Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Näe syvemmälle Vaasaan: Sekakuoro Sirpaleet

Näe syvemmälle Vaasaan: Sekakuoro Sirpaleet

SEKAKUORO SIRPALEET YLI 100 VUOTTA LAULUN ILOA

Talvikautena 1915-16 ja muutamia vuosia sitä ennenkin oli suomalaisen kuorolaulun tila Vaasassa sangen epätyydyttävä. Sen tila ei missään suhteessa vastannut kaupunkimme nousevan suomalaisen kulttuurin vaatimuksia.

Mikä tämän ’laulupulan’ aiheutti, sitä ei ole helppo sanoa, mutta luultavasti kireä sota-aikakin – elettiinhän parhaillaan maailmansodan toista vuosijaksoa – osaltaan vaikutti laulu- samoinkuin muihinkin henkisiin harrastuksiin ehkäisevästi, aineellisten harrastusten noustessa ennenaavistamattomaan kukoistukseensa.”

Näin alkaa Sekakuoro Sirpaleitten ensimmäinen vuosikertomus toimintakaudesta 1916-17.

Tämän vuosikertomuksen mukaan Sirpaleitten syntymähetki on vuonna 1916 syyskuun 29. päivänä klo 8 i.p. toimittaja Antti Haapalan kotona Klemetinkatu 24 pidetyssä neuvottelukokouksessa, jonka aiheena oli suomalaisen sekakuoron perustaminen Vaasaan. Kuoron nimikysymys jätettiin tässä kokouksessa avoimeksi, kun sopivaa nimeä ei keksitty. Virallinen perustava kokous oli lokakuun 17 päivänä, jolloin musiikkilautakunnan nimiehdotus, Sirpaleet, hyväksyttiin paremman puutteessa. Vuonna 1921 nimi muutettiin Sekakuoro Sirpaleiksi.   Uuden kuoron johtajaksi valittiin aktiivisesti perustamiseen vaikuttanut Antti Haapala. Kuoron jäsenmäärä toiminnan alkaessa oli 27 laulajaa ja ensimmäinen konsertti pidettiin jo tapaninpäivänä 1916 Vaasan kaupungintalossa.

Vuosien mittaan kuoron laulajavahvuus on vaihdellut ja oli suurimmillaan 1920-luvun luvun puolivälissä, yli 70 laulajaa. Tällä hetkellä kuoron jäsenmäärä on 39.

Kuoron ohjelmisto on monipuolinen, käsittäen perinteistä ja uutta kuoromusiikkia, musikaali- ja elokuvasävelmiä sekä kirkkomusiikkia.

Vuosien saatossa Sirpaleet ovat tehneet useita konserttimatkoja ulkomaille, Pohjoismaiden lisäksi Saksaan, Unkariin, Itävaltaan, Viroon ja Italiaan. Kotimaassa on osallistuttu aktiivisesti SULASOLin laulu- ja soittojuhlille. Yhteistyötä Jäämien kuoron (Tampere) ja Porin Laulajien kanssa on tehty vuosikausia pitämällä konsertteja vuorovuosin kuorojen kotikaupungissa. Kuoro on esiintynyt joka vuosi Vaasassa järjestetyillä kuorofestivaaleilla. Näistä festivaaliesiintymisistä erityisen mieleenpainuvaksi muodostui vuonna 2003 joidenkin vaasalaiskuorojen, tanssijoiden, soittajien ja draama-opiskelijoiden kanssa yhteistyönä esitetty kirkkokuvaelma ’Vallis Gratie’.

Sekakuoro Sirpaleiden 100 – vuotisjuhlavuoden pääkonsertti pidettiin 29.10.2016 Vaasan kaupungintalossa, hyvinkin lähellä tuota päivää 17.10.1916 sata vuotta myöhemmin, jolloin kuoron virallinen perustamiskokous pidettiin.

Juhlapäivän ohjelmassa oli mm. kunniakäynti entisten johtajien haudoilla, Juhlavastaanotto kaupungintalon peilisalissa sekä juhlakonsertti. Konsertin alkupuolisko koostui kuoron ohjelmistoaarteista, lauluista jotka ovat kuuluneet kuoron ohjelmistoon vuosikymmenten ajan, mm. Leevi Madetojan vuonna 1925 säveltämä ja Sirpaleille omistettu Kevätunta. Konsertin toinen puoliaika koostui kuoron ulkomaille suuntautuneiden maiden ja matkakohteiden lauluista. Konsertin päänumerona ja ensiesityksenä oli kuoron Pekka Kostiaiselta tilaama tilausteos Inkeriläisiä Häälauluja, osat 1 ja 2.

Sirpaleitten yli vuosisatainen taival on ollut rikas ja monivaiheinen. Laulajat, kokonaiset laulajapolvet ovat vaihtuneet, mutta itse laulu ei ole katkennut – se soi yhä Sirpale-hengen, lujan yhteenkuuluvuuden ja ystävyyden siivittämänä.
Lue lisää: https://sekakuorosirpaleet-net.webnode.fi/historiikki/

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa