Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Sillan pala paikoilleen

Sillan pala paikoilleen

Hannu Halmesmäki erikoisnostureineen nostivat maasillan kevytlikenneväylän siltapalan paikoilleen sunnuntaina aamupäivällä.

Kuva: Johan Hagström


Painava siltapala paikoilleen

Sunnuntaina aamupäivällä Hannu Halmesmäki erikoisnostureineen nostivat maasillan kevytlikenneväylän siltapalan paikoilleen. ’Kevyt’ on toisaalta aivan väärä nimi, koska tuo sillanpala painaa kokonaisuudessaan 45.000 kiloa.

Paikalla oli monta erikoisajoneuvoa ja vastaaviin tehtäviin koulutetut taitavat kuljettajat. Siltapalan paikalleasentaminen tehtiin kirurgaimeisella tarkkuudella, sen valtavasta koosta huolimatta.

Tapahtumaa seurannut, Markus Rintala, Vaasan kaupungista, arvoi että silta on vaasalaisten käytössä marraskuun alussa. Toisessa kuvassa näkyvä kiviseinä tullaan poistamaan, siinä ajavat tulevaisuudessa linja-autot. Kaikki tämä tulevaa matkakeskusta palvelemaan.

Teksti: Johan Hagström

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa