Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Kypron Prinsessa Vaasassa

Kypron Prinsessa Vaasassa

Kypron Prinsessan esitys 24.9.2009 Vaasan kaupungintalolla ruotsiksi oli mukana olleiden mukaan ikimuistettava elämys. Konserttiesityksessä olivat laulusolisteina Ulla Bürger (Chryseis), Tiina-Maija Koskela (Anemotis) Tuula Paavola (Helka Lemminkäisen äiti) sekä Christian Juslin (tenorisolisti) ja puhesolisteina Johan Storgård (Kertoja), Christian Sandström (Lemminkäinen) ja Tom Eklundh (Tiera). Kuvat: Johan Hagström

Kypron Prinsessa ihastutti Vaasassa

Kypron prinsessaa luonnehditaan usein joko oopperaksi tai laulunäytelmäksi. Kyse on kuitenkin näytelmämusiikista, joka tosin sisältää useita, laajoja kuoro- ja laulukohtauksia. Teos sai kantaesityksensä marraskuussa 1860 Helsingin Uuden teatterin eli nykyisen Svenska teaternin avajaisissa.

Avajaisohjelma käsitti useita puheita ja Filip von Schantzin säveltämän Kullervo-alkusoiton, ja lopussa esitettiin Topeliuksen ja Paciuksen yhteistyönä syntynyt Kypron prinsessa. Teatterirakennus paloi 1863 mutta rakennettiin uudestaan; vihkiäisissä esitettin jälleen Kypron prinsessa.

Paciuksen tuotanto sisältää kolme näyttämömusiikiksi luokiteltavaa teosta. Vuonna 1859 Pacius sävelsi musiikin Topeliuksen näytelmään Veteranens jul (Sotavanhuksen joulu), ja 1870-luvun alussa hän sävelsi yhteistyössä Karl Collanin kanssa musiikin Runebergin näytelmään Sjömansflickan (Merimiestyttö). Näitä teoksia merkittävämpi on vuonna 1860 syntynyt Prinsessan av Cypern (Kypron prinsessa), jonka partituuri lukeutuu säveltäjänsä parhaimpiin ja mielikuvituksellisimpiin.

Pacius

http://www.pacius.fi/index.php?catid=98&blogid=1

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa