Strømpriser | Smålån | Lainat | Lainaa | Sammenlign Forsikring | Boligalarm | Beste Kredittkort med Rabatt | Billigste Mobilselskaper
Home / Kolumnit / Yhdessä täysillä eteenpäin

Yhdessä täysillä eteenpäin

Vaasan veri ei vapise

Kaksi vuotta sitten avasin kampanjani keskussairaalan kahvilassa. Paitsi aavistus tulevasta, halusin viestittää, miksi meidän on joka päivä tehtävä aktiivisesti ja strategisesti työtä seudun kehittämiseksi – uusien työpaikkojen ja verotulojen luomiseksi.

Vahva sairaala on seudulle elintärkeä. Viime aikoina seutuamme on rauhoiteltu sillä, että VKS:n toiminta pysyy suunnilleen ennallaan. Kiitos ja anteeksi, mutta se ei tietenkään ole tavoitteenamme.

Pohjanmaan vientirannikolla tulemme vastedeskin menemään täysillä eteenpäin kehittäen kaikkia eri toimintoja ja osa-alueita – myös keskussairaalaa.

Vaasan veri ei vapise.

Ajatus paikalla pysymisestä ei sovi globaaliin talouteen millään tasolla. Se kertoo visiottomuudesta.

Ei viennistä riippuvaista Suomea laiteta kuntoon kieltämällä korkean jalostusasteen vientiin kykeneviä alueita kehittämästä omilla resursseilla palveluita. Eikä laintasoinen kieltäminen ja jarruttaminen sovi yhteen normien purun tavoitteen kanssa.

Olisi isänmaan kannalta äärimmäisen tärkeää, että jatkossa vaivauduttaisiin aidosti selvittämään eri reformien ja lakipakettien vaikutuksia yrityksiin yleisesti, sekä vientiin erityisesti.

Talousvaliokunnan hyvät kollegani yli puoluerajojen hyväksyivät budjettilausunnossamme esityksestäni seuraavan lisäyksen: ”Keskeisiä poliittisia päätöksiä tulisi peilata myös suhteessa kasvaville markkinoille suuntautuvan korkean jalostusarvon vientiteollisuuden toimintaedellytyksiin.”

Muutosta saadaan aikaan, kun itsestään selviltäkin tuntuvia asioita jatkuvasti rummuttaa.

Sairaalavääntö yhdisti seutuamme ennennäkemättömällä tavalla yli rajojen. Itse olen täysin vakuuttunut siitä, että hyvään lopputulokseen tähtäävät aidot kuntaliitosneuvottelut Vaasan seudulla käynnistynevät kevään kuntavaalien jälkeen.

Globaalisti erittäin kilpailukykyinen seutumme tulee siten olemaan vahvempi myös Helsingin usein poliittisesti ohjattujen byrokraattien käytävillä.

Oli tietenkin erittäin surullista huomata, että oman vaalipiirimme keskustan ja kokoomuksen edustajat aktiivisesti vastustivat kustannusneutraalia ja Suomen kannalta järkevintä 12+1 -ratkaisua sairaala-asiassa.

Uskon kuitenkin, että 5–10 vuoden sisällä, kun Suomen kilpailukykyisimmälle seudulle ja väkiluvultaankin vähintään seitsemänneksi suurimmaksi kaupungiksi nousseeseen – Vaasaan – perustetaan seuraava yliopistosairaala, tullaan talvea 2016–2017 näkemään eräänlaisena käännekohtana.

Ottaen huomioon Pariisin ilmastosopimuksen mahdollistamat uudet liiketoimintaratkaisut sekä lukuisat muut globaalit megatrendit, on aivan selvää, ettei yhdelläkään Suomen seudulla ole yhtä hyvät lähtökohdat monipuolisesti ja ripeästi kehittyä tulevaisuutta ajatellen.

Esimerkkeinä viime viikkojen hyvistä uutisista mainittakoon, että Wärtsilä on ilmoittanut merkittävistä investoinneista Vaasaan, ja moni seutumme yritys on saanut isoja tilauksia.

Sähköautovalmistaja Teslan etabloitumisen eteen tehdään täysillä töitä lukuisilla eri tasoilla. Wasa Stationin muodolliset esteet ovat poistuneet. Jalkapallon (U-19) EM-kisat ratkaistaan Hietalahdessa 2018.

Kieliosaamisen huomioiminen vie maakunnaltamme 18 miljoona vähemmän, kuin pelättiin. Ammatillinen koulutus selviää. Merenkurkun seudulla on paljon yritysten ja korkeakoulujen välisiä uusia projekteja vireillä.

Pitäkäämme huoli myös siitä, että seuraava yliopistosairaala todellakin perustetaan Vaasaan. Tämän tulee olla yksi strategisista tavoitteista suurempaa ja uutta Vaasaa rakennettaessa.

Voimme katsoa erittäin positiivisesti tulevaisuuteen. Hyvää uutta vuotta 2017!

JOAKIM STRAND (r.)

kansanedustaja

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. 40-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisiaa.info sivuston. Joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Puhetta Vaasasta, Vaasalaisia, Tapio Parkkari ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *