Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Vaasan hallintotalo peruskorjataan

Vaasan hallintotalo peruskorjataan

Hallintotalo peruskorjataan

ja toimintoja keskitetään

Kaupungin Hallintotalo, jossa työskentelee mm. kaupungin johtoa ja tukipalveluita sekä jossa kokoontuvat kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus, peruskorjataan vuosien 2018 ja 2019 aikana.

Henkilöstö ja kokoustilat siirtyvät Vaasan ammattikorkeakoululta vapautuneisiin tiloihin osoitteeseen Raastuvankatu 33 vuodenvaihteessa 2017-18.

Vuonna 2019 Hallintotalolle palaavat ylin johto, johdontuki ja johtoon läheisesti liittyvät tukipalvelut. Raastuvankadulle keskitetään jatkossa mm. henkilöstöä henkilöstöpalveluista, tarkastusyksiköstä, tietohallinnosta ja talouspalveluista.

Korjauksen tavoitteena on saada Hallintalo vastaamaan nykypäivän vaatimuksia ja keskittää rakennukseen kaupungin johto ja johtamista parhaiten tukevat toiminnot. Lisäksi kaupunki voi keskitetyillä järjestelyillä luopua useista erillisistä toimitiloista. Korjauksen kustannukset ovat noin 5,9 miljoonaa euroa.

Kuntapaikan saaneiden pakolaisten vastaanotto

Ely-keskus on esittänyt, että Vaasa myöntäisi kuntapaikan 2016 vuoden aikana 150 pakolaiselle. Valtio maksaa korvausta turvapaikanhakijoista kaupungille 3 vuoden ajan ja kiintiöpakolaisista 4 vuoden ajan. Vuoden 2016 aikana avustus olisi Vaasalle n. 1 250 000 euroa. Tämä huomioidaan kaupungin vuoden 2017 talousarviossa määrärahaesityksissä.

Asiasta äänestettiin kaupunginhallituksen kokouksessa, ja esitys hyväksyttiin äänin 11 jaa, 2 ei ja 1 tyhjä. Kaupunginhallitus päätti hyväksyä myös päivitetyn kotouttamisohjelman maahanmuuttajien kotouttamisen tueksi.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa