Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Peleihin perustuva talousopetus kouluissa

Peleihin perustuva talousopetus kouluissa

Vaasassa tutkitaan pelillistä talousopetusta Suomen Akatemia myönsi 300 000 euron rahoituksen

Suomen Akatemia on tänään myöntänyt 300 000 määrärahan kaksivuotiseen tutkimus- ja kehityshankkeeseen ”Peleihin perustuva talousopetus kouluissa”.  Tutkimusrahoituksen saivat taloudelliseen lukutaitoon perehtynyt taloustieteen professori Panu Kalmi ja pelitutkimuksen asiantuntija, viestintätieteiden professori Tanja Sihvonen.

Tutkimusprojektin tarkoituksena on kehittää pelillisiä talousopetuksen muotoja ja arvioida niiden vaikuttavuutta yläkouluissa. Tutkimusprojekti perustuu aiempaan Suomen Akatemian hankkeeseen ”Taloudellinen lukutaito ja ylivelkaantuminen”.

Tutkijat ja yhteistyökumppanit rakentavat yhdessä välineitä, joiden avulla opiskelijoiden taloudellisen tietämyksen ja käyttäytymisen muutosta pyritään arvioimaan. Tutkimuksessa käsitellään myös erilaisten pelillisten lähestymistapojen ja niiden yhdistelmien vaikutusta oppimiseen. Ryhmä rakentaa innovatiivisia tapoja mitata opiskelijoiden käyttäytymisen muutosta hyödyntäen pelejä, pelialustoja ja pelianalytiikkaa.

Tutkimuksessa on uutta se, että pelejä kehitetään oppimisen välineinä, kun aiemmassa tutkimuksessa on lähinnä arvioitu niiden toimivuutta. Keskeiset yhteistyökumppanit projektissa ovat Taloudellisen tiedotustoimiston hallinnoima Yrityskylä, Koulutuskeskus Sedun kehittämä Oma Onni, Muotoilukeskus Muova sekä peliyhtiö Planago, joka on kehittänyt taloushallintaan Money Flow Challenge -nimisen pelin. Tutkimukseen osallistuvat myös Birminghamin yliopisto ja ISM -yliopisto Liettuasta.

Rahoituspäätös on Vaasan yliopistolle uusi aluevaltaus. Aiemmin yliopistolla ei ole ollut tämän mittakaavan pelitutkimukseen liittyviä hankkeita, iloitsee Tanja Sihvonen.

Positiivinen rahoituspäätös osoittaa, että Suomen Akatemia kokee koululaisten talousosaamisen kehittämisen kärkihankkeeksi. Rahoituspäätös vahvistaa entisestään yliopiston rahoituksen ja taloudellisen päätöksenteon painoalaa, ja tuo talousosaamisen edistämisen ja tutkimuksen keskeiseksi osaksi sitä, toteaa Panu Kalmi.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa