Home / Kolumnit / Missä on hallituksen vastuu?

Missä on hallituksen vastuu?

Hallitukselta ei toimia

työllisyyden parantamiseksi

Hallituksen puoliväliriihi ei vastaa niitä tavoitteita, joita hallitus itse on asettanut. On täysin selvää, että hallitus ei tule saavuttamaan asettamaansa 72 prosentin työllisyysastetta. Työttömyys on ja pysyy korkealla.

Virallisia työttömiä on 260 000 ja virallisia piilotyöttömiä on 125 000. Eli työtä vailla on 385 000. Toimet heidän tilanteensa parantamiseksi ovat varsin pienet.

Heikennyksiä sen sijaan tulee. Hallituksen tarkoitus oli pienentää asumisen kustannuksia, mutta päätös on asumistuen leikkaus.

Nyt otetaan käyttöön neliövuokraleikkuri. Se säästää 30 miljoonaa, mutta jo nyt tiedetään, että uudistus lisää toimeentulotuen menoja 17 miljoonaa. Todellinen säästö on 13 miljoonaa ja mittava uudistus Kelalle.

Asumistukea saa myös moni työssäkäyvä. Heidän asumistukensa pienenee, jos neliövuokra on korkeampi, kuin maksettava neliövuokrakatto.

Työttömyysturvaan tulee lisää keppiä. Jos työtön ei ole ollut 3 kuukauden aikana työssä tai työvoimapoliittisissa toimenpiteissä, pienenee ansiosidonnainen työttömyysturva 5 prosenttia.

Tämä kolmen kuukauden välein.

Perheellisten opintotukeen tulee 10 mijoonaa lisää, tämä on hyvä asia. On kuitenkin hyvä muistaa, että hallitus leikkasi aiemmin opintotukia 110 miljoonaa.

Perhevapaisiin hallitus ei koske. Puheista päätellen kokoomus ja keskusta olisivat olleet halukkaita parantamaan mallia, mutta perussuomalaiset estivät sen.

Perhevapaauudistus olisi ollut aidosti rakenteellinen uudistus, jolla olisi ollut vaikutuksia työllisyyden parantamiseksi. Tämän myönsi myös ministeri Orpo eduskunnan torstaisella kyselytunnilta.

Jos hallitus tekee tämänkaltaisia päätöksiä, jotka se tietää huonoiksi, ollaan varsin kummallisessa tilanteessa. Missä on hallituksen vastuu?

Työllisyyttä olisi parantanut myös ns. Rinteen malli, jossa henkilökohtaisia passiivitukia voitaisiin käyttää henkilön palkkatukena työttömän työllistämiseksi.

Toki näin muhkeassa paketissa on hyvääkin. Päivähoitomaksun uudistus on hyvä ja SDP:n toiveiden suuntainen.

Päivähoitomaksu poistuu 6 700 pienituloiselta. Rahat tähän saadaan korottamalla kiinteistöveroa. Uudistus ei kuitenkaan koske yhden lapsen yksinhuoltajaa. Heillä näyttäisi säilyvän entinen maksu.

Hallitus lupaa myös parantaa itsensä työllistäjien sairasajan turvaa. Karenssi pienenee neljästä päivästä yhteen päivään. Tosin tämän rahoitus on vielä auki.

Hallitus lupasi kannustinloukkojen purkamista. Niitä ei tullut, ei edes ulosoton kohdalla.

Ulosottoon tuli uudistuksena se, että jos työllistyy, voi saada kuusi maksuvapaata kuukautta. Korot kuitenkin juoksevat tuon puolen vuoden ajan ja näin velallisen velka kasvaa koko ajan.

Kiitän nöyrästi kaikkia minua äänestäneitä vaasalaisia. Jatkan työtäni valtuustossa oikeudenmukaisen ja hyvinvoivan Vaasan hyväksi. Siihen kuuluu työ VKS:n hyväksi sekä toimet, joilla vauhditetaan Vaasan kehittymistä ja tuetaan vientiä.

Johtotähteni on edelleenkin: Minä välitän. Oikein hyvää kevään ja työväen juhlaa kaikille.

MARIA TOLPPANEN (sd.)

kansanedustaja

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa