Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / SPR:n ApuPupuja katastrofin uhreille

SPR:n ApuPupuja katastrofin uhreille

Tarja Marja Mattila työskentelee SPR-Monitorilla lajittelun ja noutopalvelun työnjohtajana. Hän toimii myös vapaaehtoisena vankilavierailijana Vaasan lääninvankilassa, jossa osa näistäkin apupupuista on tehty.

ApuPupu lohduttaa katastrofin keskellä

Kehitysmaiden katastrofialueilla esim. mutavyöryn sattuessa valtava määrä lapsia katoaa ja eksyy vanhemmistaan. Lapsia, jotka löydettäessä eivät osaa kertoa kuin etunimensä, muuta heillä ei olekaan.

Lapsille annetaan numerolappu, jonka kanssa heidät kuvataan. Kuvat sijoitetaan kylän keskustaan, josta vanhemmat etsivät epätoivoisesti lapsiaan.

Kaikki lapset eivät kuitenkaan koskaan enää tapaa vanhempiaan. Lohduttajana voi silloin olla vaasalaisten kutoma Apupupu.

Monet vaasalaiset ovat auttaneet Punaista Ristiä neulomalla omaa Apupupua. Yksistään SPR Vaasan suomalaisesta osastosta on toimitettu SPR:n Kalkun logistiikkakeskukseen monta lähetystä. Suuri kiitos näistä kuuluu yksittäisille henkilöille, osaston kerhoille ja Vaasan yliopiston ompelukerholle.” sanoo toiminnanjohtaja Virpi Viitala

Kalkusta Apupupuja toimitetaan avustuslähetysten mukana silloin, kun paikalla tiedetään olevan henkisesti tukea tarvitsevia lapsia. Pupua voidaan myös antaa Suomessa oleville lapsille.

Apupupu tuo lohdutusta lapsille, jotka tarvitsevat apua työstäessään traumaattisia kokemuksia. Pehmolelut ovat lasten luonnollinen tapa purkaa omia järkyttäviä kokemuksiaan ja niillä on äärettömän tärkeä merkitys tehtäessä työtä pahasti traumatisoituneiden lasten parissa.

Apupupulla on aivan erityinen elämän tehtävä. Se on syntynyt lohduttamaan ja siten myös auttamaan. Apupupua ei voi ostaa eikä myydä. Sen voi vain antaa tai saada.

Apupupun teko-ohjeet löytyvät Punaisen Ristin kotisivuilta 
ja niitä edelleenkin vastaanotetaan edelleen toimitettavaksi SPR Vaasan suomalaisen osaston toimipisteessä Meijerikatu 9, Vaasa” kertoo Virpi Viitala.


Keskusteluun
:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa