Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Maria Tolppanen kysyy lääkärikoulutuksesta vaasalaisia.info

Maria Tolppanen kysyy lääkärikoulutuksesta vaasalaisia.info

Tolppanen kysyy lääkärikoulutuksesta

Toissa syksynä julkisesta terveydenhuollosta puuttui 900 lääkäriä. Joka viides työikäisistä lääkäreistä on yli 55-vuotias ja jää lähivuosina eläkkeelle. Tämä tulee lisäämään julkisen terveydenhuollon lääkärivajetta.

Tällä hetkellä viidestä yliopistosta valmistuu yhteensä 600 lääkäriä vuodessa. Helsingin yliopistosta lääkäriksi valmistuneista 80 prosenttia ja muualta valmistuneista viidennes työskentelee pääkaupunkiseudulla. Maaseutujen ja pienempien kaupunkien terveyskeskukset eivät vasta valmistuneita kiinnosta.

– Tilanne on kestämätön. Esimerkiksi Vaasassa voi terveyskeskuslääkäriin pääsyä joutua odottamaan jopa kaksi kuukautta, sanoo kansanedustaja Maria Tolppanen (ps).

Tilanne vaihtelee eri puolilla maata. Pohjois-Savossa tuhatta ihmistä kohti on viisi julkisen puolen lääkäriä mutta Kymenlaaksossa vain kaksi. Yksityispuolella tai työterveydessä ei vastaavaa lääkärivajetta ole.

– Jos lääkäreitä ei riitä terveyskeskuksiin, kertoo se, että heitä koulutetaan liian vähän, Tolppanen toteaa.

Hän kysyykin kirjallisessa kysymyksessään hallitukselta, mitä se aikoo tehdä, että koulutuspaikkoja lisätään ja että myös julkinen puoli houkuttelisi nuoria vasta valmistuneita lääkäreitä.

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa