Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Näe syvemmälle Vaasaan: Karl Hedman

Näe syvemmälle Vaasaan: Karl Hedman

Nahkurin pojasta tuli lahjoittaja

Syyskuun 23. päivänä 2014 on kulunut 150 vuotta siitä, kun Karl Hedman syntyi vaasalaisen nahkurin perheeseen. Kuollessaan Vaasassa vuonna 1931 hänellä oli takanaan monipuolinen ura lääkärinä, keräilijänä ja kulttuuripersoonana. Innokkaan keräilytyön tuloksena syntyi arvokas kokoelma taidetta, taidekäsityötä ja antiikkiesineitä, joka aikanaan luovutettaisiin Vaasan kaupungille.

Kun Karl Hedman palasi Vaasaan opintojensa jälkeen, hän joutui pian mukaan juuri perustettuun Pohjanmaan historiallisen museon yhdistyksen toimintaan, ensin jäsenenä, mutta vähitellen yhä vastuullisempiin tehtäviin taloudenhoitajana ja puheenjohtajana. Vuonna 1895 perustettu museoyhdistys keräsi kulttuurihistoriallista esineistöä Pohjanmaan alueella ja järjesti näyttelyitä tilapäisissä näyttelytiloissa eri puolilla Vaasaa.

Museorakennushankkeen toteuttaja

Kun kokoelmat alkoivat vaatia pysyviä ja tarkoituksenmukaisia näyttelytiloja, Hedman ryhtyi ajamaan oman museorakennuksen hankkimista. Kaupunki teki 1920-luvulla päätöksen museorakennuksen toteuttamisesta Marianpuistoon, jonne sekä museoyhdistyksen että Hedmanin kokoelmat sijoitettaisiin. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Eino Forsman uusklassiseen tyyliin. Kuvanveistäjä Emil Wikströmiltä tilattiin pronssiovet, joiden korkokuvissa kuvataan Pohjanmaan merkittävimpiä historiallisia vaiheita.

Karl ja Elin Hedman saivat käyttöönsä uuden museorakennuksen ylimmän kerroksen kokoelmien sijoituspaikaksi ja kodiksi. Siellä oli myös muutaman vuoden Karl Hedmanin lääkärinvastaanotto.

Alemmissa kerroksissa oli näyttelysaleja museon laajaa talonpoikaisesineistöä varten. Tasavallan presidentti Lauri Kristian Relander vihki museon juhlavassa tilaisuudessa 28. kesäkuuta 1930. Vajaa vuosi myöhemmin 29. huhtikuuta 1931 Karl Hedman menehtyi äkilliseen sairauteen.

Hedmanin puolisot olivat perustaneet ”Hedmanin säätiön hallinnoimaan varojaan ja museaalista perintöä”. Elin Hedmanin kuoleman jälkeen 1943 museokokoelmat jäivät säätiön omistukseen, kunnes ne luovutettiin Vaasan kaupungille vuonna 1998.

Tutustu kuviin:

http://www.hedmanskastiftelsen.fi/?page=Historiikki

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa