Home / Kolumnit / Liikennettä tulee kehittää monipuolisesti

Liikennettä tulee kehittää monipuolisesti

Liikkuminen helpoksi Vaasan keskustassa

Viime aikoina on käyty voimakasta keskustelua huolestuneeseen sävyyn Vaasan keskustan elinvoimaisuudesta. Liikenteen ja liikkumisen kehittämisessä tulee huomioida sijaintimme. Pohjanmaalla etäisyydet ovat pitkät ja yksityisautoilu on alueellamme vahva liikkumisen muoto nyt ja tulevaisuudessa.

Tämän faktan myötä emme voi kehittää liikennettämme pelkästään julkisen liikenteen varaan. Yksityisautoilua, julkista liikennettä ja kevyttä liikennettä tulee kehittää rinnakkain.

Vaasan keskustassa testattiin joulu–tammikuussa mallia, jossa pysäköinti oli ilmainen kaikkina arkipäivinä kello 15:n jälkeen ja lauantaisin kello 11:n jälkeen. Kokeilu oli keskustan kauppiaiden ja autoilijoiden mieleen ja se silminnähden vireytti keskustaa hetkellisesti.

Kaupungin tulee olla ennen kaikkea toiminnan mahdollistaja, ja eri kaupunginosia ja keskuksia tulisi saattaa tasavertaiseksi keskenään. Ehdotankin, että pysäköinti olisi jatkuvasti maksuton kokeilun mukaisesti kello 15:n jälkeen.

Veloitukseton pysäköinti olisi merkittävä kädenojennus erityisesti keskustan lukuisille pienille palvelu-, kaupan- ja ravintola-alan yrityksille. Maakunnasta ja lähiseudulta saapuvat asiakkaat löytävät entistä paremmin keskustan liikkeisiin.

Kustannus ei laskelmieni mukaan olisi mahdoton ja se poikisi taatusti kasvavana kulutuksena ja suorina verotuloina euroja kaupunginkin kassaan.

Kasvavassa kaupungissa myös kevyt liikenne lisääntyy voimakkaasti, oman lisämausteensa tuovat mukanaan lähes kaksikymmentätuhatta opiskelijaa.

Olen huomannut, että Vaasan keskustan kevyen liikenteen väylät ovat huonosti merkityt ja esimerkiksi suojatiemerkinnät, sekä erilaiset varoitusmerkit voisivat olla huomattavasti paremmat ja näkyvämmät.

Maailma on myös muuttunut. Silmiinpistävä muutos on katse puhelimen ruudussa kävelevät eri-ikäiset kaupunkilaiset. Huomiomme liikenteessä kiinnittyy helposti häiriötekijöihin.

Esitänkin, että lähdemme edistyksellisesti luomaan keskusta-alueelle uudenlaisen merkintäjärjestelmän, jossa opasteet ja varoitusmerkinnät asetetaan paitsi katseen tasalle, myös katuun.

Käytetään luovia, valoihin ja erilaisiin ohjaaviin sekä opastaviin symboleihin pohjautuvaa järjestelmää.

Pyöräilijöiden kulkemista voimme helpottaa rajaamalla ruuhkaisimmilla alueilla kävelykatuun tai ajoväylille pyöräilijöille omat linjat, myös katukivetyksiä voisi hieman nykyisestä laskea. Rapautuvat pyörätiet tulee saattaa ensi tilassa kuntoon.

TOMMI MÄKI (kok.)

kuntavaaliehdokas

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa