Related Articles
Seura 27.8.1999 nro 34
Kirjailija Jomppa Ojaharju raitistui kuolemanhädässä
Elämä on vain väliaikaista, eikä kirstuun paljon mahdu lähtiessä. Kirjailija Jorma >>Jomppa>> Ojaharju tietää sen.
Hän karkasi merille 15-vuotiaana,ryyppäsi, renttuili, nyrkkeili ja pyöri taiteilijakapakoissa. Raitistui kuolemanhädässä, hairahtui sitten kasinopeliin ja menetti kaiken. Jäljellä on varaton mies ja niskassa miljoonien velkalasti.
Mutta huumorintaju, elämänhalu ja –ilo eivät silti ole kadonneet. Kirjailija Jorma >>Jomppa>> Ojaharjun tuntevat Vaasassa kaikki. Miehen jykevä olemus ja kumea basso eivät jää huomaamatta.
-Alkoholia en enään ota. Masinolista ja Coca Colasta teen sellaisen sotkun taskumattiin, että pysyy lämpimänä, Jomppa selittää vakavana . Se hiljentää hetkeksi, ja vieraampi hämmentyy. Vaasalaisille ei enään tarvitse selittää, että Jomppa ei ole maistanut tippaakaan alkoholia 18 vuoteen. Jomppa on Jomppa, ja puhuu muuten vain huumoria. Mutkaton käytös saa ihmiset heti hyvälle tuulelle.
Iso mies ei aina ole herkkä, mutta Jomppa on. Hän on rehevä kuin renessanssiruhtinas. Jompan elämä on ollut värikästä aaltoliikettä; hän on maistanut nautintoja ja kärsinyt krapulaa. Ehkä hän on nähnyt enemmän kuin me muut, tavalliset elämän tallaajat.
-Olen kokeillu kaikkia olemisen naamioita, elänyt monta elämää. Jos ihmisen tärkein velvollisuus on kestää elämää, olen joutunut kestämään enemmänkin kuin mitä yksi ihminen elämänsä aikana joutuu kestämään, Jomppa myöntelee.
-Mutta se ei ole ongelma. Ongelma on sen muistaminen, mitä olen joutunut kestämään, kuin myös sen kestäminen, mitä olen joutunut muistamaan.
Siihen muistelemiseen Jomppa nyt ryhtyy, kun istutaan ravintolalaiva Faroksessa, joka on kiinnitetty Hietalahden sillan kupeeseen Vaasassa. Jompan elämänvaiheet ovat osa julkista taiteilijahistoriaa, sillä 1960-1970-luvuilla hän ryyppäsi ja renttuili runoilija Pentti Saarikosken kanssa Helsingin taiteilijakapakoissa.
Itse asiassa Jomppa on mittaillut askelpolkujaan jo vuosia; elämänkerran kirjoittaminen ei ole ollut helppo synnytys elävälle miehelle. Työ on nyt joka tapauksessa tehty, ja kirja on tullut kauppoihin. Kirjan nimi on >>Tämä elomme riemujen rikkaus>>, ja se on tietenkin peräisin vanhasta jenkasta >>väliaikainen>>. Nimi kertoo sisällöstä jo paljon.
Jomppa muistelee kirjassaan estoottomasti lapsuuden aikoja Vaasassa ja tilittää rehellisesti elämänvaiheitaan. Kirja etenee kronologisesti, mutta siinä on mielleyhtymiä myös nykypäivään. Kirja on oikeasti hauska, niinkuin mieskin. Jomppa on tavoittanut jälleen sujuvan ja letkeän lausurytmin, joka tuntuu häneltä välillä olleen kadoksissa. Onko mies tosiaan ollut vaiti kaikki nämä vuodet? Monet tietävät, että Jompan pajasta on tullut tiuhaan ulos tekstiä. Hän on tehnyt vuosien mittaan useita raporttiluonteisia kirjoja, joissa paljastetaan vääryyksia ja ihmisten kokemia epäoikeuden mukaisuuksia. Vanhalle tekstinikkarille on riittänyt tilaustöitä, mutta kaunokirjallisuus on saanut vähäksi aikaa jäädä syrjään
Nyt se asia korjaantuu. Elämänkerran lisäksi Jompalta on tänä syksynä tulossa seikkailu romaani Merenkurkun merihirviöstä.
Meri, laivat ja satama
Meri, laivat ja Höyrymylly olivat Jompan nuoruutta Vaasassa. Kavereiden kanssa hän katseli, kun venäläiset sotavangit uivat Höyrymyllyn rannassa.
-Pohdittiin, että tuon näköinen on siis ryssä. Silmät ja kaikki, nenän alla suu ja jonkinlainen leuka. Kurjaa on todellakin Venäjällä, kun takapuoliki on kahdesta palasta, Jomppa kuvaa. Hietasaaren uimalassa käytiin uimassa. Sinne lähdettin varhain kesäisenä aamuna.
-Voileipään käärityt näkkileivät mukana. Koko päivä oltiin ja illalla tultiin sinisinä ja nälkäisinä kotiin. Se oli maallinen paratiisi, Jomppa vuodattaa.
Lapsuuden aika kuitenkin karkasi käsistä niin kuin kaikille käy. Nyt sitä viatonta onnen paratiisia voi muistella vain jälkeenpäin. Sitten tulivat merellä vietetyt nuoruusvuodet. Meri ja lähteminen kuuluvat yhteen. Laivat vetivät satamakaupungin poikia vastustamattomasti puoleensa. Merestä, laivoista ja kaukaisista maista haaveiltiin satamakahviloissa, joka roikkui puoliksi veden päällä. -Katseltiin laivoja ja ajateltiin, että vielä kerran pojat lähdetään maahan, missä kamelin paskat kuivana törröttävät, Jomppa naureskelee.
Tuli hänenkin vuoronsa lähteä. Niin teki moni muukin vaasalainen nuorukainen tietyssä iässä, muttä Jomppa ei ollut vielä 15 vuottakaan. Hän karkasi Vaasan yhteiskoulusta, koska Jack London oli vaikuttanut hänen elämäänsä paljon syvemmin kuin koulu.
-Väärennettiin vanhempien nimet esteettömyys todistuksiin ja lähdettiin merille. Se oli kova isku vanhemmille, jotka ajattelivat pistää poliisit karkulaisten perään. He päättivät kuitenkin, että antaa pojan oppia. Jomppa seilasi meriä, oppi ja imi elämää. Merillä Jomppa oppi ryyppäämään ja muutenkin röyhkeää käytöstä. Armeijan hän kävi laivastossa, Turun Pansiossa.
-Siihen aikaan olin hirveä retku, Jomppa myöntää.
Hän oli kahdeksan kuukauden miehiä, mutta palveli laivastossa 15 kuukautta. Yli palvelusta tuli reippaasti. Armeijan jälkeen tie vei Helsinkiin, jossa odottivat suuremmat seikkailut. Jomppa painui >>rantsuun duunin>>.
-Monet akateemiset kansalaiset kävivät siellä heittämässä keikkaa, tarvitsivat rahaa. Satama oli ankara sosiaalinen ympäristö. >>Akateemisten kansalaisten>> innoittamana Jomppa sai makua sivistyksestä ja kirjoista.
-Työporukassa oli yliopistokavereita, jotka pohtivat, minkä he laittavat tulevan kirjansa nimeksi. Minäkin ryhdyin kirjoittamaan lyijykynällä sinikantiseen vihkoon, mutta kävikin niin, että kynä alkoi viedä miestä.
-Vaimo kysyi, onko tuo se, mitä aiot ja haluat tehdä. Vastasin, että kyllä on. Hän meni ostamaan kirjoituskoneen. Ajattelin, että kuinka se luottaa minuun noin paljon, Jomppa muistelee. Hän naputteli kasaan 100 liuskaa ja vei ne Pentti Saarikoskelle Hansaan. Saarikoska luki, piti hyvänä ja kirjoitti suosituksen. Ojaharju vei nipun Tammeen, jossa Jarl Helleman lupasi, että painetaan. Alkoi ura kirjailijana.
Viinasta tuli kauhistus
Kirjailija elämä oli juuri sitä, miltä se näytti – ankaraa ryyppäämistä muiden taiteilijoiden kanssa, vaikka välillä tuli tehdyksi kirjallisia töitäkin. Saarikoskella oli neron maine, vaikka hän hymähtelikin sille. Muistelmissaan paljon hauskan surullisia kuvauksia älyttömästä örvellyksestä. Legendaarisia tarinoita on se, kuinka Jompan väitetään olleen Saarikosken >>turvamies>>. Saarikoski keksi kertoa haastattelijalle, että jokin mies porukka oli uhkaillut häntä kadulla. Saarikoska kertoi sanoneensa nille, että parinkymmenen metrin päässä tulee Ojaharju. Hän hoitaa fyysiset asiat. Ojaharjun perässä tulee tuomari Paavo Nenunen, joka hoitaa juridisen puolen. Hauska tarina, mutta Jomppa ei vahvista sitä.
-En ole koskaan ollut kenenkään henkivartija. Minun luonnollani ei sellaisena toimittaisi, Jomppa mörähtää.
Hansasta tuli muotipaikka, jossa turistit kävivät töllistelemässä humalaisia taiteilijoita. Saarikoski oli suuri nähtävyys.
Sitten tulivat kosteat Kosmos-vuodet, ja sama ryyppääminen jatkui.
-Mitä järkeä siinä nyt sit oli? Hyvä kysymys. Se oli dokaamista – vedettiin pää täyteen tutussa porukassa. Eihän sellaisessa voi olla mitään järkeä, Jomppa myöntää. Turhaa se ei silti ollut, vaikka näyttääkin jälkeenpäin typerältä.
-Minulle se oli uutta ja mielenkiintoista. Opin siellä yhtä ja toista, Ojaharju kertoo. >>Herra ei enään siedä alkoholia!>>
Jomppa pääsi kiinni kirjoittamiseen. Vuonna 1976 julkaistiin hänen kirjansa >>Valkoinen kaupunki>>, joka oli arvostelu- ja myyntimenestys. Fysiikka kesti aikansa. Kunnes keskushermosto teki tenän.
-Sain alkoholi epileptisiä kohtauksia. Lääkäri sanoi, että keskushermostonne ei kestä enään alkoholia.
Jomppa tyytyi siihen ja lopetti ryyppäämisen.
-Pelkäsin niitä kohtauksia enemmän kuin pidin juomisesta. Tein välttämättömyydestä hyveen ja rupesin opiskelemaan. Luin filosofiaa hirvittävään henkiseen hätään. Sitten tuli AA.
-Se oli parasta, mitä mulle on sattunut. Oli elämäni viisain päätös mennä mukaan AA-kerhoon, Jomppa kehuu vilpittömästi. Nyt tulee 18 vuotta täyteen ehdotonta raittiutta.
Vuonna 1988 Jomppa antoi pikkusormensa pirulle: hän sai kipinän osakekaupasta. Aluksi kasinopeli maistui hyvältä. Oli helppo jäädä koukkuun, ja niin kävi muillekin. Rahaa tuli kuin suokuokalla, joskin sitä myös meni. Jomppa tunsi itsensä Euroopan omistajaksi ja myöntää höyrähtäneensä. Mielessä pyörivät vain miljoonat joita ei koskaan tullut. Osakepelistä Jomppa siirtyi asuntokauppaan. Luotot kasvoivat eivätkä riskit tuntuneet miltään. 10 miljoonan luotoilla teki rutkasti rahaa, kunnes tuli syksy 1991. Valtio otti Skopin haltuunsa, tuli devalvaatio ja valuuttalaina olikin yhtäkkiä riippakivi.
-4,3 miljoonaa jäin pakkaselle. Mitkään pankin lupaukset eivät pitäneet paikkaansa, Jomppa kuittaa. Uusi omakotitalo meni alta, huvila saaristosta ja Opel Omega vaihtui pienempään menopeliin. -Se oli tarpeettoman kallis oppitunti. Luultiin, että olin säkeittäin kyörännyt rahaa piiloon. Sehän ei ole totta, Jomppa harmittelee.
Ihmiset välttelivät kaduilla, kuin spitaalista. Jompaltakin meni nimi ja hän on virallisesti varaton. Velka lyhenee, jos tuloja on.
-Se oli henkisesti rankkaa aikaa. Onneksi tajusin, että tuollainen mahtuu aika huonosti kirstuun. Ei kannata jäädä suremaan sain ansioni mukaan, Jomppa tunnustaa. Välillä masennus yltyi ja Jomppa myöntää joutuneensa hakemaan tasapainoa. Ikuinen humoristi ei kadottanut huumoria edes raitistuessaan – ei myöskään köyhtyessään. Elämä löysi uomiinsa; rauhallisuus ja tasapaino tulivat nyt pienistäkin asioista.
-Sauvakävelen rouva Ojaharjun kanssa ja käyn salilla pari kertaa viikossa.
Ojaharju ei vastusta kun häntä nimittää päähän potkittujen puolustajaksi.
-Suomessa vallitsee turhan darwinistinen käsitys siitä, mitä pitäisi tehdä niille, joille työ ei maistu, hän sanoo.
Politikot ja päättäjät eivät vilkuile sivuille, vaikka maassa on yltäkylläisyyden keskellä ruokajonoja. Niitä ei Jompan mielestä yksinkertaisesti enään haluta nähdä.
-Ei se ole mikään uutinen, jos tässä maailmassa on vääryyttä. Se on uutinen, jos täältä löytyy oikeutta, Jomppa tiivistää.
Kovia sanoja
Kirjailija Jorma >>Jomppa>> Ojaharju sanoo elämänkerrassaan monesta julkisuuden henkilöstä kovasti, mutta yrittää sanoa monesta myös hyvästi. Jompa muistelmateos on samalla yksi rehellisimpiä; hän ei suinkaan yritä pestä puhtaaksi omia syntejään, vaan kertoo omista toilailuistaan armottomasti. Hansan ja Kosmoksen ajan toilailut piirtyvät huumorilla kaunistelematta.
Jomppa aloitti kirjoittamisen kuin vahingossa, mutta kirjailija hänestä silti tuli. 1976 ilmestynyt >>Valkoinen kaupunki>> huomattiin, vaikka se ei saanutkaan palkintoa. Yksi Jompan muistelmien konnista WSOY:n entinen pääjohtaja Hannu Parmio, joka Jompan mielestä antoi kirjassaan väärän todistuksen lähimmäisestään leimatessaan Jompan valehtelijaksi. Jomppa sanoo kovasti myös kirjailija Eeva Ojanpellosta, joka >>kosti vanhan asian viemällä Valkoiselta kaupungilta valtion palkinnon>>. Kosto tuli eräästä harmittomaksi tarkoitetusta lehtileikkeestä jota juhlittu kirjailija ei sietänyt.
Mutta yhtä asiaa Jomppakaan ei siedä. Pankinjohtajat ja tuomarit eivät saa häneltä armoa. Jomppa on sitä mieltä, että pankki putsasi hänet keinoja kaihtelematta. Synkät asiat pyörivät mielessä, mutta onneksi Jomppa ei niitä toteuttanut.
Ojaharjun muistelmien läpi kaikuu kaikesta huolimatta nauru, vaikka Jomppa välillä vuodattaakin kaunan ja katkeruuden mustaa kalkkia. Elämä on joskus traagista ja asiat vakavia, mutta mikään ei ole niin vakavaa, etteikö sitä selvittäisi huumorilla. Koettelemusten jälkeen Jomppa kertoo tempautuneensa tyhjyyteen; kirjoja ei palkittu, vaan ne joutuivat armeliaaseen unohdukseen, ja köyhtymisen seurauksena hänestä tuli Pyhä Köyhä.
-Niin kurjaa ei olekaan, että hän yrittäisi vipata minulta. Olen saavuttanut taloudellisen riippumattomuuden korkeimman asteen, olen virallisesti varaton, Jomppa kirjoittaa. Mutta samalla käsitys ihmisistä on muuttunut parempaan suuntaan.
-En kadu oikeastaan mitään muuta kuin sitä, että olen tuhlannut aikani marisemiseen. Se on julkeata, kun ajattelen, että tämä kirjoittamisen aika, 34 vuotta, on ollut parasta aikaa elämässäni, Jomppa muistelee.
