Bestir verstas


Jouni Vainio

Aivan tavallisia vaasalaisia – osa IIIJouni Vainio on löytänyt elämäntyönsä nuorten auttamisesta.

Jouni Vainio (53) tietää mitä on verstastyö ja tietää myös mitä on olla työtön, syrjäytynyt tai yhdyskuntapalvelija. Jouni on vuodesta 1991 lähtien vetänyt yhteiskunnallista verstastoimintaa.

-Minulla oli vielä 1991 alussa oma yritys mutta se ei oikein vetänyt.. Olin lopettamassa yritystoiminnan kun Pelastusarmeijan upseeri Tuomas Salovuori kysyi minulta, että teidänkö ketään, joka ottaisi hoidettavakseen Pelastusarmeijan verstaan. Sanoin tietäväni ja niin minusta tuli Pelastusarmeijan verstaan esimies.

Pesti oli ilmeisen onnistunut sillä sitä seurasi vastaava pesti Setlementin alaisuudessa. Nyt Jouni Vainio on Bestis verstaan toiminnanjohtaja. Bestis sijaitsee osoitteessa Myllykatu 18. Verstas on toiminut rakennuksessa vuodesta 2002.

– Verstaspäällikkö on muuttunut toimminjohtajaksi ja palkka on vähän parempi, hymähtää Vainio.

Samassa rakennuksessa kuin Rock Werstas sijaitseva Bestis on Vaasan Bestis Ry:n ylläpitämä työverstas nuorille. Yhdistys koostuu yksityishenkilöistä, joiden taustana on yhteistyöverkosta, johon kuuluu väkeä mm. työkkäristä, sosiaalitoimesta, kriminaalihuollosta ja Klaarasta.

– Meillä käy päivittäin 10–15 noin 17-25 vuotiaita nuoria. Osa on työharjoittelussa, kuntouttavassa työtoiminnassa ja osa suorittaa yhdyskuntapalvelua, selittää Vaino.

Fillareita ja vanhoja huonekaluja

Bestis verstaassa kotaan vanhoista huonokuntoisista fillareista uudenveroisia tai ainakin käyttökelpoisia. Tässä on selvä säästövinkki vaikka syksyn opiskelijoille.

Käypien fillareiden hinnat alkavat 30 eurosta ja päättyvät reilusti alle sadan euron. Hyvän ja kestävän mummofillarin saa noin 60-80 eurolla.

-Fillarit tulevat meille taloyhtiöiden siivouksen yhteydessä kerätyistä hyljätyistä pyöristä. Niitä voisi tulle meille enemmänkin, vihjaa Vainio siivousyritysten ja taloyhtiöiden suuntaan.

Totta se tietysti on. Miksi heittää käypää tavaraa pois kun se voi korjata vielä jonkun iloksi?

-Fillareiden lisäksi teemme jonkin verran puu- ja metallitöitä., korjaamme esimerkiksi vanhoja huonekaluja, sanoo Vainio

Jouni Vainio on löytänyt elämäntehtävän nuorten auttamisesta. Innostusta työhön kuvaa se, että Vainio suoritti viime keväänä työn ohessa nuoriso-ohjaajan tutkinnon ”vanhana” miehenä. Bestis verstaan lisäksi Vainio osallistuu seurakuntatyöhön.

Bestis verstas on saanut merkittävn avustuksen RAY:tä. Avustus on voimassa vielä vajaat pari vuotta. Jatkosta ei tässä vaiheessa ole tietoa. Bestiksessa onkin jo varauduttu tulevaisuuteen siinä määrin kuin siihen voi varautua.

-Myös suhde Vaasan kaupunkiin on arvailujen varassa. Viimeksi vuosi sitten kaupunki oli häätämässä meitä ja Rock Werstasta. Mutta onneksi häätö ei toteutunut.

-Merkillistä oli silloin, ja on yhä vieläkin, että kertaakaan ei ole vaasalaisia kunnallisia päättäjiä talossa näkynyt Taina Lehtoa (vas) lukuun ottamatta. Lehto tuli käymään omasta kiinnostuksestaan. Siinä vihje kaupunginvaltuutetuille.

Teimme herrasmiessopimuksen, että Bestiksen nuoria ei tällä kertaa kuvata. Syynä on se, että nuoret eivät halunneet tulla kuvatuksi tässä yhteydessä..

Vaasan Bestis järjestää leirejä nuorille seurakunnan leirikeskuksessa Österhankmossa. Leirejä järjestetään 2-3 kertaa vuodessa n. viikon mittaisina. Leireille otetaan 15-18 nuorta 17v-30v. Leireillä on paljon liikuntaa mm. jalkapalloa, lentopalloa, frisbeegolffia, biljardia, pingistä, paintballia ja mukavaa yhdessä oloa muutenkin. Leireillä on toiminut myös elokuvakerho johon kaikki ovat osallistuneet. Leirit ovat olleet suosittuja nuorten keskuudessa.

Bestiksellä on omat nettisivut, joista selviää perustiedot yhdistyksestä. Mukana on myös hauska vieraskirja ja Jouni-sedän vastauspalsta

Bestis ja Bestis Team

Keskustelu aiheesta:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa