Home / Kolumnit / Työssäkäyntialue luonnollinen kuntaraja

Työssäkäyntialue luonnollinen kuntaraja

Vaasa ja Mustasaari yhteen

Matti Vanhasen hallitus esitti, että kunnat suurennettaisiin työssäkäyntialueitten suuruisiksi. Väestöpohjaltaan suuremmat kunnat voisivat sitten järjestää paremmin ja tehokkaammin palvelut.

Suurkuntia kuitenkin vastustettiin.

Pääministeri Juha Sipilän keskusta alkoikin ajaa eräänlaista kompromissia, kotikuntamaakuntamallia. Siinä ei puututa kuntajakoon, mutta kavennetaan kuntien itsemääräämisoikeutta ottamalla niiltä pois sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen.

Sotehan on vienyt kuntien menoista keskimäärin yli puolet. ”Sotekunnaksi” tulee varsinainen suurkunta eli maakunta. Lähidemokratia kapenee ja lähipalveluista ei ole takuuta.

Minun mielestäni edelleen julkisen hallinnon alimman tason yksiköiden, kuntien, kooksi sopii työssäkäyntialue, niin että ihmisten työpaikat, asunnot ja palvelut ovat valtaosin omassa ja samassa kunnassa. On hassua, jos suurin joukoin käydään toisen kunnan puolella töissä ja asuinkunta toimii nukkumalähiönä.

Oletan, että Mustasaaressa kiinnostuksen lisäys yhdistyä Vaasan kanssa johtuu tulevasta maakuntauudistuksesta.

RKP:n valta-asema Pohjanmaan maakunnassa vahvistuu vielä lisää, kun suomenkielinen Isokyrö siirtyy Etelä-Pohjanmaan maakuntaan. Näin RKP pääsee päättämään Vaasankin sotesta.

Mustasaaren liittyminen antaisi tilaa alueen maankäytön järkevälle suunnittelulle, kun Vaasa pääsisi vapaaksi Mustasaaren kuristusotteesta.

Vaasa tarvitsee myös leveämmät hartiat maksamaan tehdyt ja suunnitellut investoinnit. Vastavuoroisesti mustasaarelaiset saisivat oman sataman, rautatieaseman, lentokentän, yliopiston, jalkapallostadionin, vesilaitoksen, sähköyhtiön, vankilan ja paljon muuta.

Hyvä diili.

MARKUS E. MYLLYMÄKI

Vaasa

ntialuyntialue luonnollinen kuntaraja

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa