Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Näe syvemmälle Vaasaan: Vaasan Työväenmuseo

Näe syvemmälle Vaasaan: Vaasan Työväenmuseo

Vaasan työväenmuseossa esitellään työväenliikkeen perinteitä ja historiaa lähinnä valokuvien ja erilaisten esineiden avulla. Museossa on myös erilaisia vaihtuvia teemanäyttelyjä.

Työväenmuseo sijaitsee Palosaaren järjestötalossa Työnväentalon ensimmäinen osa valmistui vuonna 1955. Rakennustalkoisiin osallistui ihmisiä ympäri maakuntaa. Talon toiminta on muuttunut vuosikymmenien saatossa. Aiemmin järjestettiin tansseja ja naisten juhlia, ja bingoakin pelattiin 35 vuotta ennen kuin se loppui vuonna 2000.

Parempaa paikkaa työvänemuseolle tuskin Vaasasta löytyy. ”Järkkäri” on oikein sopiva paikka sillä Palosaari oli pitkään teollistumisen alkumetreillä työläisten kaupunginosa. Puuvillatehdas tarjosi elannon enimmillään 1500 työläiselle, ja ihmiset halusivat mielellään asua tehdasalueen lähistöllä. Myös sokeritehdas ja höyrymylly tarjosivat työtä kaupunkilaisille. Järjestötalo rakennettiin talkoilla vapaaehtoisvoimin 1950–1960-luvuilla.
Perusnäyttely
Museon perusnäyttely kertoo vaasalaisten työläisten ja työväenliikkeen historiaa 1850-luvulta 1990-luvulle lähinnä valokuvin, lehtileikkein ja esinein. Työväenliikkeen ensisijaisin tehtävä oli työläisten oikeuksien vaaliminen, mutta yhdistykset järjestivät myös tansseja ja teatteriesityksiä, joita on taltioitu valokuviin. Enimmillään yksiin tanssiaisiin osallistui 700 henkilöä. 1940–1950-luvuilla julkaistiin myös ”Vapaa sana” –lehteä.
”Fannyn koti” on perusnäyttelyn toinen tärkeä osa. Fanny Männistö ansaitsi elantonsa Työväenosuusliikkeen leipomossa, ja hän toimi aktiivisesti myös työväenyhdistyksessä. Hän asui Palosaarella aina kuolemaansa saakka 1990-luvulla.

Lue lisää:

http://www.museiportalosterbotten.fi/museot-a-o/museo/64-vaasan-tyovaenmuseo

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa