Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / vaasan maisteriohjelmilla on imua

vaasan maisteriohjelmilla on imua

Vaasan yliopisto houkuttelee

maisterikouluttajana

Vaasan yliopiston suomenkielisiin maisteriohjelmiin tuli 25. tammikuuta päättyneessä haussa yhteensä 722 hakemusta.  Hakijoiden määrä oli pienessä laskussa eli 10 prosenttia. Haussa oli viisitoista maisteriohjelmaa hallintotieteiden, kauppatieteiden, tekniikan ja viestintätieteiden alalla.

Kielten koulutusohjelmien maisterivaiheeseen ei ole enää sisäänottoa kielten siirtyessä Jyväskylään.

Opiskelupaikkaa tarjotaan yhteensä 130 hakijalle. Suosituin hakukohde oli Kokkolassa toteutettava Liiketoiminnan kehittämisen maisteriohjelma, johon tuli 150 hakemusta. Sisäänotto ohjelmaan on 20.

Kokkolan ohjelman suosiota selittää mahdollisuus monimuoto-opetukseen ja opintojen suorittamiseen työn ohessa. Tällaiselle tarjonnalle on paljon kysyntää, ja yliopisto kehittää mahdollisuuksiaan vastata tähän, sanoo opiskelun ja opetuksen palveluiden päällikkö Francesca Cucinotta.

Vaasan yliopiston maisteriohjelmat ovat vakiinnuttaneet suosionsa erityisesti kauppatieteissä, ja hakijoista noin 80 % hakee kauppatieteisiin. Kauppatieteiden opintoja tarjotaan sekä kauppatieteellisessä että teknillisessä tiedekunnassa.

Lukuvuosimaksut eivät romahduttaneet hakijamääriä kansainvälisiin ohjelmiin

Vaasan yliopiston kansainvälisiin maisteriohjelmiin tuli 566 hakemusta. Haku päättyi 25. tammikuuta. Haussa oli kuusi englanninkielistä maisteriohjelmaa kauppatieteellisellä ja teknillisellä alalla. Suomessa korkeakoulut alkavat nyt ensimmäistä kertaa periä lukuvuosimaksuja EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta uusilta tutkinto-opiskelijoilta. Vaasan yliopistossa lukuvuosimaksu vaihtelee 10 000–12 000 euron välillä.

Aloituspaikkoja oli tarjolla 135, ja keskimäärin paikan saa 25 % hakijoista. Joukossa oli myös uutena ohjelmana diplomi-insinöörin tutkintoon johtava tuotantotalouden kansainvälinen maisteriohjelma Industrial Systems Analytics. Hakijoiden kokonaismäärä laski noin puoleen aikaisemmasta ja noudattelee valtakunnallista trendiä, kertoo Cucinotta.

Ohjelmista suosituimmat olivat kansainvälisen EPAS-laatuarvioinnin läpäisseet International Business ja Finance -ohjelmat kauppatieteellisessä tiedekunnassa.

Maksuvelvollisilla opiskelijoilla on mahdollisuus hakea yliopiston apurahaa, joka vapauttaa kokonaan tai osittain lukuvuosimaksusta. Ensimmäisenä vuonna apurahan saaminen perustuu aikaisempaan opintomenestykseen, toiselle opiskeluvuodelle apuraha myönnetään maisteriohjelman ensimmäisen vuoden opintojen perusteella.

Tiina Ramsila

Asiantuntija, viestintä / Communications Specialist

Vaasan yliopisto / University of Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa