Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Vaasalle oma kieliohjelma

Vaasalle oma kieliohjelma

Vaasassa puhutaan lähes 100 kieltä, siksi monikielisyys on tärkeä osa kansainvälistä kaupunkia. Monikielisyys näkyy vahvasti myös tekeillä olevassa laajassa Vaasan kaupungin kieliohjelmassa. Etenkin englannin kielen käyttöä halutaan entisestään lisätä kaupungin palveluissa. Asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa kieliohjelmaan ja kertoa mielipiteensä kieliohjelman luonnoksesta 16.5.2021 asti.

Kieliohjelmaa on valmisteltu yhdessä kaupungin eri yksiköiden edustajien kanssa työryhmässä, jonka puheenjohtajana toimii konsernihallinnon johtaja Jari Karjalainen. Työ noudattelee valtioneuvoston antamaa kansalliskielistrategiaa, jonka tavoitteena on turvata, että kansalliskieliä puhuvien kielelliset perusoikeudet voisivat toteutua täysimittaisesti. Työssä on hyödynnetty Oikeusministeriön ja Kuntaliiton ohjeistuksia sekä Vaasan kaupunkistrategiaa.

– Haluamme nyt kuulla kaupungin asukkaiden sekä työntekijöiden ajatuksia ohjelman sisältöön liittyen. Saatujen kommenttien perusteella viilaamme ja työstämme kieliohjelmaa entistä paremmaksi, kertoo työryhmän sihteerinä toimiva aluepalvelupäällikkö Suvi Aho.

Vastaa kyselyyn 16.5. mennessä. Kyselyyn voi vastata suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

Lue ohjelmaluonnos täältä.

Vaasan kaupunki järjestää myös asukasillan Teams-sovelluksen kautta 11.5.2021 klo 17-18. Tilaisuuteen voi tulla kuulemaan lisää ja keskustelemaan kieliohjelmasta. Asukasiltaan ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, vaan keskusteluun pääsee tästä Microsoft Teams -linkistä (liity tietokoneella tai mobiilisovelluksella):
Liity kokoukseen napsauttamalla tätä

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa