Related Articles
Loffe, Amigo, Seriffi, Rommi ja muut harminkappaleet
Lapsuudessani oli paljon kylähulluja. He olivat yleensä harmittomia ja ympäristön hyväntahtoisen pilkanteon kohteita. Varsinkin vanhempi väki muistelee heitä rakkaudella:
oli Hullu-Lauri, Pomppa-Sulo, Topi, Storgårdin Hullu Veli ja monta muuta. Heidän kohtaamisensa pakotti miettimään asioita ja ehkä jopa muuttamaan asioiden tärkeysjärjestystä. Nyt nämä ihmiselämän koetinkivet on siivottu kaduilta laitoksiin ja hiljennetty kemikaaleilla, vaan ei ehkä aivan kaikki.
Itse sana ”kylähullu” on sekin muuttunut ajan saatossa. Nykykielessä kylähullu voi tarkoittaa myös innovatiivista ja persoonallista oman tien kulkijaa. Nämä jälkimmäiset puuhailevat usein keksintöjen parissa. Kylähullu voi olla myös runoilija ja näkijä. Mutta rehellisyyden nimissä – hän voi olla myös hullu.
Hullu Lauri ja Pomppa-Sulo
Hullu-Lauri ja Pomppa-Sulo ovat historiaa 50-luvulta. Lauri muistetaan jumalattomasta potkukelkastaan ja taskukellostaan. Lauri tapasi auttaa VPV:tä (Vaasan Pallo Veikot) pluukaamisessa Onkilahden paanalla. Lauri oli saanut kiitokseksi arvokkaan taskukellon, josta hän katsoi aikaa vaikka kuinka monta kertaa illan aikana paanalla tai rusettiluistelujen aikana, jos joku vain ilkesi kysyä. Lauri oli myös monen tarinan keskipiste. Yksi niistä kertoo, että Lauri houkuteltiin työntämään kalunsa uimahuoneen seinässä olevasta reiästa. Kalu tietenkin juuttui reikään, jonka jälkeen seinän toisella puolella olevat pojat polttivat Lauriparan kalua tulitikuilla. Tarinalla tuskin on todellisuuspohjaa.
Pomppa-Sulo taas muistetaan silmäluomistaan, jotka olivat nurinniskoin eli luomet olivat vaihtaneet paikkaa. Sulo myös kulki pomppien ja taisi hänellä olla yllään ”pomppakin”. Pomppa on raskas manttelimallinen päällystakki.
Loffe ja Amigo
’ Nykyvaasalaisten hyvin muistamia mieliharmeja ovat olleet Loffe ja Amigo. Loffe oli räyhäävä harminkappale ja humalassa väkivaltainen, Amigo taas kaupungin tunnetuin pummi. Molempia yhdisti tarina menetetystä lahjakkuudesta. Loffe oli tarinan mukaan viulistilahjakkuus, joka menetti muusikon tulevaisuutensa jouduttuaan Yhdysvalloissa Harlemissa ”neekerin” partakoneella viiltämäksi. Viillot olivat osuneet Loffen käsiin, jonka jälkeen hän ei enää pystynyt pitelemään viulua, eikä strokaa.. Amigosta olisi taas voinut keheittyä maailmanluokan nyrkkeilysankari ellei olisi joutunut kehässä sääntöjen vastaisesti mukiloiduksi. Tarinoiden todenperäisyydestä ei ole mitään näyttöä.
Seriffi, Oinonen ja Räkä-Erkki
Muita vaasalaisia kylähulluja ovat Seriffi, joka ainakin vielä kolmisen vuotta sitten näkyi katukuvassa sekä Oinonen ja Räkä-Erkki. Seriffi muistetaan seriffin merkistä jota hän kantoi ylpeänä rintapielessään sekä mukanaan kantamistaan leikkicolteista. Oinonen taas on lempeä ressukka, joka on nyt ilmeisesti poistunut kaupungistäa vai onko peräti poistunut lopullisesti? Räkä-Erkki taas sai nimensä siitä. että hän päivysti vuosia nykyisen Tornikeskuksen eli Black Jackin nurkalla pitkiä ja limaisia räkäklönttejä syljeskellen. Black Jackia kutsuttiin pitkään pienessä piirissä Räkä-Erkiksi. Kuuluisa on myös yhä polkupyörällänsä veivaava ”Savis”.
Silvennoinen
Muita vaasalaisia kylähulluja tai liikaviisaita ovat olleet mm. Vaskiluodon Elvis, Vaasan Silmä ja Korva, Silvennoinen, Leiripäällikkö, Rommi, ja Tokio. Vaskiluodon Elvis muistutti jonkin verran esikuvaansa myös ulkonäkönsä puolesta, vaikka olikin vaalea. Myös ”Elvis” oli humalassa väkivaltainen, Vaasan Silmä ja Korva oli sama henkilö, siviilinimeltään Toivo eli Topi H. Topi sai köllinimensä siitä, että hän oli aina ensimmäisenä paikalla siellä missä oli poliisi tai palokunta. Topin ulkonaiseen olemukseen kuului hieman hölmö myhäily, lippalakki ja liian pieni pikkutakki.
Silvennoinen oli alkoholisoitunut maankiertäjä, joka viivähti Vaasassa muutaman vuoden. Silviksen erikoisuus oli myydä ihmisille lottonumeroita, jotka ”varmasti tuovat voiton”. Silvennoinen täytti lottolomakkeet valmiiksi ja otti niistä yhden ruudun verran palkkioksi. Ostaja sai tietenkin itse kustantaa lomakkeensa. Harva kieltäytyi Silviksen tarjouksesta. Olihan Silvis melkoinenonnenkantamoinen: pitkä, viiksekäs ja muutenkin erikoisesti käyttäytyvä..
Leiripäällikkö
Leiripäällikkö, siviilinimeltään Helge, sai nimensä siitä, että johti rappioalkoholistijoukkoa joka kolmisen kymmentä vuotta sitten majoittui Suvilahden metsikköön ja perusti sinne talvileirin.. Leiristä tuli maankuulu mm. sen vuoksi, että leiriläiset haastoivat Vaasan poliisit jalkapallo-otteluun. Ottelun he taisivat hävitä.
Kuuuluisin näistä jälkimmäisistä oli Rommi M. Rommilla oli hyvin menestynyt huonekaluliike ja huonekalukorjaamo, mutta ikuinen jano ja janoinen toveripiiri johtivat siihen, että niin firma kuin Rommikin hulahtivat nimeltä mainitun juoman mukana. Rommin firma sijaitsi muistaaksesni Ajurinkadulla. Paremmin muistavat voivat korjata jos olen väärässä. Rommin apupoikina huonekalujen kiillottamisessa ehtivät toimia mm. edesmennyt valokuvaaja Pentti Paschinsky aa myös edesmennyt taitelija Aulis Louko.
Tokio
Jotkut vanhemmat vaasalaiset muistavat myös Tokion. Tokio oli rappioalkoholisti joka sai korkonimensä siitä, että voitti aikoinaan Niiilo Tarvajärven suositussa ”Laatikkoleikissä” ilmaisen Tokion matkan. Matkalle ei häntä tietenkään voitu lähettää, mutta matkasekillä oli toki muutakin käyttöä. Tokion tarinaan kuuluu, että hän tuli uskoon ja että hänestä tuli raitis.
Tapio Parkkari
Kesä 2005
Keskustelu aiheesta
Tätini kertoi minulle vuosia sitten, että Kustaalantiellä, suurinpiirtein nykyistä lastenpäiväkotia vastapäätä asui joskus 1950-luvulla outo ukkeli, joka oli rakentanut itseleeen jätelaudoista pömpelin, jonka koko oli jotain 4×3 metriä. Siinä lautahäkkyrässä ukko asui monta vuotta kesät talvet. Ruokansa hän valmisti useimmiten ulkona.
Piusa
Palosaarella oli aikoinaan elokuvateatteri nimeltään Bio-Bio eli ”Piusa”. Piusassa oli lipunrepijänä ja koneenkäyttäjänä pitkä kaveri, joka huusi ja räyhäsi pikkupojille, jotka yrittivät sisään pummilla. Kaveria kutsuttiin selän takana ”Hulluksi Vihoreksi” Vihore oli teatterin omistajan nimi ja kaveri ilmeisesti omistajan poika.
Pikku-Tiita
Suomi24 Vaasan keskustelualueella käydään tätä samaa keskustelua. Siellä on noussut esille pari uutta hahmoa, joista Pikku-Tiita on tunnetuin. Tiita oli 15 vuotiaana kaunis kuin enkeli. Ehkä juuri tämä koitui hänen kohtalokseen. Tiita opiskeli Vaasan ammattikoulusa ja kateelliset tytöt raahasivat Tiitan koulun veskiin ja polttivat tupakalla Tiitan kaulan ja paljaaksi riisutut rinnat.
Tiita ei koskaan selvinnyt shokista, vaan vajosi nopesti tasolle, mistä hänet myöhemmin tunnettiin. Syynä raakaan kohteluun lienee ollut se, että Tiita kieli opettajille,ketkä tytöistä polttivat tupakkaa ketkä ei.
Nyt kun Tiitaa ei enaa ole (Pax), toivoo vain, että tekijät ovat omamassa elämässään toimineet, niin että voivat antaa anteeksi itselleen.
Toinen esille noussut hahmo on Tiitu, joka oli vihaisena ihmisille tuiskinut vanha nainen. Hän ilmeisesti hukkuui/hukuttautui Kalarantaan?
Pikku Tiita ja Tiitu on sama henkilö. Tän tarinan kuulin hänestä muksuna, vielä kun Tiita eli, oon jopa jutellu sen kaa ja oli ihan mukava tyypi, joksenkin sekava. Tiita oli nuoruudessaan loistava voimistelija, jopa näytti taitojansa heittelemällä voltteja meille muksuille. Tiita oli joutunut juoppojen raiskauksen kohteeksi ja he olivat sitten poltelleet häntä ympäri kroppaa tupakilla, Tiita ei koskaan sitten tästä toipunut ja hukkui sitten muutama vuosi sitten kalarannassa. Ei Tiita agressivinen ollut vaikka huuteli kaikille, jos vaan pysähtyi jutteleen niin huomas että ihminenhän sekin. No tässä sitten toinen versio kohtalosta mutta kummiskin toivon että Tiita on paremmas paikassa nyt ja tekijät pahemmassa tai joutumassa sinne.
Pikku-Tiitusta ja siitä sen menneisyydestä liikkuu niin paljon erilaisia juttuja että vaikea tietää mikä pitää paikkansa. Ite oon kuullu että nuorena tiitu oli todella kaunis nainen ja seurusteli erään pojan kanssa, tämän pojan entinen tyttöystävbä ja sen kaverit oli siitä suuttunu ja polttanu tiitua tupakalla teräksen kujalla..
Pikku-Tiitan kaltaiset hahmot synnyttävä automaattisesti urbaaneja legendoja. Tällä palastalla aikaisemmin mainittu pahoinpitely ammattikoulussa, on se oikea.
Pikku-Tiitasta muistan parhaiten sen, kun hän oli taas kerran ilman kunnon vaatetusta liikkeellä ts. pelkästään talvitakki ja kengät päällään pyrkimässä Vöyrinkaupungilla kotiansa avaimet hävitettyään ikkunasta sisään. Me pikkupojat aidan takana koulun pihalla toki nostimme suuren elämän kun oli kyykyssä ikkunasta kulkiessaan ns. tavara levällään. Tiita tästä suivaantuneneena heitteli meitä ensin kukkapurkeilla, ja kun ne loppuivat, matkatelevisiolla.
Snorkkelipaappa
Tämä parrakas kaveri joka kesät talvet ramppaa ympääriinsä vähissä vaatteissa ja rikkinäisissä kengissä on korkeasti koulutettu, oliko jopa professori jopa joka menetti vaimonsa ja ei toipunut. On ollut hutskilla latauksessa joskus. Joskus tekis mieli ostaa miehelle uudet kengät. Oliko viimme vuonna joku ABI pukeutunu kyseiseksi mieheksi, oli sen verran mautonta että toivon kyseiselle henkilölle vähintään samaa kohtaloa.
Tietääkö joku enemmän kikkurapäisestä, ruskeassa nahkatakissa liikkuvasta parrakkaasta miehest joka kaupungilla huutelee ja uhoo. Joskus tekis mieli töötätä.
Ei hullut oo mukavia, mutta jotkut ovat.
Kissa-Tädit
’ Vielä joskus 90-luvun loppupuolella Vaasassa kierteli katuja Kissa-Täti. Täti r5aahasi mukanaan kahta muovikassia, joissa oli silakoita. Tädillä oli vakituinen reitti, jonka myös kissat oppivat tuntemaaan. Tätä jatkui/ on jatkunut vuosikausia. Yhtenä kohteena oli VAskiluodossa sijaitseva varastorakennus, jonka alla asusti montakymmentä kissaa, joita täti ruokki päivittäin. Varasto lienee nyt purettu. Joidenkin vaasalaisten havaintojen mukaan näitä kissatätejä olisikin ollut kaksi.
Tästä ns. kissatädistä on jo aika jättänyt. Olin jokunen vuosi sitten koirani kanssa Kasarmintorilla ulkoilemassa ja kissatäti saapui sinne kasseineen, levitti kätensä taivasta kohden ja kohta käsivarsille istui pari varista. Karvat nousi meikältä pystyyn,
Kirjenippu
Kuka muistaa vielä harmaahiuksisen vanhan sedän, jolla oli hienot kasvonpiirteet. Setä kulki vuosia paperinippu kainalossa postin ja Fondiksen väliä. Joku tiesi kertoa, että paperinippu olikin kirjeitä sedän pojalle. joka oli kuollut sodassa.
Sedällä ei ollut edes rahaa postimerkkeihin. Tunnusmerkkinä tällä vanhalla miehellä oli piippu, josta oli katkennut varsi. Ts. setä poltti nysällä.
Edit: Tämä setä oli nimeltään Atle Westström (1900-1978) Hän syntyi Pietarsaaressa ja toimi mm. ulkomaankrjenvaihtajana. Hän oli myös kehittynyt harrastajataiteilija. Hänen alaansa olivat tussityöt. Hänestä julkaistiin artikkeli Vasabladetissa 20/5 -81.
Tokio
Vähän lisää vielä tästä tokiosta,tuttu mies mulle.Olin silloin joskus kauan sitten 1965 luultavasti, rantsussa töissä,siis satamassa ahtaajana,ja tokion kanssa samassa porukassa.Tokio eli oikealta nimeltään Tarmo Armas T oli vielä silloin niin paljon tolpillaan että oli ihan A miehiä siis vakituisia ahtaajia,niinkuin minäkin.Vaan jo siihen aikaan nähtiin Tokio usein aamulla saapuvan töihin jonkun pressuläjän alta,kesäaikaan kun ne rahat menivät muuhun kuin vuokraan.Itse muutin ruotsiin ja kun senaikaisen tyttöystävän kanssa tulin Vaasaan lomailemaan,ja autoa laitoin hallin pränkille parkkiin niin Tokio ilmestyi kuin tyhjästä ja pientä korvausta vastaan lupasi pitää autosta huolta.Tämä tyttöystäväni,siis nykyinen vaimoni sanoi kyllä ihmetelleensä että mistä syystä minä tunsin nuo kaikki laitapuolen kulkijat Vaasassa.Vaan kun siellä rantsussa tutustui monenmoisiin kulkijoihin…heh..heh
Storgårdin hullu- veli
Tämän jutun alkukappaleessa mainitaan Storgårdin ”Hullu-Veli” Palosaarelaisen perimätiedon mukaan Karparössä oli joskus 50-luvulla Storgårdin sikala. Sikalanomistajan veli – siis tämä ”Hullu” – kulki pitkin Palosaarta vanhan hevoskaakin kanssa ja keräsi talojen takapihalta biologisen jätteen eli laskitynnyrit sianruoksi.
Vanha palosaarelainen kertoi minulle, että lasten suurinta huvia oli kesäisin istua vaappuvassa hevosen kyydissä ja työntää keppi laskitynnyriin. Kun kepin nosti ylös niin se oli paksulti kärpästen toukkien peitossa. Keppi muistutti kihisevää kärvakerää. Myös haju oli mieletön. Sikalassa sitten tämä talousjäte ja kärpäsentoukat keitettiin ja syötetiin sioille ja siat taas vaasalaisille.
Sitten tämä ”Hullu” vain katosi kuvioista. Kun lapset kyselivät asiaa, niin heille kerrottiin, että mies oli ”mennyt naimisiin sian kanssa” ja joutunut vankilaan tai mielisairaalaaan. Eli mies oli sekaantunut eläimeeen.
Tarinan todenperäisyydestä minulla ei ole varmuutta.
Mahtaako tämä Storgårdin hullu veli olla sama kaveri kuin Sika-Iivari, joka ainakin 80-luvun alussa kiersi Kotirannalla hakemassa sianruokaa tasalaitaisilla hevoskärryillään?
Hullu-Jussi
Entäs sitten hullu Jussi,joka oli pukutellisuuden juoksupoikana siinä 60 luvun alussa,ja nämä kauppahallin juoksupojat muistan että oli kaksi veljestä jotka olivat päässeet oikein pinnalle molemmat ajelivat zundapeilla oiskohan jollakin tarkempaa tietoa Tästä pikku Tiitasta sen verran että oli tosiaan kuvankaunis verrattiin siihen aikaan Brigitte Bardotiin asusteli alun perin siinä samoilla kulmilla kuin minäkin siis siinä Kauppapuistikolla aika lähellä korsholmanpuistikon kulmaa,muistan vielä hyvinkin kyseisen henkilön
Juoksupojat
Vaasalaisilla firmoilla on aina ollut juoksupoikina- tai tyttöinä tai muuten vain helppareina hieman kehitysvammaisia vaasalaisia.
Yksi tällainen oli muinaisen kirjakauppa Montinin juoksupoika. Yleensä nämä esiteltiin vieraille rasistisesti, että ”Tässä on meidän Mattti tai Liisa.”
Poikkeuksetta nämä olivat, ja ovat, firman uskollisimpia työntejöitä ja heihin suhtaudutaan asiallisestri. Poikkeus oli aikanaan eräässä vaasalaisessa autokorjaamossa työskennellyt Bertil-rukka, joka joutui päivittäin aikamiesten julmasti kiusaamaksi.
En haluasi yleistää, mutta suojapaikka näille heikoimmille löytyy useimmin suomenruotsalaisesta kuin suomenkielisestä työpaikasta.
Taikatemppumies
Entäs se Taikatemppumies, se joka kulkee usein muovipussin kanssa, peseytyy ravintoloiden vessoissa, puhuu itsekseen, ennen tien ylitystä kiertää liikennemerkkiä, ei astu suojatien viivoille, koputtelee bussin kylkeä, asettelee kahvikuppia pöydälle kahviloissa moneen kertaan, aina välillä ottaa pakkia ja astuu uudelleen, jos jokin kohta menee ”huonosti”, jne…? Tumma, viiksekäs n. 40-50v ikäinen heppu, ollut (kuulemma) historioitsija tai jokin professori, mutta ”lukenut liikaa”. Yleensä pitkä takki, hieman siistimättömän näköinen. Huipputyyppi
Amigo
Ompa hauskaa ja samalla traagista luettavaa…monet noista yllämainituista muistan lapsuuden ja nuoruuden ajalta. Amigon lentävä lause:”Kukkelikuu, klockan e´sju” ja päälle vielä joku imarteleva lausahdus…niin jos han oli hyvällä tuulella.. Pääsisköhan HIIPPA jo tuohon jengiin mukaan? johan tuo on kauan kaupungin katuja tallanut ja nyt rullaattorin kanssa, nooh, eihän tuo mitään sen mainittavampaa ole tehnyt, mutta kuuluu Vaasan katukuvaan olennaisesti.. ei noita ”tosi” kylähulluja enää ole. Puhdas viina on vaihtunut sekametelisopaksi ja päät pannaan sekaisin vaikka tiskiaineella…surullista..
Nippu ja Hitchok
Entäs muistaako kukaan ”Hitchkocin”? Istui usein Fondiksessa sikarin nysä suunpielessä. Herttainen setä…ehkä ei kuulu tälle ”Kylähullu”-osastolle mutta kuuluisiin vaasalaisiin kylläkin?
”Muistan tuon sedän hyvin 70-luvun alun Fondiksesta. (T.P)Vuotta en enää muista. Istuuduin kerran samaan pöytään ja seta oli lukemassa Ilta-Sanomia. Hänellä oli sellainen maine, että hän ei koskaan keaskustellut kenenkään kanssa. Yhtä äkkiä hän kuitenkin kysyi minulta, että saako hän tehdä muutamia kysymyksiä. Hän oli nimittäin lukemassa juuri lehden kymentä kysymystä.
Selvisin loistavasti kysymyssarjasta ja hän innostui kyselemään lisää kaikenlaista.
Vaistosin jotenkin, että hän oli vähävarainen, koska en koskaan nähnyat hänen tilaavan mitään ja tarjosin hänle kahvit. Hän otti ne kohteliaasti vastaan. Tätä kyselyleikkia jatkui noin vuoden päivät kunnes hän sitten äkkiä vain katosi.
Koskaan emme keskusteleet mitään henkilöäkohtaista, vaan kysymys oli juuri tuosta kysymys- vastausleikistä. Hän oli erittäin sivistynyt ja kielitaitoinen. Hän oli varsin hyvin perilla saksalaisesta kulttuurista ja kirjallisuudesta. Jostain syystä hän suhtautui hyvin happamasti Goetheen ja murjaisi usein tästä puolipilkallisia lauseita, jotka tosin saattoivat olla peräisen 20-30-lukujen koulumaailmasta.
Minulle ei koskaan selvinnyt hänestä mitään henkilökohtaista. T.P
Voit vastata tälläkin