Related Articles
Venny Selma Sylvia Kontturi, 20. toukokuuta 1913 Vaasa – 4. maaliskuuta 1981 Helsinki Venny Kontturille on pystytetty Palosaarelle Onkilahden rantapuistoon taiteilija Marita Perttulan suunnittelema muistomerkki Elämän tie.
-Venny ei diivaillut. Minusta tuntuu että hän karsi pois kaiken sellaisen, millä monet nykyiset kirjailijat yrittävät tehdä itsensä “suuriksi”. Venny oli kirjailijana suhteellisuudentajuinen ja tosi, kirjoitti Jorma Ojaharju 1998.
Kontturin kirjojen vastaanotto ei aina sujunut kirjailijan mielen mukaan. Kontturi kirjoitti kollegalleen Jorma Ojaharjulle 13. 2. 1973:
– ”Naapurin akat ovat haarniskoituna minua vastaan. Suutuksissa niin pirusti, että en tiedä enää mihin päin katsoa kun vastaan tullaan. Saatanoivat suorastaan niissä tunnelmissa, että jokainen akka uskoo koikkelehtivansa kirjani sivuilla ja tulleensa paljastetuksi. Kuitenkin asia on siten, että sivut täyttyvät pääasiassa minun omista toilauksistani, syntien jakoa vain on tapahtunut, ettei kaikki tekemisen sentään yhden akan kontolla ole. Muuten erinomaisen kummallinen asia, millä oikeudella jokainen kuvittelee päässeensä romaanin sankariksi”
Männistön Muori
”Hyvin huomattava vaasalainen oli kirjailija Venny Kontturi, Vaasa-lehden rakastettu pakinoitsija “Männistön muori” ja suosittu radiopakinoitsija, joka asui Onkilahdenkatu 7 Palosaarella.
Hänen romaanejaan ovat “Ruukinkuja”, “Kankurikello’, “Paperi-kengät” ja “Karikkoiset vuodet” sekä “Ehtoomaisemat”.
-Venny ei diivaillut. Minusta tuntuu että hän karsi pois kaiken sellaisen, millä monet nykyiset kirjailijat yrittävät tehdä itsensä “suuriksi”. Venny oli kirjailijana suhteellisuudentajuinen ja tosi, kirjoittaa Jorma Ojaharju
Älä poika solvaa
Kun joskus radikalismin hurmioissa 60-luvulla nälvin Vennyä siitä, että hän kirjoittaa Vaasa-lehteen, hän suutahti ja sanoi:
”-Älä sinä, poika, solvaa mun leipäpuutani. Ja hän kertoi, että silloin kun oli ollut hyvin vaikeata, oli nimenomaan pakinoista saatavien suolarahojen vakituisuus pelastanut perheen.
Toistakymmentä vuotta sitten kirjoitin Vennylle ja kyselin oliko hän kirjoittanut vuoden 18 tapahtumista Vaasassa. Ja hän vastasi heti.
“Ruukinkujassa” hän oli niitä aikoja käsitellyt, mutta ei mitenkään laaja-alaisemmin. Hän yllytti minua kirjoittamaan niistä ajoista. Ja niinhän minä olin jo tehnytkin. Perustaa, pohjapiirrustusta ja rakennetta olin hahmotellut ja tekstiäkin oli jo jonkinverran.
Tuossa kirjeessään, joka on päivätty 13.2. 1973 Venny kertoo kirjaijan roolista ymmartamattöman yhteison keskellä:
“Täällä Pohjanmaalla on ihminen joka kirjoittaa, pirun yksin. Ei ketään joitten kanssa keskustelisi silloin kun panee siltä paikalta. Ehkä siihen vaikuttaa sekin että alan jo olla hiukan yli-ikäinen.
Ruotsinkielisiä kirjantekijöitä täällä päin on, mutta suomalaiset ovat sinun tavaliasi pyyhkäisseet lakeuden tomut jaloistaan ja siirtyneet väljemmille vesille, siinä mielessä mitä kirjoittamiseen tulee. Eihän täällä oikeastaan saisi puhua muusta kuin perinteistä, ollaan siihen sorttiin tekohurskaita. Jos uskaltaa sanoa vähänkin, heti saa sontaryöpyn silmilleen. Vaikeaa on..”
Kunnon sotamies Salovaara
Maalarimestari Olavi Salovaara tapasi käydä kylässä Vennyn mökin yläkerrassa. Olavi on kasvanut vanha rouva (Toini) Rimpilän hoivissa, eivätkä lapsuuden aikaiset siteet olleet katkenneet.
Venny kertoi että Salovaara oli ollut samalla rintamalohkolla kuin hänen miesvainajansa Eero silloin, kun idän jättiläiselle piti pistää kampoihin. Ja Eeron mukaan oli Salovaara ollut täysin Svejkiin verrattava sotilas.
Samalla tavalla kujetta täynnä. Jaroslaw Hasekin maailman-kuulun romaanin sankari Josef Svejk toteutti saamansa käskyt kirjaimellisesti ja sai näin niiden järjettömyyden selvemmin esiin. Svejk oli huono sotilas, koska teki täsmälleen niin kuin käskettiin. Rokka oli hyvä sotilas, koska toimi niin kuin piti. Venny lopettaa kirjeensä väärentämättömään, itselleen ominaiseen tapaan.
Pohjalaiset ottaa noukkaansa
“Joopa joo. Myrskytuuli ikkunain takana ja vetoinen viileys sisäpuolella. Koko mökki huojahtelee poforttien kynsissä ja öljyä nielevä kamiina kamarin nurkassa huokuu kuin hengästyneenä. Se on kuin pohjaton, syö kymppejä kuin mikä (…) Lue edellisen viikon Annasta mun haastatteluni. Siitäkin on pyhä pohjanmaa loukkaantunut”.
Jorma Ojaharju
Tuotannosta
Venny Kontturi julkaisi esikoisromaaninsa Ruukinkuja vuonna 1967. Omaelämäkerrallisia aineksia sisältävä teos kertoo työläisperheen tyttären Viiran lapsuusvuosista Palosaaren Ruukinkujalla, puuvillatehtaan miljöössä. Herkullisena ja värikkäänä kirjassa avautuu näkymä tehtaalaisten arkeen, kujan ihmisten kohtaloihin ja vuosisadan alun yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Romaani sai jatkoa seuraavina vuosina, ja niin syntyi Viira-tytön elämästä kertova Palosaari-sarja.
Toinen romaani Kankurikello (1969) kuvaa nuoren Viiran vuosia puuvillatehtaalla ja myöhemmin kenkätehtaalla. Karikkoiset vuodet (1970) kertoo Viiran avioliitosta Paten kanssa ja lasten syntymästä. Paperikengät (1977) kertoo Viiran elämästä jatkosodan ajan Vaasassa ja uuden rakkauden, Ekin, löytymisestä.
Romaanissaan Ehtoomaisemat (1972) Venny Kontturi katselee elämää vanhenevan naisen kypsällä viisaudella ja kertoo ajasta, jolloin lapset ovat jo lähteneet kotoa. Vuonna 1978 ilmestyi Kontturin toinen pakinakokoelma Neliskanttista. Kirjailijan tytär Iiris Ekola on julkaissut Venny Kontturin kirjallisesta jäämistöstä kootun runo- ja pakinakokoelman Valon ja varjon välkettä (2007).
Venny Kontturi kirjoitti myös näyttämölle: hänen näytelmänsä Ulukomaan vierahia esitettiin Vaasan kaupunginteatterissa (1973). Hän kirjoitti myös osia teatterin paikallisaiheiseen Vaasan hymy –revyyhyn (1980) ja TV-näytelmän Martta (1979).
Venny Kontturille on pystytetty Palosaarelle Onkilahden rantapuistoon taiteilija Marita Perttulan suunnittelema muistomerkki Elämän tie.
Pakinoita ja kisällilauluja
Kirjallinen lahjakkuus ilmeni jo kouluvuosina. Vennyllä oli voimakas mielikuvitus, hän oli hyvä kirjoittaja ja ahkera ja kyltymätön lukija – sittenkin, vaikka uskonnollisessa lapsuudenkodissa romaanien lukemista pidettiin maailmallisena turhuutena.
Kirjailijauransa Venny Kontturi aloitti kirjoittamalla pakinoita. Merkittävä osa hänen alkuvaiheen tuotantoaan olivat erilaiset työväenliikkeen tapahtumiin kirjoitetut tekstit. Aluksi hän kirjoitti työväenlehteen Kansan Ääneen nimimerkillä Selman tytär.
Myöhemmin hän siirtyi Vaasa-lehteen, jossa koko maakunta sai vuosikymmenien ajan lukea hänen Männistön muorin nimimerkillä kirjoittamiaan murrepakinoita. Niissä hän tarkasteli ajan ilmiöitä ja pohjalaista elämänmenoa terävästi ja rehevän humoristisesti.
Venny Kontturin kynästä lähtivät myös monet kronikat, runot ja laulut, joita hän pyynnöstä kirjoitti erilaisiin tilaisuuksiin. Venny oli myös valloittava ja lahjakas esiintyjä ja hän esittikin itse pakinoitaan mm. Yleisradiossa, saaden siten laajempaakin tunnettuutta.
Lukuiset radioesiintymiset ja TV-haastattelut nostivat pohjalaiskirjailijan valtakunnan julkisuuteen ja kiinnostavaksi kulttuuripersoonaksi. Ensimmäinen pakinakokoelma Passaasko tituleerata ilmestyi v. 1964. Myöhemmin Venny Kontturi kirjoitti pakinoita myös Anna-aikakauslehdessä nimimerkillä Isoäiti.
Kirsi Sand
Vaasan kaupungintetteri
