Related Articles
Saska Saarikoski kirjoitti Hesarissa ”Merkintöjä”-kolumnissaan ”Kun Sputnik oli vielä tekokuu” 23.3.2021 siitä, mitä koronapandemiasta voitaisiin ajatella vuonna 2070. Saarikoski luo kuvitteellisen ”tutkijan” (välttääkseen itse asettumasta ällistelijäksi), joka pohtii asiaa ja ihmettelee, miksi epidemiaan reagoitiin niin voimakkaasti.
Nykyinen pandemiahan tuskin saa kuolleisuuskäyrää värähtämään Suomessa (joissakin muissa maissa käyrään kyllä tulee poikkeama ylöspäin). Mistä kaikki ylitsepursuava huomio?
Olen toki itsekin miettinyt, mihin merkittävyysluokkaan koronapandemia sijoittuu historiallisessa tarkastelussa. Onko siis kysymys siitä, että epidemia hukkuu vain mainintana historian taustahälyyn?
Saarikoski ottaa vertailukohdaksi ns. ”aasialaisen”, joka aiheutti epidemian muun muassa Suomessa 1957-58. Se tappoi 1300 suomalaista. Referoimalla tuon ajankohdan Helsingin Sanomia Saarikoski pyrkii selvittämään, kuinka vakavasti tautiin suhtauduttiin tuon ajan mediassa. Tulos: melkoisen vaatimattomin otsikoin. Toki influenssa huomioitiin. Kouluja suljettiin jne. Tuon ajan erilaisessa ilmapiirissä menehtyneet kerrottiin nimeltä ja todettiin 25-30 prosenttia ihmisistä sairastuneen.
Ajat ovat tietenkin muuttuneet. Pitkiin aikoihin ei ole ollut liikkeellä pahoja kulkutauteja. Monet tuhoa aiheuttaneet sairaudet lääketiede on voittanut. Mutta silti! Miksi nyt kerrotaan jokaisessa päivän lehdessä sivutolkulla pandemiasta. Olemmeko tulleet herkemmiksi tavanomaisesta poikkeaville uutisille? Olemmeko säikähtäneet katteettomasti?
Toteutunut on selvässä yhteydessä netin ja muiden kanavien viesti-ilotulitukseen Huono uutinen kelpaa edelleen hyväksi uutiseksi, ehkäpä vielä aiempaa häikäilemättömämmässä muodossa.
Saadakseni vastauksen kävin läpi viimeisen sadan vuoden aikana meitä vainonneiden epidemioiden historiaa.
Yksi syy siihen, etteivät erilaiset tautipesäkkeet herättäneet aikanaan nykyisen kaltaista huomiota on muutamia vuosikymmeniä sitten vaivanneet lukuisat krooniset vitsaukset. Niihin jouduttiin tottumaan. Sairauksia tuli ja meni.
Ensimmäinen käyttökelpoinen tuhkarokkorokote otettiin käyttöön vasta vuonna 1963. Neuvoloissa rokotukset alkoivat vuonna 1975. Seurauksena Suomessa ei ole enää ollut tuhkarokkoepidemioita, joskin yksittäistapauksia ilmenee. Aika näyttää muuttuuko suhtautumistapa rokotuksiin ja altistaa seurauksena ihmiset vanhoille tartuntataudeille nykyistä suuremmassa määrin.
Lapsena muistan tulirokon mainitun vaarallisena, mutta jo hiukan taakse jääneenä ongelmana. Sata vuotta sitten tulirokko olikin merkittävä kuolinsyy Suomen kaupungeissa. Penisilliinin käyttö 1950-luvulta alkaen auttoi taudin leviämisen tyrehdyttämisessä.
Tuberkuloosikuolleisuus 100 000 henkeä kohden vuonna 1945 oli 200. Vuoden 1967 jälkeen tautiin on menehtynyt alle 10 ihmistä 100 000 henkeä kohden vuosittain.
Entä sitten influenssakuolleisuus? Kolmekymmentäluvun puolessa välissä menehtyi 50 henkeä jokaista 100 000 henkeä kohden. 1945-50 päästiin alle 10 henkeen, mutta aasialaisen seurauksena kuolemantapaukset nousivat vuonna 1957 hetkellisesti 30:een ja yli. Viimeiset 40 vuotta on pysytelty pääsääntöisesti alle viiden hengen suuruusluokassa
http://historiajatkuu.blogspot.com/2021/03/pandemiat-ennen-ja-nyt.html
