RG-Linen tuki kaatui

Vaasalaisen Pertti Salon yhden miehen mielenosoitus vastaanotti hallintotalelle saapuneet valtuutetut maanantaiana 05.11. 2007

Kv. kaatoi RG-Linen tukipaketin

Kansalaismielipide vaikutti päätökseen

Vaasan kaupunginvaltuusto kaatoi maanantaina yli neljä tuntia kestäneen kokouksen jälkeen RG-Linen tukipaketin äänin 26-25. Äänestyspäätös syntyi Marjatta Vehkaojan (sd) hylkäävästä esityksestä. Tor Österholmin ääni ratkaisi.

Maanantaisessa kokouksessa kuultiin samat jorinat kuin kahdessa aikaisemmassa kokouksessa mutta mukana oli myös aitoa tunnetta. Pientä dramatiikkaa kokoukseen toi kun valtuutettu Heimo Hokkanen (kd) ilmoitti aivan loppumetreillä saaneensa illan aikana tietää, että yksi Merenkurkun reitistä kiinnostunut laivayhtiö hakee tänän tarvittavat paperit lääninhallituksesta. Samaan suuntaan vihjaili myös Pro-Vaasan Heikki Lamminmki. Illan aikana ei selvinnyt oliko kysymys samasta laivayhtiöst.

Äänestysesitys oli KH = jaa Hylkääminen = EI

Ei äänestäjät. Ahlnäs, Andrejff, Antila, Cucinotta, Hallasmaa, Hokkanen, Isomäki, Isomöttönen, Katajamäki, Kujanpää Kari, Lamminmäki, Lehto, Lehtonen, Mantila, Moisio, Mäenpää, Mäkynen, Mäntymaa, Osala, Rintanen, Siltanen Veikko, Siltanen Aino, Sumula.Moisio, Teppo, Vehkaoja, ja Österholm.

Jaa äänestäjät. Axcell Björknäs, Blomfeldt, Boucht-Lindeman, Eklund, Frantz, Hellman, Häkkinen, ivars, Karhu, Kattelus, Kouhi, Kujanpää Raija, Kumpula.Natri, Lohva, Nordman, Pukkila, Rapo, Rauhala, Rundgren, Salovaara, Sankelo, Skåtar, Strand ja Öhman.

RKP:n Tor Österholm ratkaisi tuloksen

vaasalaisia.info kaupunkiblogin foorumissa käydään aiheesta kiivasta keskustelua. Viestejä on yli 1000.

Vihreiden Tapio Osala kommentoi äänestystulosta eilen illalla foorumissa sanomalla että ”RG Linellä on ymmärtääkseni 30.11.2007 asti aikaa pitää yhtiökokous, jossa yhtiön jatko on ratkaistava. Lisää pääomalainaa, osakepääomaan tai selvitystila, siinä kai vaihtoehdot. Uskon, että konserni lähtee satsamaan. Toivottvasti ensi kerran kun yksityinen yhtiö tulee anelemaan verorahoja, annetaan meille asialliset tiedot yhtiöstä, vakuukista yms."

Valtuustossa esitettiin monta loistavaa , analyyttistä tai muutoin asiantutevaa puheenvuoroa. Iloitsen siitä, että viimemainituissa puheenvuoroissa oli laajaltikin siteerattu tällä palstalla esitet-tyjä ajatuksia. Pöh

Epäilen Rabben jatkohaluja tämän kohtelun jälkeen. Minä en ainakaan sijoittaisi enää centtiäkään omiani. On tässä ollut yhdelle perheelle mielestäni jo Vaasan eteen tarpeeksi. Rabbella on paljon muuta, mm. voimakkaasti laajeneva Hotelli bisnes, johon hän varmasti tarvitsee jäljelle jäävät roponsa. fableable

Valtuuston päätös estää nyt RG-linen yhtiön tekemästä bisnestä julkisensektorin vastuilla. Valtuuston tiukka päätös oli varmaankin kova isku uusliberalistista politiikkaa Vaasassa harjoittaville. Toivoa sopii, että nyt valtuuston enemmistö jatkaa samallalinjalla tästä eteenpäin. Päätös oli myös arvovaltatappio, ei yksin korkeimmalle virkamiesjohdolla vaan myöskin kansanedustajille Miapetra Kumpula Natrille (sdp) ja Hågan Normannille (RKP). Reino Kolmonen

Keskustelu jatkuu foorumissa:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa