Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Väitös: Työuran tapahtumat auttavat johtajaksi kasvamista

Väitös: Työuran tapahtumat auttavat johtajaksi kasvamista

Väitös: Merkitykselliset työuran tapahtumat tukevat lääkärien ja hoitajien johtajaksi kasvamista

Sairaalat tarvitsevat johtamistyöstä motivoituneita johtajia. Stiina Vistbackan väitöstutkimuksen mukaan sairaalaorganisaatioiden tulisikin tukea yksilöiden kasvua johtajina tarjoamalla kehittäviä työuran tapahtumia ja vahvistamalla motivaatiota johtajauralle. Vistbacka löytää haastattelemiensa ylilääkäreiden ja ylihoitajien kertomuksista viisi eri prototyyppiä johtajana kasvamiseen.

Vaasan yliopistossa tuotantotalouden alalta väittelevä Stiina Vistbacka tarkastelee väitöstutkimuksessaan sairaalaorganisaatiossa toimivien johtajien kertomuksia merkityksellisistä työuran tapahtumista ja kasvusta johtajaksi.

Lisäksi väitöstutkimus tuo esiin erilaisia motivaatiolähteitä johtajaksi kasvuun. Vistbacka tunnistaa niiden pohjalta alustavasti viisi erilaista kasvukertomusten prototyyppiä: sitkeät etenijät, sankarit/taistelijat, nöyrät, ammattitaitoon ja työteliäisyyteen luottavat, johtajuusidentiteetin omaksuneet sekä pidättyväisen arrogantit.

Sitkeät etenijät ovat hoitajataustaisia vastaajia, joille keskeistä on uralla eteneminen. Nöyrät, ammattitaitoon ja työteliäisyyteen luottavat ovat puolestaan sekä hoitajia että lääkäreitä, joille on tärkeääsaada tunnustustaosaamisesta ja aikaansaamisesta. Sankarit/taistelijat taas kuvaavat kasvuaan johtajiksi taistelukertomusten avulla ja haluavat puolustaa asemaansa.

Johtajuusidentiteetin omaksuneet ovat lääkäreitä, jotka keskittyvät haastattelussa kuvaamaan omaa johtamistehtäväänsä ja johtamisotettaan. Sen sijaan pidättyväisen arrogantit eivät juuri avaudu johtamisestaan, heidän on vaikea mainita yksittäisiä työuraan vaikuttaneita tapahtumia. Heillä on kokemuksen tuoma rauhallinen, hieman arrogantti asenne.

Johtajaksi kasvussa tarvitaan esimiehen tukea ja palautetta

Väitöksen mukaan sairaalaorganisaatiot voivat tukea yksilöiden johtajana kasvua sekä tarjoamalla merkityksellisiä työuran tilaisuuksia ja tapahtumia että vahvistamalla työ- ja johtamisuran motivaatiotekijöitä. 

Ammattiryhmästä riippumatta kaikki näyttävät tarvitsevan esimiehen tukea ja palautetta. Tärkeitä ovat myös hankalista tilanteista oppiminen ja organisaatiomuutosten tuomat mahdollisuudet edetä uralla. Ammattiryhmäkohtaiset erot ilmenevät siten, että lääkäreille merkityksellisiä ovat henkilökohtaiset yksilötapahtumat, kun taas hoitajilla korostuvat kollegiaalisuus ja ryhmän tuen merkitys.

Tunnista johtamistyön motivaatiolähteet

– Sen lisäksi, että tarjotaan kehittäviä työuran tapahtumia ja tilaisuuksia, on tärkeää tunnistaa, kuka hyötyy mistäkin tilanteista. Motivaatiolähteiden tunnistaminen auttaa johtajien sitouttamisessa. Esimerkiksi haasteiden tai ”taisteluiden” voittamisesta motivoituville kannattaa tarjota uusia haasteita kuten muutos- ja uudistamisprosesseja, sanoo Vistbacka.

Jos omaa vahvan johtajuusidentiteetin ja siis näkee itsensä johtajana, on halukkaampi hakeutumaan haasteellisiin tehtäviin ja kehittämään itseään johtajana.

– Myös johtamisen kehittämisessä olisi syytä panostaa johtajuusidentiteetin rakentumiseen. Toimiva keino on kehittävän pohtimisen, reflektion, tukeminen coachingin ja narratiivisen työskentelyn avulla. Itselleen voi rakentaa myönteistä minäkuvaa tukevan johtamisurakertomuksen tutkimalla omia kokemuksiaan, Vistbacka kertoo.  

Tapaustutkimuksen aineiston Vistbacka on koonnut haastattelemalla 22 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS)/HUS Helsingin yliopistollisen sairaalan keski- ja ylimpään johtoon kuuluvaa henkilöä. Vistbackalla on pitkä kokemus johtamisen kehittämisestä sekä johtajana ja esimiehenä toimimisesta.

Väitöstiedot

KTM Stiina Vistbackan tuotantotalouden alaan kuuluva väitöskirjatutkimus ”Työuran merkitykselliset tapahtumat ja kasvu johtajaksi sairaalaorganisaatiossa” tarkastetaan torstaina 13.6.2019 klo 12 Vaasan yliopiston päärakennuksen Kurtén-auditoriossa. Vastaväittäjinä tilaisuudessa toimivat dosentti Paula Asikainen Tampereen yliopistosta ja tutkijaopettaja Jouni Koivuniemi Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Kustoksena toimii professori Josu Takala. Väitöstilaisuus on suomeksi.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa