Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Roy Rabb – monitoimimies

Roy Rabb – monitoimimies

Roy Rabb valmistui valtiotieteen maisteriksi 1971 mutta ei ole koskaan hyödyntänyt maisterin papereitaan. Kaikki muu, kuin kuivat paperihommat on kiinostanut enemmän. Nyt Roylla on useita omia juttuja Youtubessa.

Roy Rabb – muusikko ja videonikkari

Vaasalainen Roy Rabb (Ernst Birger Roy Rabb (69) asuu kaksikerroksista omakotitaloa Ojakadulla Purolassa. Omakotitalosa sijaitrsee myös Royn studio.

Roy tunnetaan ehkä parhaiten steel-kitaran ja nyt myös koskettimien taitajana. Rabb valmistui valtiotieteen maiteriksi vuonna 1971 mutta ei ole koskaan hyödyntänyt maisterin papereitaan.

-Olen ollut keikka- ja studiomuusikko koko työhistotirani ajan ja jakanuat siinä ohessa mm. aamulehtiä.

Rabbilla on omakotitalossaan pieni musiikkistudio ja tilat pienimuotoista videotuotantoa varten.

Roy Rabbin muusikon ura on varsin näyttävä. Googlettamalla selviää, että hän on soittanut mm. Jussi Raittisen yhtyeessä ja Muskan yhtyeessä. Royta on sanottu Suomen ensimmäiseksi täysveriseksi steel-kitaristiksi.

Nyt Roylla on You Tubeassa ”oma alue” omia videoita varten. Viimeisin

Rabb on myös kustantanut kaksi cd-levyä: White and blue hawaiji ja Kukka. Karriääriin kuuluu myös ranskalainen visiitti politiikkaan. Roy oli kunnallisvaaliehdokkaaan v. 2000. Rabb on esiintynyt myös Perussuomalaisten ja PRO-Vaasan ja Vapaan Suomen Liitto – Förbundet för det Fria Finland r.p.:n nimissä sekä Yrjö Hakasen vaalitilaisuuksisa trubadurina.

Roy You Tubessa:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa