Related Articles
Rohkeuttakin testattiin, otettiin pojasta mittaa
1950-luvun loppuvuodet olivat meille Hovioikeudenpuistikko 3:n pojille kiireistä aikaa. Jatkuvasti piti jotain puuhata, ja jos ei tekemistä ollut, sitä piti keksiä ja aina keksittiin.
Taloyhtiömme sisäpihalla, tuuletusparvekkeiden vieressä, noin metrin päässä kulkivat palotikkaat, jotka yltivät savupiipun nokkaan asti. En muista kuka meistä, mahtoiko olla Virkolan Pekka, Köysten Pertti vai jompikumpi Ruopuron veljeksistä, Ilkka tai Anssi, joka esitti rohkeustestiä.
Sen mukaan rohkein on se, joka kiipeää tikkaita korkeimmalle ja nousee niiltä parvekkeelle.
Tuumasta toimeen. Aluksi nousimme vai ensimmäisen ja toisen kerroksen parvekkeille, ja täytyy myöntää, että pelotti jopa hirvitti. Erityisesti siirtyminen tikkailta parvekkeen kaiteen yli parvekkeelle. Mutta siirryttävä oli, kun kaverit katsoivat. Ja päivien mittaan itse kunkin rohkeus kasvoi.
Toinen kerros vaihtui kolmanneksi, kolmas neljänneksi ja lopulta rohkeimmat meistä uskalsivat kiivetä jo ylimmälle eli kuudennen kerroksen parvekkeelle. Toimintaa tosin hidasti se, että piti vahtia ja varoa, ettei talonmies Karhu tai kukaan aikuinen yllätä.
Ja kiinni jäimme, totta kai, kuten jo ennakkoon arvasimme. Huimapäisin meistä kiipesi aivan ylös savupiipun tasolle esittäen loppuhuipennusliikkeensä, jossa piti yhdellä kädellä kiinni tikkaista seisten vain toisen jalkansa varassa.
Ja ainakin tämä suoritus nähtiin, ilmeisesti kannustushuutojen ansiosta. Pelästyneitä kasvoja näkyi muutamissa ikkunoissa, ja aika nopeasti niin talonmies Karhu kuin muutama aikuinenkin ilmaantui ulos.
Sankari laskeutui kuudennen kerroksen parvekkeelle ja me muut lähdimme vihaisten moitteiden saattelemina käpälämäkeen, usein palokadun kautta Hovioikeudenrantaan.
Takaisin palasimme, kun uskoimme tilanteen rauhoittunee ja siihenkin meillä oli oiva testi. Menimme kerrostalon talonmiehen työtilaan tervehtimään talonmiestä Karhun ilme paljasti ja kertoi tilanteen. Silläkin kertaa selvisimme nuhteilla ja talonmiehen ”ymmärtävällä” virneellä.
Seppo Kauppi
