Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Valokuvan marraskuu Vaasassa

Valokuvan marraskuu Vaasassa

Valokuvalle omistetaan esillä olevien näyttelyiden aikana oma päivänsä, jonka aikana kuullaan valokuvataiteen asiantuntijoita.

Marraskuussa päivä valokuvalle

Lauantaina 23.11. Anna-Kaisa Rastenberger Suomen Valokuvataiteen museosta ja Ari Saarto Valokuvataiteilijoiden liitosta esitelmöivät nykyvalokuvasta. Paikallista näkökulmaa edustaa valokuvaaja Gunnar Bäckman.

Valokuvapäivän ohjelma 23.11. klo 12–16

Valokuvapäivä alkaa klo 12 valokuvan valtakunnallisen erikoismuseon intendentti Anna-Kaisa Rastenbergerin esitelmällä, jonka aiheena on suomalaisen valokuvataiteen kehitys ja nykyvalokuvan yleispiirteet. Seuraavan puheenvuoron käyttää valokuvataiteilija Ari Saarto, joka luennoi klo 12.40 alkaen otsikolla Menestystä ja polarisaatiota – valokuvataidekentän kehitys Suomessa.

Lehtikuvaajana neljä vuosikymmentä työskennellyt Gunnar Bäckman antaa klo 13.15 alkavassa puheenvuorossaan paikallisnäkökulman valokuvaamiseen ja esittelee uutta valokuvajulkaisuaan Minun Vaasani.

Päivän puheenvuorot ovat pääosin suomeksi. Puheenvuorojen ja keskustelun lisäksi ohjelmaan kuuluu opastettu näyttelykierros kuraattorin johdolla. Päivän päätteeksi esittää sellisti ja elektromuusikko Juho Laitinen Alvin Lucierin kappaleen Music on a long thin wire. Ohjelma sisältyy museon pääsylipun (5/3 €) hintaan, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

 

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa