Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Näe syvemmälle Vaasaan: Raikasta juotavaa

Näe syvemmälle Vaasaan: Raikasta juotavaa


Björnvikin lähde pulppuaa Sundomissa

 Kuvaaminaen auringonvalon täplittämässä metsässä on mahdotonta.
Söderfjärdet-opas Henrik Eriksson tuntee hyvin paikkakuntalaisten Björnvikikällaniksikutsuman lähteen. Auringonvalon täplittämä metsä on valokuvajan painajaianen.

Sundomin Näsetissä
sijaitseva Björnvikin lähde on vuosikymmenien ajan ollut pienen lähdevedestä kiinnostuneen joukon tiedossa. Lähde on auki läpi vuoden ja sinne on johtanut polku kovimmillakin pakkasilla. Nyt paikalle on ilmestynyt mies säiliöineen ja pakettiautoineen.

Söderfjärdenin oppaan tutkinnon suorittanut Henrik Eriksson tuntee lähteen hyvin. Hän on vieraillut lähteellä säännöllisesti yli kymmenen vuoden ajan.

-Sain aikoinaan vihjeen lähteestä vaasalaiselta Pauli Ilolta ja olen sen jälkeen käynyt lähteellä säännöllisesti, sanoo Eriksson.

Pauli Ilo taas kertoo saaneensa lähteestä vihjeen noin pari vuotta sitten kuolleelta Veikko Vuoriselta.

Ilo arvelee että Vuorinen on kunnostanut lähteen ja kuljettanut lähteelle myös kaivonrenkaat ja laittanut lähteeseen ylivuotoputken.
Vaikean matkan takana
Lähteen vesi on puhdasta ja hyvän makuista. Lähde on saanut olla pakettiautomiehiltä rauhassa tähäm saakka, hankalan matkan vuoksi.

Lähteelle matkaava joutuu kulkemaan metsäpolkua itikoita täynnä olevassa metsikössä noin 350 metriä.

Parhaiten lähteelle pääsee kun ajaa Näsetintietä aina satamaan saakka ja kääntyy sitten Kotisarantielle. Kotisaran tietä jatketaan Böljänintien risteyksen ohitse ja käänytään oikealla eli metsätielle. Auton matkamittarin mukaan metsätietä edetään 500 metriä. Tien vasemmalta puolen lähtee lähes huomaamaton mutta hyvin tallattu polku, jota edetään n. 350 metriä lähteelle.

Lähde on hyvin kunnostettu ja terveysviranomaiset seuraavat sen veden laatua. Lähteen kaivonrenkaiden sisäpuolella kannen alla on ämpäri, sihti ja nappo eli kousikka.

Näset
Historialliset pienvenesatamat (ruotsiksi)
http://www.vasa.abo.fi/luc/hamnarna/main.htm

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa