Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Vaasan yliopiston vuosi 2015

Vaasan yliopiston vuosi 2015

Vahvaa kehittämistä ja energisiä investointeja –

Vaasan yliopiston vuosi 2015

Vaasan yliopisto menestyy hyvin. Vuonna 2015 tutkintotavoitteet ylitettiin selvästi ja yliopiston talous pysyi tasapainossa. Määrätietoinen strategian noudattaminen näkyi tutkimuksen laadussa.

Vuosi 2015 oli Vaasan yliopistolle muutosten ja voimakkaan kehittämisen vuosi. Uusi rehtori Suvi Ronkainen aloitti työnsä vuoden alussa ja huhtikuussa uudeksi vararehtoriksi valittiin Jari Kuusisto.

Yliopisto teki merkittävän investoinnin energialaboratorioon. Investointi rahoitettiin yhdessä alueen yritysten ja Tekesin kanssa. Laboratorio keskittyy ensi vaiheessa uusiutuvien polttoaineiden ja polttomoottoreiden tutkimukseen. Tulevaisuudessa VEBIC (Vaasa Energy Business Innovation Centre) on yliopiston monitieteisen energiatutkimuksen keskus, jossa yhdistetään yliopiston monialaista osaamista.

Vaasan yliopisto kehittää voimakkaasti tutkimusta ja opetusta valitsemillaan painoaloilla. Yhdessä yritysten ja Vaasan seudun kanssa rakennamme Pohjoismaiden suurinta energia-alan osaamiskeskittymää, sanoo ma. rehtori Jari Kuusisto.

Tohtorintutkintojen määrä ylitti tavoitteen jo toisena vuonna peräkkäin. Tutkintoja oli viime vuonna 24, kun tavoite oli 21. Korkeimpien Julkaisufoorumiluokituksen (Jufo) saaneiden julkaisuiden määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2011. Jufo-julkaisut ovat yksi merkittävä valtion rahoituksen peruste.

Tuloksellista tutkintokoulutusta

Maisterin ja diplomi-insinöörin tutkintoja suoritettiin yhteensä 521, kun tavoite oli 445. Myös kandidaatin tutkintojen määrä on kasvanut vuosittain. Ulkomaiset opiskelijat suorittivat 15 prosenttia ylemmistä korkeakoulututkinnoista. 

Tutkintokoulutusta kehitetään jatkuvasti. Yliopisto esimerkiksi käynnisti Helsingissä uuden sosiaali- ja terveyshallintotieteen maisteriohjelman. Hakijoita oli moninkertainen määrä aloituspaikkoihin nähden.

Vaasan yliopisto tiivisti viime vuonna korkeakouluyhteistyötään.  Yliopiston kauppatieteellinen tiedekunta ja Uumajan yliopiston Umeå School of Business and Economics allekirjoittivat viime vuonna yhteistyösopimuksen. Tiedekunta ja kauppakorkeakoulu valmistelevat yhteisiä kaksoistutkintoja. Tekniikan kandidaattiohjelmien kehitystyö käynnistyi joulukuussa yhdessä Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa.

Sijoitussalkun muokkaus näkyi tuloksessa

Vaasan yliopiston talous oli tasapainossa. Talousarviossa tavoiteltiin toiminnallista nollatulosta. Tavoitteeseen päästiin tiukasta taloustilanteesta huolimatta. 

Tilikauden tulos vuodelta 2015 jäi 2,3 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Poikkeuksellinen tilanne johtui sijoitusvarallisuuden voittojen kotiuttamisesta. Tehtyjen sijoitusvarallisuuden myyntien jälkeen varat on sijoitettu uudelleen yliopiston sijoituspolitiikan mukaisesti.

Vaasan yliopiston valtion rahoituksen osuus nousi 3,3 prosenttia 28,9 miljoonaan euroon vuoteen 2014 verrattuna. Tämä on seurausta yliopiston toiminnan hyvästä suorituskyvystä.

Yliopiston vakavaraisuus pysyi erinomaisena. Omavaraisuusaste oli 85,4 prosenttia.

Vastuullista sijoitustoimintaa

Vaasan yliopiston sijoitustoiminta pysyi tuottavana vuonna 2015. Sijoitussalkku tuotti 2,6 prosenttia. Osakesijoitukset tuottivat eniten eli 8,4 prosenttia. Korkosijoitusten ja vaihtoehtoiset sijoitusten tuotto jäi lievästi negatiiviseksi. Sijoitusvarallisuuden arvo kohosi vuoden lopulla 29,7 miljonaan euroon. Yliopiston sijoitussalkun tuotto vuosien 2012–2015 aikana on ollut keskimäärin 7,95 prosenttia vuodessa

Vaasan yliopisto käyttää sijoitustoiminnan tuottoja suoraan opetuksen ja tutkimuksen hyväksi. Valtionrahoituksen supistuessa lahjoitusten ja sijoitusvarallisuuden merkitys yliopiston toiminnan kehittämisessä korostuu.

Varainhankintakampanja etenee

Yliopiston varainhankintakampanja etenee rohkaisevasti. Tällä hetkellä yliopistolla on koossa yli puolet tavoitteestaan eli 1,3 miljoonaa euroa. Tavoitteena on kerätä 2,5 miljoonaa euroa vuoden 2017 kesäkuun loppuun mennessä. Valtio on varautunut jopa kolminkertaistamaan kampanjassa saadut lahjoitukset.

Vaasan yliopiston palveluksessa aloitti huhtikuussa 2015 yhteyspäällikkö, joka vastaa varainhankinnasta, sidosryhmäsuhteista ja alumnitoiminnasta.

Rohkeasti uudistuen

Suomen hallituksen yliopistorahoituksen leikkaukset ja vaatimukset profiloitua vaikuttavat myös Vaasan yliopistoon. Yliopiston menoista säästetään puoli miljoonaa euroa, mikä on johtanut myös henkilöstövähennyksiin tukipalveluissa. 

Kuluvana vuonna Vaasan yliopisto kehittää toimintaansa monin tavoin. Yliopiston           nousevana alana on uuteen energiateknologiaan, energialiiketoimintaan sekä näiden           laajempiin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin liittyvä monitieteinen tutkimus.      

Yliopiston uudessa strategiassa vuosille 2017-2018 lupauksena on antaa ”energiaa liiketoimintaan ja yhteiskuntaan”. Vaasan yliopisto on liiketoimintaan suuntautunut, monialainen ja kansainvälinen yliopisto sekä edelläkävijä maailmassa, jossa kehittyy kokonaan uusia tapoja tuottaa arvoa.

Vaasan yliopiston vuosikertomus 2015 (pdf):
http://issuu.com/universityofvaasa/docs/vuosikertomus_2015

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa