Home / Kolumnit / Persujen on pakko selvittää rajansa

Persujen on pakko selvittää rajansa

Perussuomalaiset kärsivät kirvelevän vaalitappion kunnallisvaaleissa 2017. Farzad Moghaddam pour arvioi persuja helmikuussa 2012 ja kirjoitti mm. että ”

Arvostelijat antavat kansan ymmärtää, että Suomessa tapahtuisi aivan järkyttävä mullistus, jos ja kun perussuomalaiset saavat hallituksen haltuunsa, mutten minä pidä tätä oikeana ajatuksena.

Itse asiassa toivon, että perussuomalaiset pian saisivat hallituksen haltuunsa ja Timo Soinista tulisi pääministeri, koska vain siinä tapauksessa koko kansalle selviää, mihin mainittu puolue ja sen profeetta todella pystyvät!

” Oliko Frzad ”profeetta omalla maallaan”?

Profeettani Timo Soini

Julkaistu 02.08.2012

Ihminen, jonka aikeista ja ajatuksista spekuloidaan ja välitetään, paljastaa omalla tavallaan kaiken aikanaan. Siihen menee vähän aikaa. Tietysti on kiinni ihmisistä ja heidän terävyydestään, kuinka he asioita havaitsevat, mutta ennemmin tai myöhemmin useat ihmiset huomaavat kaiken.

Timo Soini on opettanut minulle, että henkilö, jolla on vastuu ja virka, saa kestää moitteita ja arvosteluja eikä tarvitse heti pyytää anteeksi, jos arvosteltu ja suomittu henkilö on suivaantunut. Tuo asia, rehellisesti sanottuna, ei ollutkaan minulle uusi juttu, mutta se tehostui sisälläni kun hän ei suostunut pyytämään anteeksi Olli Rehniltä, joka oli Soinin arvostelusta suuttunut.

Niinpä sama pätee myös Timo Soiniin ja hänen puolueeseensa, mutta en vain ymmärrä, mikseivät perussuomalaiset ole oppineet profeettansa filosofiaan eivätkä lue hänen politiikkaraamattuaan.

Olen kovasti pettynyt siihen, että muihin puolueisiin kuuluvat kirjoittavat rutkasti perussuomalaisista. Siitä ei välttämättä ole hyötyä. Se vain lujittaa entistä enemmän perussuomalaisten aatemaailmaa ja tekee samalla heistä marttyyrin.

Soinin ympäri on nyt luotu pyhä kuutamo, joten uskon, että jos hän olisi ollut jossain kehitysmaassa, hänestä olisi tehty temppeli ja ikoni, mutta onneksi täällä ei meidän tarvitse sitä pelätä.

Arvostelijat antavat kansan ymmärtää, että Suomessa tapahtuisi aivan järkyttävä mullistus, jos ja kun perussuomalaiset saavat hallituksen haltuunsa, mutten minä pidä tätä oikeana ajatuksena.

Itse asiassa toivon, että perussuomalaiset pian saisivat hallituksen haltuunsa ja Timo Soinista tulisi pääministeri, koska vain siinä tapauksessa koko kansalle selviää, mihin mainittu puolue ja sen profeetta todella pystyvät!

Nyt kaikki rasistit, äärioikeistolaiset ja myös populistit vetoavat Timo Soiniin, ikään kuin hän olisi ainoa maan pelastaja. Hän itse vain vaikenee, eikä selvin sanoin julista, mitä mieltä hän itse on noista ihmisistä ja heidän loukkaavista sanoistaan. Jos yhdistetään ylhäällä mainittu toiminta perussuomalaisten väitteeseen, jonka mukaan he ovat eniten sosialismin eivätkä kapitalismin kannalla, he tekevät samaan aikaan kaksi rikettä.

Ensiksi he leimaavat puolueensa puheenjohtajaa rasistiksi, mitä hän itse ei koskaan ole suoraan myöntänyt ja toiseksi epäsuorasti antavat epäkohteliaan ja epäsivistyneen kuvan köyhistä ja pienpalkkaisista kansalaisista, mitä pidän herjaavana.

Joka tapauksessa tulee päivä, jolloin Timo Soinin ja hänen puolueensa on pakko selvittää rajansa rasismiin ja rasisteihin, jotka hurraavat jatkuvasti sekä lehdissä että virtuaalitiloissa hänen nimeään.

Suomessa on ollut kuulemma ennenkin huonoja hallituksia ja pääministereitä.

Ei maailma kaatuisi, jos perussuomalaiset myös kokeilevat onneaan ja yrittävät näyttää, mitä he osaavat ja mitä eivät osaa.

Tämä maa on kuin kaakattava kana, jonka munimisen aika on lähellä. Antakaamme sen munia rauhassa. Muutoin ei koskaan perussuomalaisten ja sen profeetan mysteeri selviä meille.

Farzad Moghaddam pour

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa