Home / Kolumnit / Leif Paulin: Rakennetaan palvelutaloja

Leif Paulin: Rakennetaan palvelutaloja

leiflogo

Moni vanha ihminen haluaisi kuitenkin päästä nimenomaan vanhainkotiin. Siellä olisi seuraa ja turvallisuutta kunnes on niin huonona, että tarvitsee lähteä dementiaosastolle. Mutta tämä valinta halutaan nyt unohtaa, koska se maksaa.

Vanhuksen kotona ei usein ole ketään muita, siksi siellä ei ole hyvä asua. Nimenomaan siksi vanhat ihmiset haluavat vanhainkotiin ja minusta heillä oikeus valita.

Se olisi järkevää myös taloudellisesti. Kunta voisi rakentaa kiinteistön kunnan omalle tontille. Vanhainkodin palveluväki palkataan kunnan omista asukkaista, jotka maksavat veronsa kuntaan. Hoitajat ja fysioterapeutit palkataan omalta alueelta samoin kuin siivoojat, talonmies ja muu henkilökunta. Moni nuorikin saisi siinä harjoitusta työelämään. Paitsi että olisi työllistävä tekijä, tämä kunnan tarjoama palvelu vetäisi myös uusia asukkaita kuntaan, kun siellä olisi hyvä asua.

Esimerkki toisenlaisesta trendistä on Mikeva Oy Vaasassa. Yritys on ranskalaisten omistama osakeyhtiö. Suomen pääkonttori on Vantaalla ja työntekijöitä tuhat. Voittoa on kaupparekisterin mukaan kertynyt joka vuosi. Kokonaisliikevaihto on 100 miljoonaa euroa. Tulot saadaan valtion verovaroista, kunnan rahakirstusta ja hoidettavien potilaiden lähiomaisilta.

Vuodesta 2008 vuoteen 2012 Mikevan toiminta on nelinkertaistunut. Joka toinen vuosi se tuplaantuu. Ja suurin ikäluokka on vielä saapumatta asukkaiksi.

Näinhän business laskee markkinataloudessa. Mutta silloin veroeurot valuvat muihin maihin. Miksi niitä ei haluta pitää omissa taskuissa?

Kun asiakkaat toivovat pääsevänsä vanhainkotiin, niin rakennetaan vanhainkoteja. Hoitokotiin pääsee liian myöhään, jos järki jo pettää eikä kroppa enää toimi. Kyllä Suomella tähän varaa on.

Leif Paulin

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa