiin pojasta mittaa

Rohkeuttakin testattiin, otettiin pojasta mittaa

1950-luvun loppuvuodet olivat meille Hovioikeudenpuistikko 3:n pojille kiireistä aikaa. Jatkuvasti piti jotain puuhata, ja jos ei tekemistä ollut, sitä piti keksiä ja aina keksittiin.

Taloyhtiömme sisäpihalla, tuuletusparvekkeiden vieressä, noin metrin päässä kulkivat palotikkaat, jotka yltivät savupiipun nokkaan asti. En muista kuka meistä, mahtoiko olla Virkolan Pekka, Köysten Pertti vai jompikumpi Ruopuron veljeksistä, Ilkka tai Anssi, joka esitti rohkeustestiä.

Sen mukaan rohkein on se, joka kiipeää tikkaita korkeimmalle ja nousee niiltä parvekkeelle.

Tuumasta toimeen. Aluksi nousimme vai ensimmäisen ja toisen kerroksen parvekkeille, ja täytyy myöntää, että pelotti jopa hirvitti. Erityisesti siirtyminen tikkailta parvekkeen kaiteen yli parvekkeelle. Mutta siirryttävä oli, kun kaverit katsoivat. Ja päivien mittaan itse kunkin rohkeus kasvoi.

Toinen kerros vaihtui kolmanneksi, kolmas neljänneksi ja lopulta rohkeimmat meistä uskalsivat kiivetä jo ylimmälle eli kuudennen kerroksen parvekkeelle. Toimintaa tosin hidasti se, että piti vahtia ja varoa, ettei talonmies Karhu tai kukaan aikuinen yllätä.

Ja kiinni jäimme, totta kai, kuten jo ennakkoon arvasimme. Huimapäisin meistä kiipesi aivan ylös savupiipun tasolle esittäen loppuhuipennusliikkeensä, jossa piti yhdellä kädellä kiinni tikkaista seisten vain toisen jalkansa varassa.

Ja ainakin tämä suoritus nähtiin, ilmeisesti kannustushuutojen ansiosta. Pelästyneitä kasvoja näkyi muutamissa ikkunoissa, ja aika nopeasti niin talonmies Karhu kuin muutama aikuinenkin ilmaantui ulos.

Sankari laskeutui kuudennen kerroksen parvekkeelle ja me muut lähdimme vihaisten moitteiden saattelemina käpälämäkeen, usein palokadun kautta Hovioikeudenrantaan.

Takaisin palasimme, kun uskoimme tilanteen rauhoittunee ja siihenkin meillä oli oiva testi. Menimme kerrostalon talonmiehen työtilaan tervehtimään talonmiestä Karhun ilme paljasti ja kertoi tilanteen. Silläkin kertaa selvisimme nuhteilla ja talonmiehen ”ymmärtävällä” virneellä.

Seppo Kauppi

 

 

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa