Related Articles
Tarjolla painajaisia, ole hyvä!
”Meidän kerrostalossa ei vieläkään ole hissiä, vaikka portaissa kulkeminen on nykyään jo todella hankalaa. Tämä on kotini. En haluaisi täältä muuttaa pois. Aiemmin porraskävelystä oli vielä hyötyä, muttei enää.”
”Meidän talosta puuttuu luiska. Ulkoportaita laskeutuminen rollaattorilla yksin on pelottavaa. Nyt olisi aikaa ja vielä hieman terveyttäkin jäljellä tulla ja mennä, mutta luiskan puuttumisen takia olen vankina omassa kodissani. Pitää vaan odottaa, että joku tulee ja vie jonnekin, kun tai jos ehtivät. Se raivostuttaa. Enkä ole ainut.”
”Perunkirjoituksia varten tarvitsin puolisoni saldotodistuksen. Sanoivat pankkiin päästyäni, että siihen pitää varata aika. Vuosikymmenten asiakkuudestani ei ollut seuraavallakaan viikolla mitään hyötyä kun menin takaisin varatulle ajalle. Käynnin jälkeen suunnittelin vieväni todistuksen saman tien perunkirjoittajalle. Pankkitoimihenkilö tokaisi: Laitan tämän todistuksen postiin. Saat sen lähipäivinä kotiin.”
”Haluaisin vieläkin tietää mitä maailmalla tapahtuu sanomalehtiä lukemalla, mutta näköäni ei saada enää korjattua. En näe harjoitella myöskään tietokoneen käyttöä. Eikö ole olemassa minkäänlaista sanomalehden kuuntelupalvelua, jota voisi ostaa? Radiotakin kuuntelen, muttei se ole sama juttu.”
”Koko elämäni olen veroja maksanut ja nyt kun tarvitsen apua, niin kaikki vain maksaa! Se ei ole oikein!”
”Asuntoni omistajat pitävät pahana, kun tarvitsisin tukikaiteita kotiini itsenäistä liikkumistani helpottamaan. Nakertavat kuulemma asunnon uudelleenmyyntiarvoa. Päinvastoin, sanon minä. Tämä on kotini. Kunpa muistaisivat minua silloin, kun itse ovat samassa tilanteessa. Jokainen ikääntyy joskus.”
Nance Seppänen: Olisiko jo aika huomioida seniorikansalaisia? Tai ainakin niitä, jotka syystä tai toisesta (lue: ei aina omasta syystään) ovat jo rumasti sanottuna pudonneet kärryiltä yhden tai useamman asian osalta
Sekö tuottaa iloa ja toivoa kaikille tulevaisuuteen, että jätetään ikäihmiset oman onnensa nojaan, kun he eivät kerran itse enää osaa, pysty tai jaksa?
Vai onko tosiaan kyse vain siitä, että elämme vain niin tätä päivää, ettemme huomista jaksa tai edes hoksaa nähdä?
Äskeinen karmaiseva keskustelu oli sikäli fiktiota, että kertojat eivät olleet kahvilassa saman pöydän äärellä istuva kaveriporukka, vaan kukin kertoja on työssäni satunnaisesti kohtaamaani ikäihminen, joka kertoo yksittäisistä arkikokemuksistaan.
Kyse olisi toki voinut olla kaveriporukastakin, jotka tapaavat vaikkapa keskustan kahvilassa – mikäli sinne vain joskus jollakin tavalla pääsisivät.
NANCY SEPPÄNEN
Vaasa
|Jokainen ikääntyy joskus.
