Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Vaasan kauppahallin pronssisiat

Vaasan kauppahallin pronssisiat

Vaasan kauppahallin Ryytivakan terassilla on näytilla kaksi thaimaalaisen taidevalimon valamaa karaktääristä pronssisikaa.

Vaasan kauppahallin pronssisiat

Ryytivakan omistajaparikunnan- Raisa ja Juhani Kari – puuhakas osapuoli, Juhani – on vilpittömän ihastunut pronssipossuihin.

-Niilla on molaemmilla selvästi luonne, Siitä kertoo jo possujen body language.

Juhani onkinkin kehittänyt pöosujen ympärille mainion tarinan ja posssuanalyysin , jonka hän kertoo jokaiselle joka on possuista kiinnostunut.

Kiinnostuksen pronssivaluun Juhani sai jo lapsena kun seurasi isänsä työskentelyä valurina Suomen Moottoritehtaalla Vaasassa. Tehtaalla valettiin mm. kuulujen Olynpia moottoreiden osia.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa