Risto Jalonen

Jalosen mylly jauhaa voimalla

Risto Jalonen
Merenkurkun Taideseura ry:n julkaisu
mukana myös
Pohjanmaan kirjailijat ry. &
Kansainvälinen kulttuuriseura Mira ry

Kun kirjan nimenä on ”Joutsenlaulu” se herättää välittömästi ajatuksen siitä että entiseen ei ole enää paluuta. Pieni selailu kertoo kuitenkin, että Joutsenlaulu on päätepiste vain Jalosen ja Merenkurkun taiteilijayhdistyksen väliselle yhteistyölle


Ei ehkä sittenkään ”joutsenlaulu”

Joutsenlaulu on Risto Jalosen kaksikymmentä vuotta kestäneen julkaisutoiminnan pääteos – toistaiseksi. Odottaa siis sopii, että Jalosen julkaisuatoiminta jatkuu ainakin seuraavat kaksikymmentä vuotta.

Suhteestaan Merenkurkun taitelijaseuraan Jalonen kirjoittaa näin:

”Kaikista yhdistykselle tekemistänu kirjoita tämä on varmasti se eniten minun näköiseni ja näinhän se olla pitääkin. Tämähän on minun Joutsenlauluni. Toisin sanoen tämän jälkeen olen OUT kaikesta mikä liittyy Merenkurkun taideseuran toimintojen toteutumiseen.

Aikansa kutakin. Ja onhan se niinkin, että kyllähän tämä osaltani jo riittää saakin. Tätä tahkoa olen jo tarpeeksi kiertänyt.”

Purkauksen tulkinta jääköön lukijalle.

Joutsenlaulu on mainio lisä Vaasan kovin niukkojen taidekirjojen joukkoon. Teoksen sisällön tekee kiinnostavaksi, että kansien väliin on koottu yhden tekijän, auteur, runoja kirjoituksia ja kuvia sekä vieraiden kirjoituksia ja kuvia. Näitä vieraita on 65. Osa vieraista on tervetulleita kestovieraita kuten surrealisti Panu Hemminki. Muut ovatkin sitten lähinnä pikavisiitillä.

Joutsenlaulun keskeinen teema on Risto Jalonen. Tämä piirre varmsti ärsyttää monia ja saa laskemaan kuinka monta kertaa nimi R.J. kirjassa esiintyy. Kysymys on kuitenkin ilmiöstä:

Jalonen on Suomen mittakaavassa merkittävä taiteen moniottelija ja oman egonsa kiistaton sankari. Jalonen, olipa sitten tosissaan – tai piruuttaan – tai omana itsenään – pakottaa lukijan ottamaan kantaa ilmiöön Jalonen. Tällainen paljaaksi riisutuminen vaatii rohkeutta ja uskallusta mutta siihen Jalonen on jo kouliintunut.

Jalosen isännöimän Joutsenlaulun antia on poikkiataittellinen kokonaisuus, joka sisältää kuvia, valokuvia, proosakatkelmia ja runoja yli kuudeltakymmeneltä tekijältä. Mukana ovat niin Pohjanmaan kirjailijat ry:n konkarit Heikki Hemminki tai kulttuuriseura Miran lyyrikot Vilma Bagaaarova N´ Sombo tai Drakshan Ali.

Tekisi mieli ennustaa, että Joutsenlaulusta tuleee aikanaan kulttikirja ja bibliofiilinen harvinaisuus. Siksikin sen kannattaa hankkia. Voi nimittäin hyvin olla että kirja on lajityyppinsä viimeinen edustaja.

Omin sanoin

Taiteilijat ratsastaa pitkin luovuutensa ulappaa. Jokainen heistä, jokainen meistä rantahiekkaan viivansa piirtää ja odottaa seuraavaa aaltoa; se tulee ja tasoittaa.
Risto J.

Keskustelu foorumisa:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa