Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / PRO-Vaasa valittaa RG-Linestä

PRO-Vaasa valittaa RG-Linestä

PRO-Vaasa valittaa RG-Linen tukipäätöksestä

-Maanantaina 22.10 Pro Vaasan valtuutettu Oiva Lehtonen  haki valitusosoitteen Vaasan kaupungin kirjaamosta. Osoittautui, että vasta keskiviikkona voi saada valitusosoitteen, koska silloin se on lainvoimainen pöytäkirjantarkatuksen jälkeen oltuaan virallisesti nähtävillä.

Torstaina on tarkoitus jättää valitus kiireellisenä, täytäntöönpano kiellolla Hallinto-oikeuteen, sanoo PRO Vaasa ryhmän valtuutettu Heikki Lamminmäki


Lamminmäen mukaan valituksen perustelun lähtökohta on Matkustajaliikenteen vapaan kilpailun estäminen myöntämällä tukea yhdelle varustamolle. Nykyinen tuki loppuu 30.11.

-Mielenkiintonen seikka on myös Finnveran ehdollinen päätös. Siinä Finnvera ei anna lainaa ennen Vaasan kaupungin päätöksen lainvoimaiseksi tuloa. Eli aikaisintaa 16.11. mennessä, ellei Hallinto-oikeus ole asettanut päätöstä kieltoon, odottamaan sen kantaa, sanoo Lamminmäki.

Keskusteluun

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa