SKP

Vaasalaisia.info blogi esittelee kaikkien vaasalaisten kansanedustajaehdokkaiden vaalisivut, jotka ylläpito saa tietoonsa. Sivuista voi kertoa Palautelomakkeen kautta. Kuudentenanätoista esittelyvuorossa ovat SKP:n Reino Kolmonen, Tapio Hakala ja Kalle Ruotsala.

Asukkaiden ja työntekijöiden tarpeiden sijasta monien kuntien johto näyttää kuuntelevan Elinkeinoelämän valtuuskuntaa, eli herrojen EVAa. Sen uudessa raportissa "Suomen menestyksen eväät" vaaditaan kuntien roolin rajoittamista vain palvelujen tilaajaksi sekä kuntien palvelutuotannon kilpailuttamista ja ulkoistamista, eli yksityistämistä. Raportti perustuu huippujohtajien haastatteluihin, mikä kertoo konkreettisesti sen, että kyse todellakin on uusliberalistisesta sylttytehtaasta. "Hyvinvointivaltio on meidän aikamme Neuvostoliitto", EVA:n raportti julistaa ja käy sotaa työväenliikkeen kamppailulla saavutettuja oikeuksia vastaan.

EVA:n raportin johtopäätökset eivät ole uusia. Viime vuosina hallituksiin osallistuneet puolueet kokoomuksesta Vasemmistoliittoon ovat käytännössä tukeneet tätä linjaa leikkaamalla kuntien valtionosuuksia ja muuta rahoitusta. Näin ne ovat painostaneet kuntia karsimaan, ulkoistamaan ja yksityistämään palveluja.

Kyse on oikeistolaisesta politiikasta, jolla ihmisten perustarpeista tehdään kauppatavaraa. Sen jälkeen kun suurin osa valtionyhtiöistä on päätetty yksityistää, ovat kuntien julkiset palvelut se uusi alue, jonka pääoma haluaa valloittaa voitontavoittelulle. Tätä palvelevat kuntien johdon puheet "keskittymisestä vain ydintoimintoihin", kilpailuttamisen laajentamisesta ja ulkoistamisesta.

Lue lisää:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa