Related Articles
Maaherrantalon kummitus
Pohjanmaan historiallisen museon hallinnassa oleva Maaherrantalo rakennettiin vuosina 1863-65 lääninarkkitehti C. A. Setterbergin suunnitelman mukaan. Kun talosta tuli kuvernöörien virka-asunto, siihen rakennettiin uusi porrashuone 1890 Backmansson & Thesleffin suunnittelemana. Alkuperäiseen taloon tuotiin rakennustiilet Ahvenanmaalta 1854 rikkiammutusta Skarpansin eli Bomarsundin venäläisestä linnoituksesta.
Vanha tarina kertoo, että talossa kuuluu öisin huutoja ja juoksuaskeleita, joiden arvellaan olevan venäläisen Teluschkinin jättämiä, kun hän ajaa takaa Annaa, ahvenanmaalaista tyttöä tulituksen alla olevassa linnoituksessa. Tämä tarina liittyy vanhaan tarinaan Annasta ja Eerikistä.
Anna ja Erik
Anna oli vanhan luotsin tyttärentytär ja asui hänen ja hänen ramman, sokean vaimonsa luona pienessä saaressa Bomarsundin lähellä. Eräänä heinäkuun aamun 1853, auringon heittäessä keisarillista valoaan siniselle vedelle ja metsäisten saarten vuorisille rannoille tuli nuori mies, jolla, kuten kerrotaan, oli harvinaisen kirkkaat siniset silmät, soutaen Jomalasta Lumparnin ylitse, vanhan luotsin luo pyytämään hänen tyttärentytärtään Annaa vaimokseen. Tämä nuorukainen oli Erik. Mutta ukko osoitti kirottua tornia ja epäsi ilman muuta hänen pyyntönsä. jos kykenet poistamaan tornin, saat Annan vaimoksesi, ukko vielä lisäsi. Erik tahtoi tietää, mitä ukolla oli tornia vastaan, jolloin vanha luotsi kertoi venäläisten sotamiesten vieneen hänen vaimonsa ja Annan äidin torniin ja rääkänneen heitä siellä sillä seurauksella, että edellisen selkä katkesi, joten hänestä tuli sekä sokea että rampa, ja jälkimmäinen kuoli pahoinpitelystä. Nuoren Erikin retken tuloksena oli, että hän päätti myydä Jomalassa sijaitsevan talonsa ja muuttaa Annan kanssa Ruotsiin, jonne luotsi myös aikoi lähettää Annan.
Tuli vuosi 1854. Eräänä maaliskuun aamuna tuli Erik ajaen Lumparnin jään ylitse luotsin saarella olevalle mökille. Nyt he menevät kihloihin hän on myynyt talonsa ja suunnittelee muuttoa ”vanhaan maahan”. Seuraavana aamuna Erik lähtee takaisin, iloiten onnistumistaan.
Mutta kaukana pohjoisessa häämötti kirottu torni. Tulee kevät ja tulee kesä. Erik on koettanut hankkia passia Ruotsin matkaa varten, mutta epäonnistunut puuhissaan. Nyt hänessä herää tuuma paeta Grisslehamniin ja hän matkustaa Bomarsundiin uskoakseen suunnitelmansa kihlatulleen. Anna panee kuitenkin vastaan ja tahtoo odottaa syksyn tuloa. Tyytymättömänä tähän Erik katselee ikkunasta ulos ja huomaa tornin. Hän pui nyrkkiänsä.
”Kirottu torni, jos olisitkin poissa, sinun on kaikki syy”. Hän matkustaa taas kotia.
Pian tämän jälkeen ilmestyy venäläinen aliupseeri näyttämölle. Hän on saarelle sijoitetun vartioston päällikkö. Ryssä ostaa Annalta jauhoja ja kaloja ja mielistelee häntä makeilla sanoilla. Muutamana iltana hän on tavallista rempseämmällä tuulella luotsi oli matkoilla ja hän saa ostaa tilkun tämän viinaa ja lopuksi hän kosii Annaa minkä jälkeen hän jää päihtyneenä makaamaan rantakiville. Nyt pitää Anna tilannetta vakavana ja päättää vihdoin paeta, ottaen mukaansa välttämättömimmät talouskalut ja ramman isoäitinsä. Paikalle saapuu nyt sattumalta Erik, joka luonnollisesti joka suhteessa hyväksyy pakosuunnitelman, ja seuraavana aamuna molemmat alkavat viedä talon tavaroita rannassa odottavaan veneeseen. Palattuaan vartiostoonsa aliupseeri on saanut aika läksytyksen eräältä äskettäin sinne saapuneella luutnantilta, ja puolustaakseen poissaoloaan hän kertoo upseerille Annan olevan vakoilijain palveluksessa.
Luutnantti päättää lähteä määräpaikalle aliupseerin seurassa toimeenpannakseen kuulustelun, jolloin luutnantti määrää aliupseerin tulkiksi, vaikka itse hyvin taitaa ruotsia. Aliupseeri, joka ei ole selvillä uuden luutnantin kielitaidosta, tulkitsee väärin sekä kysymykset että vastaukset sillä seurauksella, että luutnantti tuomitsee hänet piestäväksi. Tämä tapahtuu Erikin ja Annan ollessa läsnä. Luutnantti ilmoittaa sen jälkeen, että hänen virtaansa puolesta valitettavasti täytyy kieltää nuorta paria pakenemasta, mutta takaa heille samalla turvallisuuden.
Kuluu muutamia päiviä. Nyt suhisevat vihollisen luodit Bomarsundin ylitse ja hieno luutnantti on kaatunut. Tässä tarjoutuu aliupseeri Teluschkinille, joka kutsuu itseään ”neljännentoista arvoluokan aatelismieheksi” tilaisuus kostoon. Kun pommitus keskeytyi vähäksi aittaa, hyökkäsi ryssä muutamien sotamiesten seuraamalla tupaan. ”Olet vankini, roisto”, hän huusi ja lähestyi miekka paljastettuna. Erik tappoi kirveellä yhden sotilaan ja Anna nokesi uuninluudalla ”neljännentoista arvoluokan aatelismiehen” kasvot, mutta lopuksi heidät molemmat voitettiin ja sidottiin käsistä ja jaloista. Mutta jälleen pamahtivat tykinlaukaukset ja ryssät katosivat suunniltaan pelosta, jättäen sekä Annan että Erikin sidottuina tupaan, joka sytytettiin tuleen.
Rampa isoäiti oli kuollut halvaukseen. Pian ryssä palasi ja vei kihlatun parin mukanaan ”kirottuun torniin” jonne heidät teljettiin. Tässä toivottomassa tilanteessa Erik ja Anna pian. huomasivat, että heidät erotti ainoastaan lautaseinä. He saattoivat keskustella ja päättivät valmistautua kuolemaan, sillä ei tuntunut todennäköiseltä päästä elävänä ”kirotusta tornista”. Erik huokasi ja itki, mutta Anna lohdutti; tornin syvyydessä taistelivat nämä molemmat sielut kanan ja katkerasti keskenään; epätoivo taisteli toivoa vastaan, mutta rakkaus ja usko olivat toivon liittolaisia.
Yht’äkkiä kuului melua. Teluschkin tuli Annan luokse. Hän oli julman ja kamalan näköinen, ruoska kädessään. Erik antoi puukkonsa Annalle. Ryssä herjasi uhriansa kotvasen aikaa ja ilmoitti sitten tuominneensa Annalle kaksikymmentäviisi paria raippoja. Kun hän sanoi ryhtyvänsä tähän toimitukseen, kohotti Erik äänensä lautaseinän takaa, mutta sai siihen vastaukseksi, että hän itse aikanaan saisi kärsiä saman rangaistuksen. Ryssä lähestyi, jolloin Anna, vihasta kuohuen, paljasti puukkonsa. Tästä ryssä sai aiheen muistuttaa siitä, kuinka kuusitoista vuotta sitten kävi kahdelle naiselle, jotka tässä samassa tornissa olivat niskoitelleet ylivaltaa vastaan ja Anna sai nyt tietää, että sama julma mies oli lyönyt hänen oman äitinsä kuoliaaksi ja hänen äidinäitinsä rammaksi. . . Samassa silmänräpäyksessä, jolloin ryssä kohotti ruoskansa antaakseen Annalle ensimmäisen iskun, onnistui Erikin tunkeutua vankikoppiin lautaseinän lävitse ja lyödä ryssä maahan.
Samassa tärisytti kirottua tornia jymyävä pamahdus. Ranskalainen tykistö oli avannut tulen. Erik laski pelästyksissään ryssän käsistään ja tämä hävisi kiireimmän kaupalla. Pommitusta jatkui. Anna luki synnintunnustuksen ja rammalta äidinäidiltään oppimiaan virsikirjan rukouksia. Ryssä oli kiireissään unohtanut lyhdyn vankikoppiin ja sitä paitsi jättänyt oven auki.
Molemmat vangit ottivat lyhdyn mukaansa ja lähtivät portaille. He kulkivat monen suljetun oven ohitse kunnes vihdoin saapuivat avonaiselle, mutta siellä olikin ruutisäiliö. Erik aikoi heittää palavan lyhdyn siihen, mutta Anna vastusteli. Kuului askelia. Erik kulki rohkeasti eteenpäin pitäen lyhtyä edessään, niin että lyhdyn valo sattui vastaantulijan silmiin. Tämä oli Teluschkin. Valo häikäisi hänet. Hän sieppasi lyhdyn ja jatkoi hoippuen matkaansa. Erik näki hänen menevän ruutisäiliöön, jota hän erehdyksissään luuli vankikopiksi. Erik ja Anna kiiruhtivat ulos ja riensivät kauas kentälle.
– – – Rummut tärisivät, komentosanoja ja sotahuutoja kuului, kimakat vihellyspillit ja metsästystorvet vinkuivat, kaikuivat ja rämisivät kaikkialla. Heidän päittensä ylitse suhisivat kuulat kuin jättiläispaarmat ja tässä kauheassa metelissä kuului ylinnä tykkien tahdinmukainen pauke. Yht’äkkiä leimahti savupilvistä tavaton tulimeri ja seuraavassa tuokiossa kuului sellainen jyrähdys ja jymy, että maa tärisi ja korvat menivät umpeen. ”Kirottu torni” räjähti ilmaan… Taistelun päätyttyä kuulusteltiin Erik ja Anna ja molemmat päästettiin vapaiksi. Nyt ilmaantui myös vanha luotsi, joka kesän aikana oli palvellut eräässä ranskalaisessa sotalaivassa. Hänellä oli hyvänä ystävänä muuan naisravintoloitsija ja tarjosi kihlapariskunnalle viiniä. Ranskalainen kenraali pani käyntiin rahankeräyksen, josta kertyi paljon enemmän kuin mitä ukko ja Anna olivat ennen yhteensä omistaneet.
Sellainen on lyhyesti Bomarsundin Erikin ja Annan lemmentarina, kertomus Ahvenanmaan tytön uskollisuudesta ahvenanmaalaista sulhastaan kohtaan ja kertomus siitä, kuinka hän halveksi ryssää, joka esiintyi ”neljännentoista arvoluokan aatelismiehen”, Ivan Teluschkinin hahmossa.
”Kirottuun torniin” päättyy kuvauksemme linnanraunioista. Kuvaukseen läheisesti liittyy sotavanhuksen kertomus muistoistaan vuoden 1854 ajoilta, jolloin sodan ukkonen jyrisi Ahvenanmaan rauhallisilla seuduilla. Nyt kulkee matkailija linnoituksen valleilla ja soraläjillä, linnoituksen, joka kerran oli aiottu ”Pohjanlahden avaimeksi”. Lumparnin aallot loiskivat rantaa vastaan…
Jussi Kangas
Jussi Vihtori Kangas (18.11. 1936 Ylistaro -11.04. 2012) Jussi Kangas (69) oli historiafriikki. Henkilöhistoria, ihmiskohtalot ja tapahtuneen yleiset ja salatummat yhteydet vetivät Kangasta vastustomattomasti puoleensa.
