Related Articles
Merenkurkun Jäätie-muistomerkki eli ”kultainen” vastaanottava käsi sijaitsee Tiklaspuistossa. Jäätien on valmistanut kuvanveistäjä Pekka Jylhä. Kokonaisuus koostuu länteen, Ruotsiin päin ojentuvasta kädestä, ja neliönmuotoisesta kivialustasta, kartasta ja karttaselostuksesta.
Teoksessa oleva käsi on kämmenpuoli ylöspäin. Apua pyytävä ele siis. Apua pyydettiin lännestä, ja sitä myös saatiin. Käden koko on noin 0,4 x 1,10 m. Käsi lepää vaalean harmaan graniittikiven päällä. Kiven koko on 1,74 x 1,74 m ja korkeus 0,4 m.
Tekstit:
Talvisodan jäätie Uumaja – Vaasa 1940. Tärkeitä tarvikkeita tuotiin kuorma-autoilla Ruotsista Suomeen. (kartta Merenkurkusta, Umeå – Uumaja, Vaasa – Vasa) Viktiga förnödenheter kördes med lastbilar från Sverige till Finland. Vinterkrigets isväg Umeä – Vaasa 1940. (Vaasa ennen ja Nyt)
Kirjailija Jorma Ojaharju on kirjoittanut mielenkiintoisen artikkelin jäätiestä.
Merenkurkun jäätie
Vaasaa pommitettiin talvisodan aikana kuusi kertaa. Tammikuun neljännellä viikolla, tarkemmin sanottuna 14.1.1940 eli Topeliuksen päivänä pudotettiin laivueellinen pommeja. Vihollisen koneet tulivat sieltä, mistä niitten viimeiseksi uskottiin tulevan – lännestä. Kuudessa ilmahyökkäyksessä kuoli 21 siviiliä ja 60 haavoittui. 56 tulipaloa, 29 rakennusta tuhoutui kokonaan ja 130 kärsi vaurioita.
Vahingot olivat 30-40 miljoonaa silloista markkaa. Silti katsottiin Vaasaan muuhun Suomeen verrattuna pääseen vähällä. Jatkosodan aikana ei Vaasaa pommitettu lainkaan.
Kuorma-autokolonna jään yli Ruotsiin
Talvisodan pommituksissa särkyi melkein kaikki ikkunalasi Vaasasta. Johtaja Walter Gräsbeck Suomen Selluloosayhdistyksestä ryhtyi yhdessä puolustusvoimain edustajien kanssa suunnittelemaan tietä jään yli Ruotsiin. Tutkiskelun aiheena oli myös kenraali Barclay de Tollyn Suomen sodan aikana 1809 käyttämä reitti Uumajaan, mutta sitä ei voitu noudattaa kuin osittain. Selluloosan tuottajat tarvitsivat vienti- ja armeija varmaa tuontireittiä Ruotsista tuleville avustuslähetyksille, aseille ja ammuksille. TVH:n piiri-insinööri Torsten Nordström organisoi auraustyön ja pisti vauhtia byrokraatteihin. Ilman Nordströmiä hankkeesta tuskin olisi tullut mitään. Palaan häneen kirjoituksen lopussa.
Vain kaksi autoa vajosi jäihin
Valassaarten majakanvartija Karl Nyqvist oli tutkinut jään vahvuuden jo joulukuun alussa 1939. Nyqvist oli sama mies, joka oli auttanut päätoimittaja Edwin Sundqvistia ja hänen kumppaneitaan heidän pakomatkallaan Ruotsiin juhannuksena 1916.
Jäätie kulki Grönvikistä Raippaluotoon, Björköbyhyn ja Lappöranin kautta Valassaarille ja sinne. Ensimmäinen retki tehtiin 17.2.1940. Ahtojääröykkiöt olivat korkeat, mutta ankarasta pakkasesta huolimatta löytyi myös sulia paikkoja. Kaksi autoa vajosi jäihin 25.2.
Karavaanit onnistuivat hyvin reitin vaarallisuudesta huolimatta. Etäisyydet pidettiin onnettomuuden jälkeen tarkoin, jottei liikaa painoa olisi kasautunut yhteen paikkaan. Milloin auto juuttui hankeen, piti lavalle kertynyt lumi lapioida pois samantien, jottei auto olisi painunut jään läpi.
Kuorma-autot heikkoja nykyisiin verrattuna
Seuraavilla matkoilla tuotiin elintarvikkeita ja vaatteita ja viimeisillä tykkejä ja ammuksia edelleen itärintamalle rahdattavaksi. Vaasalaiset kuorma-autoilijat olivat sisukasta ja pelotonta väkeä. Heidän ajokkinsa olivat heikkoja nykyisiin hirmuihin verrattuna, joskin lähellä aikansa huipputasoa. Aurausautoista löytyi puhtia vain 60-80 hevosvoimaa, kun liikemies Bo Sippuksen vuoden 1966 jäätien vastaavista löytyi yli 200. Tämän päivän autoista löytyy 350 sadasta 500:n hevosvoimaan ja pienistäkin henkilöautoista 90.
Bo Sippuksen jäätie oli käytössä kahtena talvena. Sekä Suomen että Ruotsin päässä oli tullikopit ja liikenne vaihtui vasemmanpuoleiseksi keskellä kansainvälistä merialuetta. Ruotsissa oli silloin vielä vasemmanpuoleinen liikenne.
Kummikaupunki Malmö myös asialla
Sodanaikuiset aurat olivat olivat 2 mmm:n pellistä kun ne Sippuksella olivat 4 mm:n teräspeltiä. Talvisodan aikuisissa autoissa oli neljä pyörää joista kaksi vetivät, kun Sippuksen autoissa oli 8 vetävää pyörää, joissa kaikissa leveät maastopinnat.
Kun muistaa että Sippuksen autoilla oli vaikeuksia moneen kertaan auratulla jäätiellä, voi vain kuvitella millaisissa vaikeuksissa autot talvisodan aikana kamppailivat. Yhteensä 779 autoa toivat 1 450 tonnia tarvikkeita armeijalle. 53 tankkiautoa tuotiin sekä 95 000 litraa bensiiniä.
Muuta tavaraa tuotiin 1700- 1800 tonnia. Kummikaupunki Malmö antoi lahjanaan Vaasan tarvitseman ikkunalasin sekä 6 lasimestaria lainaksi.
Kuka haukkui kenet?
Insinööri Torsten Nordströmin tahdonvoima on legenda. Kun nykyistä Porin tietä suunniteltiin, tultiin hänelle valittamaan, että maanomistajat vastustava minkä vuoksi tiestä tulisi mutkainen. Nordström pyysi puhtaan kartan pöydälle, veti suoran viivan Vaasasta Lålbyhyn Lappsäärtissä, mihin saakka hänen valtuutensa riittivät, ja sanoi että lunastakaa maat pois.
TVH:n paikallinen johto pelkäsi Nordströmiä ja kanteli hänestä valtakunnalliselle johtolle niin usein kuin uskalsi. Torsten Nordström ei nimittäin ei ollut kuka tahansa. Hän oli ollut kansanedustaja vuosina 1936-38 ja eduskunnassa toisen kerran 1951-62. Toinen kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri hän oli 1957.
Kerran oli TVH:n ylin johto matkalla Ouluun. Koska kone teki välilaskun Vaasassa kutsuttiin Nordström haukuttavaksi lentokentälle. Kävi kuitenkin niin että Nordströn haukkui heidät, marssi takaisin autoonsa ja meni takapenkille istumaan. Viimein insinööri Gunnar Norrman uskalsi mennä huomauttamaan, että Nordström ei ollut tullut virka-autolla. Että pitäisi kait siirtyä ratin taakse. Nordström pärähti pahan kerran, vaihtoi penkkiä ja lähti ajamaan.
Nordström voitti Kekkosen
Pääministeri Urho Kekkosen kanssa Nordström riiteli sairaalan tontista, ”Nordströmin kuopasta”, iät ajat. Kekkonen vastusti hanketta. Nordström voitti viimein ja paikalle rakennettiin Vaasan keskussairaala. Nordström ei kuitenkaan malttanut luopua sairaalasta sen valmistuttua.
Hän oli jostain syystä joutunut sellaisen harhaluulon valtaan, että keskussairaala oli hänen yksityistä omaisuuttaan, mikä saattoi tietenkin johtua siitä, että hän oli sairaalan johtokunnan puheenjohtaja RKP:n mandaatilla. Ingvar Wickström-nimisen lääkärin mukaan puuttui Nordström kaikkeen sellaiseen, mikä missään tapauksessa ei kuulunut hänelle, esimerkiksi injektioruiskujen hankkimiseen ja niitten käyttöön. Kuusi nuorta lääkäriä lähti insinöörin vuoksi muualle. Tämän vuoksi Nordströmiä ei valittu enää seuraavaksi kaudeksi.
Nauroi ainakin kerran
Torsten Nordström oli natsisympatööri ennen talvisotaa. Myöhemmin hän oli Honka-liitossa ja kaikessa sellaisessa, mikä todisti itsenäisestä ajattelusta ja huonosta poliittisesta vainusta, mutta ilman häntä ei Vaasalla olisi meijerikoulua, ruotsinkielistä ammattikoulua, keskussairaalaa eikä Raippaluodon siltaa. Tien rakentaminen sillan kaupunginpuoleiseen päähän oli nimittäin Torsten Nordströmin ansiota.
Kiitollinen Björkön kunta lahjoitti Nordströmille huvilatontin elinajaksi. Kukaan ei koskaan valittanut siitä kun hän ajoi jonottavien autojen, jopa postibussin ohi lauttalle. Nordström istui yli 30 vuoden ajan Vaasan valtuustossa.
Palosaarelainen Ensio Ketola kertoi nähneensä Nordströmin nauravan ainakin kerran. Se oli silloin kun insinööri sai kuullakseen, että ikänsä TVH:lla työskennelleestä Ketolasta oli tehty luottamusmies.
-Mikä se sellainen mies on, kysyi insinööri, Ketola kertoi.
– Ja kun selitin sen hänelle, niin silloin hän nauroi, ei ilkeästi vaan pikemminkin huvittuneesti.
Jorma Ojaharju
Jorma Ojaharju syntyi 16. lokakuuta 1938 Vaasassa ja kuoli kotonaan Helsingin Kontulassa 8. helmikuuta 2011.
Ojaharjun pääteoksena pidetään kolmiosaista Vaasa-trilogiaa (1976-1982), jossa hän kuvaa pohjalaisen kaupungin elämää sisällissodasta 1970-luvulle. Ojaharju julkaisi yli 40 teosta, pakinoita ja näytelmiä. Varsinkin Ojaharju Vaasaa käsittaelevät ”tilapäisteokset” ovat kulunaeet vaasalaisissa käsissä. Ojaharju käytti myös pseudonyymejä Vic Torbek ja Iso-Vaasa.
