Related Articles
Jo tuttu lause kuuluu: ”Meillä ei ole varaa hyvinvointivaltioon.”
Talouseliitin jäsenillä on Suomessa paljon yhteistä. He ovat toisensa hyvin tunteva harmaantuvien setämiesten joukko, johon kuuluvat monet maan korkeimmista virkamiehistä, suurimpien pankkien johtajat ja elinkeinoelämän edunvalvojat. Heidän virtensä on tuttu.
Näiden juhanavartiaisten ja ilpokokkiloiden lääkkeet Suomen talouden pelastamiseksi ovat työntekijöiden palkkojen laskeminen ja työehtojen heikentäminen, johtajien ja hyvin toimeentulevien kannustaminen lisätuloilla tai veronalennuksilla, julkisten menojen leikkaaminen ja julkisen sektorin investointien ajaminen alas.
Yhteiskunnan menot koostuvat palveluista. Kuka jätetään hoitamatta tai kouluttamatta, jos näiden viisaiden neuvoja kuunnellaan?
Talouseliitille aseman ovat antaneet suomalaiset poliitikot ja media. Poliitikot, joilla ei ole mahdollisuutta tutustua esitettyjen aloitteiden taustoihin, eivät pysty kyseenalaistamaan yksiäänisen eliitin puheita. Vaihtoehtoisia lähestymistapoja, yhteiskuntatieteitä ja talousteorioita löytyy, mutta edes media ei Suomessa ole riittävän perehtynyt maailmalla käytävään keskusteluun. Pääkirjoitukset toistelevat samoja tarinoita.
Mikä vaihtoehdoksi? Niinkin radikaali ajatus kuin kaikkien ihmisten hyvinvoinnista ja koulutuksesta huolehtiminen tuottavuuden, tehokkuuden parantamiseksi ja sen kautta julkisten menojen pienentämiseksi, ei pitäisi olla suomalaisille tuntematon. Kehittyvä teknologia antaa yhä paremmat (ja edullisemmat) mahdollisuudet pitää huolta itsestään, tehostaa työntekoa ja kouluttautua.
Tuntuu oudolta väittää, että meillä ei enää ole varaa pitää huolta kaikista.
Väitän, että meillä ei ole varaa jättää ketään kouluttamatta tai lisätä lasten pahoinvointia ja eriarvoisuutta heikentämällä varhaiskasvatusta ja tukea perheille. Pieni kansa tarvitsee kaikkien kyvyt ja taidot käyttöön. Rikkauden ja hyvinvoinnin kasautumisen kääntöpuolena on pahoinvointi, joka kasvattaa osaltaan julkista sektoria.
Tarvitsemme investointeja, jotka tuottavat työtä yrityksiin, teollisuuteen ja palvelualoille. Valtion tulisi olla yrittäjähenkinen. Tämä tarkoittaa investointia aloille, joilla ei vielä ole mahdollista tehdä kannattavaa liiketoimintaa, mutta jotka tiedetään tulevaisuudessa kannattaviksi aloiksi.
Tällaisia ovat esimerkiksi uusi teknologia, uusiutuva energia, kestävämpien ja kierätettävien materiaalien tuottaminen.
Julkisen ja yksityisen sektorin ei tarvitse olla vastakkain. Yhteistyöllä saavutamme pitkäkestoisempia ja kestävämpiä innovaatioita.
Lyhyellä aikajänteellä hyvinvointivaltion laittaminen kuntoon vaatii rahaa, jopa velkaa. Talouskasvun alkaessa ja työllisyyden parantuessa velan suhde bruttokansantuotteeseen pienenee ja ongelmaa ei ole, vaikka vaikeina ylimenokausina velkaa jouduttaisiin ottamaan.
Meillä ei ole varaa talouseliitin lyhytjänteisten neuvojen kritiikittömään noudattamiseen.
Kansanedustajat ovat ulkoistaneet säästämisen kunnille, joita sitovat tiukat säännöt taloudenhoidosta. Rahat otetaan pois samalla, kun tehtäviä lisätään. Moni sanoisi säästöjen ulkoistamista pahaksi vastuuttomuudeksi.
MATIAS MÄKYNEN
Kirjoittaja on vaasalainen oikeustieteen opiskelija ja kaupunginvaltuutettu
