Related Articles
Pohjalainen 16.tammikuuta 1987
Toivo Kuula ei päässyt ajoissa lääkärille
Toivo Kuulan syntymää verhoaa samanlainen salaperäisyys kuin hänen kuolemaansakin. Jotkut vannovat hänen syntyneen Vaasassa ja jotkut toiset Alavudella.
Kuulan ampujia löytyi peräti neljä: jääkärikapteeni Pekka Heikka ja jääkärivääpeli Oskar Einar Pirinen, kauppamatkustaja Valli sekä ruotsalainen vääpeli Alm, joka oli ylvästellyt ampuneensa Kuula-nimisen muusikon Viipurissa 1918.
Oman käden kautta kuolivat syytetty jääkärivääpeli Oskar Einar Pirinen, sekä alku rähinöissä mukana ollut jääkäri Väinö Strömberg. Kapteeni Heikka hukkui lähellä Mansikkasaarta 1921. Kuulan kuolema puhuttaa vieläkin. Kun joulu avattiin Vaasassa 27.11.-86 kävi luonani vanha nainen. Hän tunsi Kuula hoitaneen lääkärin.
”Se oli niitä Kurikan Alasia”, hän sanoi. ”Ja Alanen kertoi, että silloin oli Viipurin sairaalan odotushuoneessa hirviä tungos, ettei Kuulaa voitu ottaa hoitoon ajoissa. Se kuoli komplikaatioihin. Jos ne olis sen heti ottanut silloin, niin se vois vieläkin olla hengissä”.
Tuskin sentään sillä Toivo Kuula syntyi samana vuonna kuin kaupungintalo rakennettiin, Vaasan rata avattiin ja ensimmäinen työväenyhdistys avattiin, nimittäin 1883.
Vaasa kohteli kaltoin
Vaasan aikoihin Kuula oli köyhä ja juro kaveri. Tämä työnväenyhdistyksen ”sekalaulukunnan” kojtaja eli omissa maailmoissaan, otti markan sieltä mistä sen sai, toimi pelimannina häissä ja juhlissa ja hakkasi fortepianoa kaikenkarvaisisa iltamissa 50 markalla illalta. Homma alkoi 19 ja päättyi 2 yöllä.
Tunnustusta ja kannatusta ei Kuula Vaasassa osakseen saanut.
Vaasan johtavat musiikkipiirien edustajat vitsailivat, että mieshän näyttää ihan itseltään Paganinilta, mutta sillä taitaa olla Paganinin kanssa yhteistä vain tukka. Johtavia musiikkipiirienedustajia ei muista enää kukaan, mutta Kuula elää! Kuula itse kirjoitti noista ajoista näin:
”Saarijärveltä tultuani ei minulla enää ollut Vaasassa mitään tekemistä, sillä opettajana ei minusta pidetty , enkä ollut itsekään sitä intresseerattu. Olin jo kauan ollut aikeissa lyöttäytyä kauppa-alalle ja vieläpä olin kerran jo ostamaisillani erään rihkamatavarakaupan, vaan saivat ne minut siitä sentään pidätetyksi, Jumalan kiitos. Elämä oli synkistä synkistä ja minun teki mieleni lopettaa elämäni…” Ensikonsertti Vaasassa
Katkeroitunut Kuula vannoi, ettei enää palaa Vaasan, ja kokonaista kahdeksan vuotta kului, ennen kuin hän palasi, nimittäin 20.2.1915. Säveltäjä maailmalla menestynyt Toivo Kuula antoi ensimmäisen konserttinsa Vaasassa.
Kosti Könni kirjoitti Vaasa-lehdessä:
”Olisi luullut vaasalaisen yleisön yhtenä miehenä rientävän tähän harvinaiseen tilaisuuteen, joka ei ollut harvinainen ainoastaan sen toimeenpanijoihin, vaan myös saavutuksiin nähden. Liian kylmäkiskoisesti otti Vaasa vastaan poikansa. Yleisöä oli konsertissa vajaa puoli salia”. Sivumennen Könni huomautti, ettei kaupunkimme ruotsalainen ”kerma” pitänyt tilaisuutta läsnäolonsa arvoisena.
Hyvä elämäkerta
Aivan samalla tavalla kuin Heikki Klemetti kävi Kuulakin usein satamassa ja laivoissa nuorena. Merimieselämä houkutti voimakkaasti kumpaakin. Kirjeessä eräälle toverilleen kertoi Kuula olleensa ”tavattomasti innostunut, ja missä merimiehen näki, silloin olin aina kuin suunniltani”. Onneksi Suomen säveltaiteelle siitä ei kuitenkaan tullut mitään.
Noista ajoissa kertoo seikkaperäisesti Tuomi Elmgren-Heinosen kirja Toivo Kuula, joka ilmestyi 1938. Toinen painos tuli 1953 ja kolmas 1983. Kirjan on julkaissut WSOY.
Kriipos
Viipurin Seurahuoneella vappuna 1918 olivat nuoret miehet hirvittävässä humalassa. Oskar Einar Pirinen, joka siviiliammattiltaan oli farmaseutti, hankki pirtua Punaisen Lähteen Torin apteekista, ja meininki oli sen mukainen.
Nuoret miehet ja sammio väkevää viinaa ja yhdistelmä, jota järki ja harkinta vierovat viimeiseen saakka. Ja kun soppaan lisätään sota ja isänmaalliset tunnelmat, olisi ollut suoranainen ihme mikäli ilman ylilyöntejä olisi selvitty.
Kun riitely alkoi, puolustautui Kuula vetäisemällä kriipoksen Väinö Strömber –nimisen jääkärin kaulaan.
Se on vanha pohjalainen tapa. Otetaan puukoon terästä kiini niin, että terä jää peukalon ja etusormen välistä puolisen senttiä näkyviin. Sillä sitten kiskastahan kriipoos, jotta mies verensä näköö, siitä säikähtää ja järkiintyy.
Kuula ei siis ”vuodattanut jääkärin verta” siinä merkityksessä, kuin humalaiset jääkärit asian väkisin halusivat ymmärtää.
Hyvä teatteri
Mikäli minä kuuluisin niihin, jotka vastustavat teatterin rakentamista Vaasaan (sellaisiahan ei kylläkään ole, mutta jos olisi), niin muistuttaisin teatterilaisia siitä, kuinka hyvää tämä kiertolaiselämä on teatterin tekmiselle tehnyt.
Vaasan kaupunginteatteri tekee tänään niin korkeatasoista työtä, ettei luultavasti koskaan aikaisemmin,kun sen sijaan kaupungit, joissa on viimeistä huutoa oleva teatteritalo, eivät anna kuulua itsestään mitään.
Kuva: Vaasa ennen ja nyt
Kiitos Kuulasta!
Jorma Ojaharju
Jorma Ojaharju syntyi 16. lokakuuta 1938 Vaasassa ja kuoli kotonaan Helsingin Kontulassa 8. helmikuuta 2011.
Ojaharjun pääteoksena pidetään kolmiosaista Vaasa-trilogiaa (1976-1982),
jossa hän kuvaa pohjalaisen kaupungin elämää sisällissodasta
1970-luvulle. Ojaharju julkaisi yli 40 teosta, pakinoita ja näytelmiä.
Varsinkin Ojaharju Vaasaa käsittaelevät ”tilapäisteokset” ovat kulunaeet
vaasalaisissa käsissä. Ojaharju käytti myös pseudonyymejä Vic Torbek ja
Iso-Vaasa.
