Home / Kolumnit / Maria Tolppanen – Kannustinloukku – työttömän painajainen

Maria Tolppanen – Kannustinloukku – työttömän painajainen

Kannustinloukku – työttömän painajainen

Näinä aikoina monessa perheessä odotetaan sydän syrjällä yt- neuvotteluiden tuloksia ja pelätään lippua kilometritehtaalle.

Vaasan Wärtsilä on viimeaikoina ollut kovassa turbulenssissa, ja liian monet ovat jo joutuneet jättämään työpaikkansa 10–20:n, jopa 30:n uskollisen palvelusvuoden jälkeen.

Jokainen työnsä menettänyt haluaa varmasti takaisin työelämään, mutta yhä useampi jää pitkäaikaistyöttömäksi, ja perheen ansiot laskevat työmarkkinatuen tai toimeentulotuen tasolle.

Jos näin pääsee käymään, on töihin paluu kannustinloukkujen takia lähes mahdotonta.

Kannustinloukut syntyvät hyvää tarkoittavasta sosiaaliturvasta ja turvaverkoista. Loukku syntyy mekaanisesta laskutavasta.

Jos tulot ylittävät tietyn tason nousevat päivähoitomaksut ja asumistuki putoaa tai poistuu kokonaan. Kun tähän lisätään progressiivisen verotuksen vaikutus käteenjäävään osuuteen, muuttuu työssäkäyminen kannattamattomaksi. Ja näinhän sen ei pitäisi olla.

Kannustinloukut kurittavat myös pienten lasten vanhempia, jotka tarvitsisivat lisäansioita.

Tässä pari esimerkkiä.

Lähtötilanne on, että puolison tulot ovat 2 000€/kk ja toinen hoitaa kotihoidontuella 1,5- ja 3-vuotiaita lapsia. Jos hän työllistyy muutamaksi tunniksi 500€:n kuukausipalkalla, pienenevät perheen käytettävissä olevat varat.

Jos palkka olisikin 1000€/kk, jäisi perheelle rapiat 70€ enemmän käteen kuukaudessa, kuin kotihoidontuella ollessa.

Jos yhden lapsen yksinhuoltajan ansiotaso nousee lisätuntien avulla 1 500 eurosta 2 000 €/kk jää käteen vajaa 80 euroa enemmän, kuin aikaisemmin. Kahden lapsen yksinhuoltajalla palkannousu 1 800 eurosta 2 600 euroon jättää käteen noin 40 euroa enemmän pelivaraa.

Näihin laskelmiin on käytetty vuoden 2014 tuloveroperusteita ja Helsingin kunnallisveroprosenttia. Laskelmat on tehnyt Kaupan Liitto.

Uskomattomat lopputulokset johtuvat siitä, että tulosidonnaiset järjestelmät kuten päivähoito, asumistuki, tuloverot ja joissakin tapauksissa työmarkkinatuki ja toimeentulotuki syövät ansiotason nousun kannustinloukkualueilla.

Mitä siis pitäisi tehdä?

Minä ehdottaisin verotuksen keventämistä alhaisilla tulotasoilla ja ehdotonta vuokrasäännöstelyä.

Nykymuotoinen asumistuki mahdollistaa vuokrien hilaamisen järjettömän korkealle tasolle ja pitää sitä kautta ihmiset kannustinloukkujen vankeina. Jos asumistuki loppuu, ei ihmisillä ole varaa maksaa vuokraa.

Tarvitsemme myös innovaatioita ja rohkeita päätöksiä, jotta työtä on tarjolla.

Wasa Station ja Meritie/laivahanke eli Midway Alingment ovat juuri sen kaltaisia toimia, mitä maa tarvitsee.

Henkilökohtaisesti olen panostanut runsaasti Midway Alingment -hankkeeseen ja uskon sen tuovan hyvinvointia Pohjanmaalle.

Hanke on hyvässä myötätuulessa. Rahoituspäätöstä EU:sta odotetaan nyt niin Suomessa kuin Ruotsissakin.

MARIA TOLPPANEN (ps.)

kansanedustaja

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa