Kalervo Laaksoharju

Kalervo Laaksoharju Sportin johtoon

Vain läsnä olleet ja lähipiiri tietävät mitä tapahtui tämän viikon keskiviikon Sportin hallituksen kokouksessa. Mitään suurta draamaa ei välttämättä tarvitse odottaa, vaikka jotain kertoo se, että vain kaksi seitsemästä jatkaa Sportin hallituksessa.

Kalervo Laaksoharju siis palaa kolmen vuoden tauon jälkeen Sportin peräsimeen. Tieto on monelle helpotus, sillä Laaksoharjun edellinen kausi muistetaan tiukan talouden ja avoimen tiedottamisen aikakautena.

Kun Laaksiharju aloitti edellisen kautensa puheenjohtajana myyytyään omistamansa yrityksen, oli avoimmuus jopa liikuttattavalla tasolla. Laaksoharju heittäytyi täysin sydämin tehtäväänsä ja laittoi myös suuren summan omaa rahaansa likoon. Kysymys oli selvästi lahjoituksesta, ei sijoituksesta.

Edellinen puheenjohtaja Tarmo Pajuluoma siis luopuu tehtävästään. Luopuminen tapahtuu herrasmiesmäisesti ja Pajuluoma toivoo hyvän menestyksen jatkuvan hänen kautensa jälkeenkin.

Kaikki hoidetaan

Laaksoharju ja varapuheenjohtaja Erkki Raunio vakuuttavat että kaikki velat ja velvoitteet hoidetaan kunnolla. Ensimmäinen koetus tulee tämän kuun lopussa, jolloin verovelat on oltava maksettu.

Uuden kauden budjetti rakennetaan 1700 maksaneen katsoja varaan ottelulta. Viesti kannattajille on se, että Sport aikoo taistella Mestiksenmestaruudesta tulevalla kaudella.

Ei niin helppoa

Sportille ehdotettu avustus Vaasan kaupungin lisäbudjetista tulee esille mahdollisesti jo valtuuston ensimmäisessä kokouksessa heti lomien jälkeen. Ilmasta noukittavien ennakkotietojen mukaan Sportilla saattaa olla edessään vielä kivinen tie. Juuri ainoakaan kaupunginvaltuutettu ei halua ennakkoon sano, miten tulee äänestämään, mikä on tietysti viisasta uudeleenvalinnan kannalta – vai onko?

Tuskin mikään asia Vaasassa aikoihin on julkisuudessa herättänyt yhtä paljon intohimoja kuin Sportin tilanne ja Sportin kohtalo ja kohtelu. Keskustelu käy yhä kiihkeänä vaasalaisia.info foorumissa. Sano sinäkin painava sanasi ja rekisteröidy keskustelijaksi.

Aikaisempaa keskustelua voit seurata täältä:

https://www.vaasalaisia.info/keskustelut/viewtopic.php?t=13

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa