Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Maria Tolppanen, ps – Yleä tarvitaan

Maria Tolppanen, ps – Yleä tarvitaan

Maria Tolppanen, ps – Yleä tarvitaan

YLE on suomalaisen tiedonvälityksen kivijalka. Kukaan muu ei pysty yhtä tasapuolisesti palvelemaan koko kansan kirjoa, sanoo Yle:n hallintoneuvoston jäsen, kansanedustaja Maria Tolppanen, ps.

Hän muistuttaa, että YLE tuottaa valtakunnallisten radio- ja televisiokanavien kautta eniten uutisia ja ajankohtaisohjelmia. YLE tuottaa myös kotimaista draamaa ja viihdettä. Yksikään muu mediatalo ei pysty alueelliseen tiedonvälitykseen yhtä nopeasti, tarkasti ja alueelliset olot tuntevasti, kuin YLE.

– Lisäksi YLE palvelee ruotsinkielistä, saamenkielistä ja romanikielistä sekä venäjänkielistä väestöä. Talo tuottaa myös viittomakieliset uutiset ja mm. eduskunnan kyselytunti viitotaan kuulovammaisille. Tämä on valtavan hieno palvelu, toteaa, Tolppanen

– Tässä on muutamia perusteita YLE verolle. Jos YLE muutetaan, kuten olen kuullut vaadittavan, kaupalliseksi mediaksi, katoavat monet ei-kaupalliset palvelut kansalaisilta.
Tämä taas rajoittaa sananvapautta ja kaventaa objektiivisen tiedonsaannin, sanoo yli kolmekymmentä vuotta toimittajana ennen kansanedustajuuttaan ollut Tolppanen.

Toki Ylessä parannettavaakin on. Väliportaan hallinto on paisunut liian suureksi.

– Yksi Ylen ongelmista on se, että hyviä toimittajia ei voida oikein palkita. Ainoa keino tuntuu olevan nimikkeen muuttaminen organisoijaksi, tuottajaksi, koordinaattoriksi tai jonkin sortin päälliköksi. Tästä seuraa se, että ohjelman tekijällä päälliköitä riittää. Kun olin radiouutisissa laskin, että minulla oli 6 pomoa. Harvoin hyvästä toimittajasta tulee hyvä esimies, valitettavasti, toteaa Tolppanen.

Monikulttuurisuuden edistämiseen Tolppanen haluaisi tasapuolisuutta.

– Nykyinen YLE-politiikka lepää tunnetasolla, fakta puuttuu. Kansa kaipaa tietoa esimerkiksi maahanmuuton kustannuksista, sopeutumattomuudesta, kotouttamisen onnistumisesta tai epäonnistumisesta. Lisäksi tarvitsemme tietoa siitä, miten esim. työllisyysmäärärahoista työmarkkinatukena maksettavat kotouttamiskustannukset suhteutuvat vaikkapa 17-24-vuotiaiden työttömien työmarkkinatukeen.

– Faktatiedon vaatiminen ei ole rasismia, se on sananvapautta ja objektiivista tiedonvälitystä, sanoo Tolppanen.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa