Heikki Lamminmäki


Virkamieasten kilometrikorvaukset

Mittarivirhe korvien välissä

Kaupunginvaltuutettu Heikki Lamminmäki kertoo tarkastuksen tuloksista. pani tutkimuksiin vauhtia

Tässä Pro Vaasa ryhmän valtuutettu Heikki Lammimäen selvitys ryhmän tutkimuksista: mittavirheitä ja väärin täytettyjä ajopäiväkirjoja.

Pro-Vaasan valtuustoryhmän esittämä tutkimuspyyntö Teknisentoimen kunnossapidon oman auton käytöstä maksamista kilometrikorvauksista on osoittautunut aiheelliseksi. Tutkimuksissa havaittiin huomattavat poikkeamat ajetuksi ilmoitetun reitin kilometrimäärässä ja todellisen matkan pituudessa. Poikkemat olivat niin mittavat ettei auton kilometrimittarin mittausvirhe voi tulla kysymykseen.

Mitään muuta ei sitten ehdikään

"Esimerkiksi yhden päivän matkaksi ajokirjalla ilmoitettiin 120 km. (ei pisin ilmoitettu) Tarkistusmittauksessa saatiin matkan pituudeksi 46 km. 120 km ajaminen kaupunki oloissa vie aikaa niin runsaasti ettei muuta kerkeä tekemäänkään. Vuosittain lähes 100 000 km yhteismäärä laittaa kysymään: Jääkö aikaa antaa suorittajaportaalle työmääräykset, kirjoitella raportteja ja ottaa palautteet kuntalaisilta, sekä laatia päätösluettelot.

Lisäksi työpäivään kuuluvat esi-isien taistelemat kahvitauot sekä pakolliset tarkastuspysäykset kohteessa. Kun on viisi työnjohtajaa ja heistä kaikki istuvat ratin takana yhtä aikaa niin kuka ne normaalit työnjohtajan toimet oikein hoitaa, vai onko oma-auto lisäpalkan hankkija?

Tarkastutoiminnassa puutteita

Selvitys paljasti myös sen, että Teknisentoimen antamat ohjeet ajokirjan täytöstä poikkeavat huomattavasti ajopäiväkirjan täyttöohjeista. Myös ajopäiväkirjojen tarkastustoiminnassa havaittiin suuria puutteita. Varmaa on että toimintatavat on muutettava ja todellisiin toimiin on ryhdyttävä väärinkäyttöjen ehkäisemiseksi. Vaasan talous ei kestä ”laivamatoja” jotka nakertavat eurovuotoja. Kaikki ”nuotiopiirit” on hajotettava ja saatava päiväjärjestykseen, että rehellinen toiminta voi vallata alaa.

Nähtäväksi jää miten Vaasan kaupungin isät suhtautuvat tähän toimintaan ja miten tästä eteenpäin?"

Lisäksi vaasalaisilla laskunmaksajilla on tähän sanansa sanottavana.

Heikki Lamminmäki

Pro-Vaasa.

Kaupunginvaltuutettu

Keskustelu foorumissa:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa