Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / C Express jää Vaasaan

C Express jää Vaasaan

C Epress jää Vaasaan toistaiseksi

C Express – alus ei pääse vieläkään lähtemään Vaasan satamasta. Se  oli tarkoitus kuljettaa romutettavaksi Turkkiin.  Asiaa koskeva hakemus jätettiin Suomen ympäristökeskukselle SYKE noin kuukausi sitten.

SYKE toimitti hakemuksen edelleen Turkin jätesiirtoviranomaiselle.  Molempien viranomaisten  pitää käsitellä hakemus ja päättää, voidaanko alus kuljettaa Turkkiin romutettavaksi.

Viime viikon lopulla Turkin viranomainen  ilmoitti SYKElle, että C Expressiä ei voida ottaa vastaan, koska aluksessa on liikaa asbestia.  C Expressin asbestimäärä on liian suuri turkkilaisen romuttamon asbestin käsittelykapasiteettiin nähden.  Aluksella tehdyn kartoituksen mukaan sen rakenteissa on 155 tonnia asbestia.  Arvion suorittaneen asiantuntijan mukaan virhemarginaali on 50 %.  Todellinen määrä selviää vasta laivan purkamisen yhteydessä

Romutettavaksi aiottujen alusten siirto maasta toiseen edellyttää jätteensiirtolupaa.  EU:n jätteensiirtoasetuksen mukaan lupahakemus pitää käsitellä lähettävässä ja  vastaanottavassa maassa.  Suomessa SYKE on jätteensiirtoluvat käsittelevä toimivaltainen viranomainen.

C Express -aluksen omistaja on Attar Construction Ltd, jonka taustalla on Intiassa toimiva Jupiter Shipmanagement –niminen yhtiö. Kun RG Lines myi aluksen viime vuonna Attar Constructionille, SYKE asetti sen siirtokieltoon, koska epäili, että laiva aiottiin romuttaa. Lupaa siirrettäväksi ro-mutukseen ei oltu haettu. Se, mitä alukselle seuraavaksi tapahtuu, on omistajan harkinnassa.

Kuva: Johan Hagström

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa