Risuaita

Brageen riukuaitaa metritolkulla

Bragen ulkoilmamuseo kunnioittaa ja arvostaa käden taitoja. Muutaman lähipäivän aikana on museoalueella uusittu piste tai viisto tai riukuaitaa noin 82 metrin matkalta. Aidan on rakentanut Vaasan kaupungin entinen metsäesimies Börge Snickars. Työ on vapaaehtoista.

-Tällainen nuoresta kuusesta tehty aita ei ole mikään halpa ratkaisu mutta tyyylinmukainen, sanoo Snickars.

Pieni keskusteluhetki paljastaa nopeasti että riukuaidan tekeminen on taitolaji, jossa on monta eri vaihetta ja aidan rakentamisessa tarvitaan myös runsaasti perinnetietoa.

-Aidan riut tehdään noin 10 senttimetriä paksusta rangasta joka halkaistaan. Jotkut nuukemmat halkaisevat riut neljään osaan, mutta me halkaisemme kahteen osaan. Lisäksi tarvitan pystypuut, joiden väliin riut tulevat vitsaksista tehdyn siteen päälle.

Nauloja tai rautalankaa ei missään tapauksessa käytetä. Aitaan tulee neljä-viisi varvia. Maaseudulla varvien määrä määräytyy sen mukaan mitä eläimiä aitauksessa on. Esimerkiksi lampaille pitää olla useimpia varveja mutta riut saavat olla kapeampia kuin lehmille ja hevosille tarkoitetussa aitauksessa, sanoo Snickars.

Vanhat osasivat konstit

Risuaidan pystypuut ovat noin 2,5 metriä korkeat. Niiden alapää teroitetaan ja poltetaan. Näin maahan tulevan osan kestävyys paranee. Paras pystypuu tulee hidaskasvuisesta kuusesta, jossa on enemmän sydänpuuta.

Börge Snickars tuli Vaasan kaupungin pal elukseen vuona 1960. Noin parikymmneta vuotta sitten Snickars osallistui Sundomin museolla järjestettyyn kurssiin, missä risuaidan konstit opepetettiin.

-Kursseja järjestetään vieklä nykyäänkin mutta valitttavasti nuoret eivät oikein ole innostunuieta asiasta, pahoittelee Börge Snockars.

Suomenkielisellä alueella riukuaita valmistaan usein vanhoista heinäseipäistä.

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa